Totuus turvetuotannosta

Lukija antanee anteeksi paavoväyrysmäisen otsikon, mutta tämä kirjoitus kuitenkin perustuu tärkeiltä luvuiltaan Suomen Ympäristökeskuksen raporttiin 35 / 2015.

Suomen ympäristökeskus vesistöjen kuormitus

Tuossa selvitetään vesistöjen ravinnekuormituksen lähteet ja vähentämismahdollisuudet.

Itse tunnen aihepiiriä luottamustehtävieni ansiosta. Ja minua on kummastuttanut tähän liittyvä vähäinen ja virheellinen tietämys. Esimerkiksi jos satunnaiselta valistuneeltakin ihmiseltä kysyy, että paljonko tämä arvelee Suomen turvemaan pinta-alasta olevan turvetuotannossa, niin vastaus on helposti suuruusluokaltaan vähintään kymmenen kertaa liian suuri. Tiedotusvälineillä on suuri rooli harhaanjohtavien uskomusten levittämisessä.

Hieman yksinkertaistaen Suomessa on turvetuotannossa 0,065 miljoonaa hehtaaria, tämä on 650 neliökilometriä. Siis 0,19 prosenttia Suomen pinta-alasta ja samalla 0.64 prosenttia maamme turvemaan pinta-alasta. Turvemaata on keskimäärin 30 prosenttia maa-alastamme, mutta esimerkiksi meillä Pohjois-Pohjanmaalla osuus on jopa 50 prosenttia. Etelä-Suomessa puolestaan monin paikoin suhteellisen vähän. Turveteollisuus ei tarvitse avosoita, vaan käytännössä epäonnistuneita soiden kuivausalueita, jotka maallikon silmissä eivät ole suota, vaan heikosti kasvavaa metsää.

Boreaalisen havumetsävyöhykkeen lammet ja järvet vähitellen soistuvat, samalla niiden turvealueet paksuuden lisäksi laajenevat pinta-alallisesti. Vähitellen ne siis syrjäyttävät vesistöt ja metsät, vallaten yhä enemmän maapinta-alaa itselleen. Prosessi on alkanut viime jääkauden jälkeen, ja se siis jatkuu ajasta ikuisuuteen, jos ihminen ei siihen puutu. Mielestäni siihen nimenomaan pitää puuttua.

Aiheesta on paljon virheellistä tietoa ja väittämiä. Seuraavassa lainaus asiaa tuntevan Jaakko Silpolan kirjoituksesta Suomen kuvalehdessä 17.10.2010 suomenkuvalehti energiaturve. Tässä lainauksessa Silpola puhuu juuri Ylen virheellisestä uutisoinnista: ” Turvetuotannon vesistökuormituksesta puhutaan paljon. Esimerkiksi 5.10.2010 Ylen Ajankohtainen kakkonen uutisoi, että turvetuotanto on ollut vaikuttamassa Alavudella sijaitsevan Mulkkujärven tilaan. Mulkkujärven suunnassa on turvetuotantosoita, mutta niistä yksikään ei laske kuivatusvesiään Mulkkujärveen. Kuormituksen on siis johduttava muista tekijöistä.” Kuulemani mukaan Yleltä on pyydetty oikaisua, mutta siihen ei suostuttu.

Käytännössä turvepohjaisilla alueilla kaikkien järvien pohjaan on kerääntynyt jääkauden jälkeen mutakerrosta, joka on usein jo metrien paksuinen. Tämä siis riippumatta siitä onko viime vuosina ja vuosikymmeninä alueella ollut turvetuotantoa. Tätä asiaa on ollut helppo tutkia esimerkiksi Tsernobylin onnettomuuden aiheuttaman laskeuman tekemällä markkerilla noihin järvien kerrostumiin eli sedimentteihin; kerääntyminen on yleensä ollut sekä ennen, että tuon jälkeen saman suuruista.

Kiintoainesta, joka siis juuri aiheuttaa sitä liettymistä, tulee yleisesti hulevesistä kuusikymmentä kertaa enemmän kuin turvetuotannosta. Metsätalous puolestaan päästää kiintoainesta noin kaksikymmentä kertaa enemmän (siis noin 2 000 % enemmän) ja suurimpana tekijänä maatalous päästää vesiin lähes 400 kertaa enemmän kuin turvetuotanto. Muissa päästölajeissa kuten fosforissa ja typessä lukemat ovat samansuuntaisia. Lukujen perusteella ei voi ymmärtää viranomaisten toimintaa.

Miksi sitten turvetuotanto on aina hampaissa ja sitä kohdellaan kuin vierasta sikaa. Eräs looginen syy liittyy lainsäädäntöömme. Jos joku aikoo perustaa turvetuotantoalueen, niin sille pitää tehdä monia selvityksiä kuten ympäristövaikutusarvioita. Tuossa pitää puolestaan selvittää kaikkien harvinaisuuksiensa vuoksi vähintään seurattavien eliöiden olemassaolo tuolla alueella. Mielestäni on päivänselvää, että jos tuon kokoinen alue tutkitaan biologien taholta riittävän tarkasti, aina löytyy joku Suomen noin parista tuhannesta seurattavasta eliöstä. Jos ei löydy, niin ei ole tutkittu riittävän tarkasti.

Jos taas joku aikoo tehdä vaikkapa päätehakkuun saman suuruisella alueella, niin tuollaisia selvityksiä ei tarvitse tehdä. Sama koskee myös maataloutta; jos joku haluaa muuttaa samankokoisen metsä- tai turvemaa-alueen maatalousmaaksi, niin myöskään silloin noita selvityksiä ei tarvitse tehdä.

Myöskään ei maatalous- eikä metsätalousmaiden (vaikkapa päätehakkuiden) vesistöpäästöjä tarvitse mitata kenenkään ao. toimijan. Turvetuotannon kuivatusvesiä puolestaan pitää tarkkailla koko ajan, ja jopa reagoida, kun virtaamat luonnonmukaisesti pyrkivät kasvamaan sateiden johdosta. Onko tässä mitään järkeä? Mielestäni ei ole. Nämä ovat mielestäni jopa perustuslain vastaisia epätasa-arvoisuudessaan.

Turpeen kohtelu on ylläolevan perusteella poliittinen, eikä ympäristötekninen kysymys. Tämän todistaa sekin, että kun päätettiin, että turve ei ole uusiutuva luonnonvara, niin se tehtiin äänestyksellä eduskunnan hallintovaliokunnassa. Ruotsissa tultiin aivan toiseen johtopäätökseen, ja turve lasketaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi, joka saa siellä bioenergian tukia, kun taas Suomessa sitä rangaistaan haittaverolla.

Energiamäärältään turvetta Suomessa on lähes yhtä paljon kuin koko Norjassa öljyvaroja. En ole kuullut, että Norja olisi lopettamassa öljynporaustaan ympäristösyistä, vaikka käytännössä lähes kaikki öljy poltetaan kasvihuonekaasuiksi. Oma turpeen käyttömme puolestaan on pienempää, kuin sen vuotuinen kasvu maassamme. Silti alueellisesti turve- yhdessä muun bioenergian kanssa tuo myös työpaikkoja haja-asutusalueille, joita ei muutoin juurikaan olisi. Näin myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Tällä hetkellä Suomen turvetuotantoa ollaan ajamassa alas käytännön toimilla valtiovallan taholta. Toimenpiteinä on estää ja vaikeuttaa uusien lupien myöntämistä. Koko ajan keksitään uusia vaikeutuksia, jotka eivät perustu mihinkään todettuun ongelmaan, vaan enemmän kuvitelmiin. Esimerkkinä maannousema-alueilla yleiset happamat maapohjat, joihin nyt pitää jättää runsaat marginaalit ja siis tehdä toiminta taloudellisesti kannattamattomaksi, vaikka ongelmia ei ole käytännössä ollut tähänkään asti.

Vaikka Suomen energiankulutuksesta Wikipedian mukaan jopa 39 prosenttia perustuu fossiiliseen tuontienergiaan, niin silti ajetaan alas työpaikkoja tuovaa omaa hitaasti uusiutuvaa energialähdettä. Näiden asioiden kanssa menettää uskonsa yhteiskuntamme rationaaliseen toimintaan.