Fasismia Euroopan Unionissa?

Share |

Maanantai 2.10.2017 - Juha Vuorio


Espanjan keskushallinnon poliisivoimien hyökkäykset rauhallisia katalonialaisia ihmisiä kohtaan ovat selkeä rikkomus länsimaisia hallintoperinteitä vastaan.

Katso video: https://t.co/AjX8jKZj43Parlamentcamp_barcelona.jpg

Espanjassa on toki perinteitä fasismista Francon ajoilta, mutta kaikki ovat ajatelleet, että nuo ovat jo historiaa. Valitettavasti näin ei siis ole.

Kuvaavaa Euroopan Unionin toimille on, että vaikkapa Puolaa vastaan komissio hyökkää väittämällä, että Puolan sisäiset hallintojärjestelyt eivät ole Puolan oma asia, vaan kuuluvat EU:lle, ja tämän johdosta Puolaa uhataan talouspakotteilla. Kuitenkin Espanjan keskushallinnon hyökkäyksiä pampuilla ja kumiluodeilla omia rauhallisesti käyttäytyviä kansalaisiaan kohtaan komissio lähinnä hymistelee.

Myöskään Suomen hallitus ei ota selkeää Espanjan hallitusta tuomisevaa kantaa.

Tähän voisi heittää, että vastaavat toimet esimerkiksi Muammar Kaddafin tekemänä olisivat aikoinaan katsottu ainakin sotilaallisten ilmaiskujen lisäoikeutuksiksi; en ole huomannut että EU:n sotilasvallat olisivat aloittamassa ilmaiskuja Espanjaan (en tietenkään haluakaan, mutta ihan vertailun vuoksi).

Tuosta suhtautumisesta tulee väistämättä mieleen, että imperuiumihallintoa rakentavan EU:n motiivina on löytää toimintakaavoja massojen hallitsemiseen. Vääränlaiset irtautumispyrkimykset  EU:n keskushallinnon täytyy pystyä tukahduttamaan tehokkaasti. Uusia Brexitejä ei sallita.

EU:n suhtautuminen katalaaneihin on siis nuivaa, vaikka ainakin tähän asti itsenäisyysliike on ollut hyvin EU-myönteinen. Mitenhän suhtauduttaisiin, jos katalaanit haluaisivatkin eroon EU:sta?

Kun nyt olemme, vaikkapa maahanmuutossa, osanneet ennustaa tulevaisuutta (mm. huoltosuhteen heikkenemistä ja lisääntynyttä väkivaltaa), niin ennustan, että tulemme näkemään Unionin alueella EU- vastaisia mielenosoituksia, joita vastaan hyökätään eri maissa yhtä väkivaltaisesti kuin nyt Espanjassa. No täytyy todeta, että onhan noita jo ollutkin, kuten Kreikassa.

     ***   ***   ***   ***   ***

Katalonialaisten toimet olivat ihmisten kokoontumisia äänestyspaikoille, mutta keskushallinnon poliisivoimien hyökkäyksien aikaansaamana niitä voisi joku kutsua mellakoiksi, ja kun ne oli saatu aikaiseksi, niin Lissabonin sopimus antaa tällaisten kukistamiselle käytännössä vapaat kädet.

Espanjan kokemusten takia on pakko muistuttaa, että kuuluisa Lissabonin sopimus tekee kuolemantuomion mahdolliseksi Euroopassa:

"Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2. artiklan kohta 2:" Elämän riistämistä ei voida katsoa artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voiman käytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä   ...  Mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin."

"Valtio voi lainsäädännössään määrätä kuolemanrangaistuksen sodan tai sen välittömän uhan aikana tehdyistä teoista. Tällaista rangaistusta käytetään ainoastaan laissa määrätyissä tilanteissa ja sen määräysten mukaisesti. ..."

http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/04473_fi.pdf

     ***   ***   ***   ***   ***

Tuon lisäksi esille sen, että katalaanien toimissa itsenäisyyden tavoittelussa ei ole mitään, mikä ei olisi vertailukelpoinen suomalaisten itsenäisyystavoitteluille sata vuotta sitten.

Jos Suomelle kuului itsenäisyys vuonna 1917, kuten kaikki ainakin juhlapuheissaan nyt sanovat, niin miksi ei sitten Katalonialle vuonna 2017.

Barcelona_28.jpg