Kunniavelkamme

Share |

Tiistai 29.1.2013 klo 16:09 - Juha Vuorio


Kunniavelastamme sotiemee veteraaneille on viime aikoina kirjoitettu paljon. Valitettavasti huomattava osa kirjoittajista nimenomaan ei kunnioita sotiemme veteraanien meille antamaa perintöä. Tässä vastineeni Kokoomuksen kansanedustajan Esko Kurvisen kirjoitukseen Kalevassa (5.12.2012).

Seuraava kirjoitukseni siis julkaistiin Kalevassa 9.12.2012:

Kokoomuksen kansanedustaja Esko Kurvinen kirjoitti itsenäisyyspäivän (5.12) alla kauniisti sotiemme veteraaneista. Hyvä niin.

Eräästä asiasta olen Kurvisen kanssa eri mieltä. Kunniavelkamme tärkein osa on varmistaa isänmaamme sotilaallinen puolustus yhtä hyvin kuin miten sotiemme veteraanit hoitivat asian omana aikanaan. Noin vuosi sitten eduskuntamme äänesti hallituksen (Kokoomus, SDP, ym.) esityksestä jalkaväkimiinojen käytön kieltämisestä Suomen puolustuksessa.

Eduskuntamme päätti suurella enemmistöllä kieltää tämän puolustusaseen käytön. Kokoomus, myös Esko Kurvinen, suurin osa Keskustaa, myös nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä sekä koko vihervasemmisto äänestivät itsenäisen puolustuskyvyn alas ajamisen puolesta. Mielestäni tämä ei osoita kunnioitusta sotiemme veteraaneille!

Tämä nykyinen puolustuskyvyn alasajo ei ole mitään takinkääntöä; sekä Kokoomus että SDP lupasivat jo ennen viimeisiä eduskuntavaaleja vähentää puolustusmäärärahojamme. Molemmat puolueet myös kertoivat kantansa miinakysymykseen hyvissä ajoin. Kyseessä on selvästikin määrätietoinen politiikka.Pohjois-Karjalan Kontiolahden varuskunnan lopettamispäätös sopii hyvin tähän politiikkaan.

Vanha viisaus kertoo, että "jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan". Nyt syntyvät lapsemme elävät pääosin tämän vuosisadan loppuun, osa heistä näkee myös tulevan vuosisadan. Kunniavelkamme sotiemme veteraaneille on samalla velvollisuuttamme uusia sukupolvia kohtaan.

Avainsanat: itsenäisyys, puolustus, veteraanit, kunniavelka