Likainen Harri

Rikostoimittajan Harri Nykäsen kirja "20 vuotta Erkon renkinä" Helsingin Sanomien toimittaja-ajoistaan on harvinaisen kuvaava esitys sekä median että yhteiskuntamme huipun toiminnasta. Mukana on toki ihan ”tavallista” rikostoimittajan työtäkin.

http://kirjasfaari.fi/2015/11/harri-nykanen-likainen-harri-20-vuotta-erkon-renkina/

Kirjan alkupuolella Nykänen käy mm. ajatuksiaan Helsingin huumetoimiston päällikön Jari Aarnion tapauksesta. Mielenkiintoisia taustatietoja. Odotamme oikeusjutun etenemistä.

Nykänen teki myös jutun 70-luvun tapahtumista jutun henkilöiden kuvineen nimellä: ”Poliisijohdon makeat vuodet”, kertoen näihin liittyvistä korruptioista.

Yleisemminkin kirjasta välittyy ajatus, että kähmintä ei ole meillä mitenkään uusi ilmiö. Ihan muutamana esimerkkinä puhutaan kuuluisasta Turun (oikeusasteeseen ulottuvasta) mafiasta Turun Nostokone -tapauksen yhteydessä. Muistetaan Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston halvalla saadut asunnot, jne.

Matti Ahteen tekemistä ahdisteluista tulee myös selkokielistä tietoa sekä itse tapahtumista että kuvauksena päätoimittajien hyvä veli -toiminnasta. Huomattavaa oli, että Helsingin Sanomat ei antanut lupaa Veikkauksen pääjohtajan nimen paljastamiseen. Myös molempien iltapäivälehtien kanssa oli sovittu, että nimi ei tule esiin.

Tästä syystä nimi Matti Ahteen nimi sitten paljastettiin nelosen Palaneen käry – ohjelmassa, eikä sanomalehdissä, vaikka nimi oli hyvin tiedossa toimituksissa.

”Huhtikuussa 2001 Pirkko K. Koskinen antoi raporttinsa, jonka perusteella Veikkauksen hallitus erotti Ahteen. Koskisen raportti käytti ahdistelusta nimeä käpälöinti. Minusta noin viattoman sanan käyttö oli paha vihre. Se, mistä jotkut naiset kertoivat, oli kaukana käpälöinnistä."

Myöhemmin Tervo & Päivärinta ohjelmassa Koskinen mainitsi voimakkaampiakin asioita ahdistelun yhteydessä.

”Median lähes rikkumaton tuki Matti Ahteelle vielä kesken ahdistelututkintaa osoitti, ettei päätoimittajia oltu kestitty turhaan. Tärkeimmille päätoimittajille oli järjestetty jopa kesken mediakohun erillinen lumileiri Lappiin. Ahdetta puolustivat mm. Kauppalehden Lauri Helve, Suomen Kuvalehden Tapani Ruokanen, Iltalehden Pekka Karhuvaara ja Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen.”

Niklas Herlin oli harvoja toimittajia, jotka uskalsivat tuoda nämä samat asia esille: ”Toimittajan pitää unohtaa kaverinsa. Varsinkin päätoimittajan. Jos ei siihen pysty niin on väärällä alalla.” Harmi, ettei Niklaksen kirkasotsaisuus ole Uudessa Suomessa kunnolla voimissaan.

Lopussa Turunen mietiskelee myös tämän päivän tabuja. Hän mainitsee esimerkikkinä, että erääseen vähemmistömme kulttuuriin liittyvistä ongelmista ei saa puhua, vaikka tämä aiheuttaa sen, että ”puolet täysi-ikäisistä miehistä on poliisin rikosrekisterissä.” Kuten eräs poliisi kertoi Nykäselle.

”Miksei tehdä mitään? Koska monet toimittajat, tutkijat ja vähemmistöasioita hoitavat suhtautuvat vähemmistöihin kuin lapsiin, jotka eivät ole vastuussa omista tekemisistään.”

Tämä kuulostaa hyvin pitkälle samalta kuin millä suhtaudutaan (meidän kannalta) poikkeavista kulttuureista tuleviin maahanmuuttajiin. Pelkään pahoin, että meille on syntymässä uusia ryhmittymiä, joiden kulttuureihin jää samantapaisia ongelmia sisälle.