Ukrainan kohtalo

Käyn läpi Chigacon yliopiston kansainvälisen politiikan professorin John Mearsheimerin hiljattain aloittaman Tube-kanavan jakson numero kuusi, jossa M. käy läpi Ukrainan sotaa, sen historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Ohessa lyhyesti ao. tarina (sulkulauseet omia huomioitani).

Mearsheimer aloittaa kehottamalla ihmisiä olemaan uskomatta valtamedian kertomuksia siitä, kuinka Ukraina on voitolla tuossa sodassa tai että ainakin tilanne on juuri nyt kääntymässä Ukrainan eduksi. Ja edelleen, että kun neuvottelut aikanaan alkavat tulee Ukraina olemaan hyvissä asemissa.

M. tarkentaa, että mainitessaan Ukrainan, kyse on Ukrainan ja Lännen (Naton) liittoumasta.

M. huomauttaa, että hän ja monet muut kommentaattorit päättelevät, että Venäjä tulee saamaan ruman voiton ja he ovat myös olleet voitolla jo pitkään Ukrainan tilanteen ollessa surkea.

Edellä mainittua kuvaa ei saa kuuntelemalla läntistä poliittista eliittiä tai valtamediaa. Kyseessä on propagandakampanja, jossa pyritään antamaan ruusuinen kuva Ukrainan tilanteesta.

M. kertoo aloittavansa taistelukentän tilanteesta, strategisesta ilmasodasta molempien osapuolten kannalta, Ukrainan ulkopuolisesta tuesta, Ukrainan sisäisestä poliittisesta tilanteesta ja lopuksi tiivistävänsä tilanteen.

Taistelukenttä

Kyse on kulutussodasta, joka lienee kaikille asiaa seuraaville päivän selvää. Tässä on kaikkein tärkeintä sekä joukkojen että aseiden keskinäinen suhde ja mahdollinen epätasapaino.

Tällä hetkellä venäläisillä on merkittävä etu em. tasapainossa. Väestösuhde on merkittävästi Venäjän eduksi (lähes viiden suhde yhteen), joka tietenkin vaikuttaa oleellisesti taistelujoukkojen tasapainoon. Venäjällä onkin joukkoja 2–3 kertaa Ukrainan rintamajoukkojen määrä.

Ukrainalla on lisäksi suuria ongelmia kutsuntojen onnistumisilla ja myös rintamakarkuruudessa. Voimatasapaino siis suosii merkittävästi Venäjää.

Ylipäätään näyttää siltä, että Ukrainalla on tällä hetkellä vaikeuksia täyttää 1 200 kilometrin rintamalinja kattavasti. Droonisota auttaa Ukrainalaisia sulkemaan aukot, silloin kun Venäläiset löytävät ne.

Ei ole epäilystäkään, että koko sodan aikana venäläisillä on ollut tykistöylivoima tyypillisesti 5–10 kertaisena (ja muistattehan ne Lännen ja Suomen 'asiantuntijoiden' pilapuheet, että Venäjältä loppuvat ammukset).

Venäläisillä on Neukkuajan jäljiltä valtavasti pommeja, jotka he ovat muuttaneet älyohjatuiksi liitopommeiksi. Noita pudotetaan päivittäin keskimäärin 200 kappaletta. Ukrainalaisilla ei ole vastaavia.

Lähes ainoa suunnilleen tasapainossa oleva voimasuhde on drooneissa, mikä on tähän asti pelastanut Ukrainaa.

Entäpä venäläisten tappiot. Noistahan on kerrottu länsimediassa valtavasti liioitellen. Esimerkiksi kerrottu, että Venäjän uuden etulinjasotilaan keskimääräinen elinikä on 20–30 tuntia, jota jopa CIA:n johtaja John Ratcliffe on toistanut.

Mearsheimerin mukaan – jota M. on kertonut jo vuodesta 2023 lähtien – Venäjä käy sotaa tavalla, joka nimenomaan säästää joukkoja. Länsimedia (ja ainakin kerran suomalainen virassa oleva kenraalikin) toistaa vuodesta toiseen väitettä, että Venäjä käyttää laajoja rintamahyökkäyksiä uhraten sotilaita etenemisten yrityksiinsä.

Todellisuudessa Venäjä toimii juuri päinvastaisella tavalla luottaen menetelmiin ja tulivoimaan, joilla raivataan tietä pieniin etenemisiin suhteellisen vähäisin tappioin. Toki Venäjän tappiot ovat myös satojatuhansia; kyseessä on molemmille osapuolillie murhenäytelmä.

Silti on selvää, että ukrainalaiset kärsivät merkittäviä tappioita. Ukrainan tiedustelupalvelun johtaja on hiljattain kertonut, että Ukraina tarvitsee kuukausittain 30 000 uutta sotilasta. Tuon voi ajatella tarkoittavan, että tuo luku on samalla se määrä sotilaita, joita poistuu pysyvästi eri syistä (kuolleet, vammautuneet ja rintamakarkurit) rintamalta samassa ajassa.

Venäläiset etenevät hyvin hitaasti. M:n mukaan tämä johtuu juuri siitä, että samaan aikaan venäläiset etenevät tappioita minimoiden ja pyrkivät aiheuttamaan ukrainalaisille mahdollisimman suuret tappiot. Lisäksi kaupunkien valtaaminen on erityisen vaikeaa näistä näkökohdista.

Johtopäätös on se, että Ukraina on häviämässä taistelukentällä

Ilmasota

Venäjällä on valtavat varastot ballistisia ja risteilyohjuksia, joita arvioidaan käytetyksi tähän mennessä noin 6 000 kappaletta. Näiden päälle tulevat nuo uudistetut liitopommit, joita on tähän mennessä käytetty luokkaa 100 000 kappaletta. Myös Pohjois-Korea on alkanut avustamaan Venäjää lyhyen kantaman ballistisilla ohjuksilla.

Venäläiset käyttävät myös suihkumoottoripohjalta drooneja, joita on vaikea ampua alas. Venäjä käyttää noita paljon operaattoripohjalta, jolloin nuo ovat tarkkoja, ja niitä on silti vaikea häiritä.

Ukrainalla ei ole liitopommeja, ei juurikaan ballistisia ohjuksia ja vain jonkin verran risteilyohjuksia. Eivätkä nuo luvut ole lähiaikoina muuttumassa.

Droonit ovat Ukrainan pelastus toistaiseksi.

Oleellista on (rintamantakaisen) ilmasodan strategia. M. kuvaa kaksi erilaista strategiaa. Ensinnäkin on rangaistuspohjainen toiminta. Tuossa pyritään kohdistamaan iskuja siten, että siviilit kärsivät vaikka varsinaisiin sotatoimiin ei erityisesti kohdistettaisikaan ao. iskuja. M. kertoo, että tuo strategia ei yleensä toimi ollenkaan.

Toinen strategia on kohdistaa iskut juuri niihin kohtiin vihollisen rintamalinjojen takana, jotka ensisijassa vaikeuttavat vihollisen sodankäyntiä.

Alun perin Venäjä käytti tuota rankaisustrategiaa, kuten Ukrainakin käyttää. Kummallakaan ei ole ollut mitään menestystä siviilien mielialojen muuttamisessa.

Mutta näyttäisi, että Venäjä on nyt muuttanut pommituksensa nimenomaan sellaiseksi, että se kohdistuu kaikkeen, jolla Ukrainan sotataloutta ja sodankäyntiä voidaan heikentää.

Viimeinen toimi tuossa on ollut muuttaa Ukraina sisämaavaltioksi estämällä Mustanmeren laivaliikenne. Tuo meriliikenne on ollut käynnissä melkein sodan alusta tämän vuoden kesään asti, kunnes Venäjä aloitti tuon kampanjan samaan aikaan kun Ukraina isonsi droonisotaansa rintaman taakse.

Venäjä siis päätti lopulta lopettaa Ukrainan laivaliikenteen. Samalla tavoin Venäjä on alkanut iskemään entistä enemmän myös maaliikenteen solmukohtiin, jolla vaikeutetaan myös toimituksia rintamalle. Sama koskee iskuja Ukrainan energiainfraan.

Tällä hetkellä Ukrainan ilmakampanja Venäjää vastaa ei ole toistaiseksi ainakaan merkittävästi heikentänyt Venäjää, vaikka yksittäistä haittaa onkin tullut. Todennäköisesti kampanja on kuitenkin kannustanut Venäjää omiin iskuihinsa Ukrainan infraa vastaan.

Ukrainan tuki Lännestä

On selvää, että Ukraina ei olisi selvinnyt kauaakaan ilman USA:n tukea. Tällä hetkellä USA:n johto haluaa siirtää Ukrainan tukea Euroopan harteille ja pois itseltään.

Tiedämme, että USA on menettänyt suuren osan torjuntaohjuksistaan sodassa Irania vastaan. Ukrainalle noita ei siis enää riitä. USA myös suunnittelee vähentävänsä Euroopassa olevien joukkojensa määrää.

Viime aikoina Puola ja puolalaiset ovat muuttaneet oleellisesti suhtautumistaan Ukrainaan. Tämä johtuu mm. siitä, että nyky-Ukraina on nostanut jalustalle historiallisia joukko-osastoja, jotka toisessa maailmansodassa teurastivat valtavasti puolalaisia.

Entä Saksa ja Ranska. On mahdollista, että molemmissa maissa nousee valtaan ’oikeisto’-tahoja (Marie LePen ja AfD), jotka haluavat luopua tuesta Ukrainan sodalle.

Ukrainan sisäpolitiikka

Mielipidemittauksissa 66 prosenttia ukrainalaisista haluaa lopettaa sodan neuvotteluiden kautta. Vain 24 prosenttia ukrainalaista haluaa jatkaa tätä sotaa.

Jos katsotaan Zelenskyn asemaa, niin hänellä on paljon tukea. Mutta jos nyt pidettäisiin presidentinvaalit, on todennäköistä että 2–3 muuta poliitikkoa voittaisi Zelenskyn.

Zelensky hiljattain erotti puolustusministeri Fedorovin (potentiaalinen pressaehdokas) sekä asevoimien komentajan (pätevänoloisen) kenraali Syrskyin. Zelensky näyttää olevan vaikeuksissa.

Rintamatilanne

Tällä hetkellä Venäjä on vallannut reilut 20 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Venäjän tavoitteena on liittää Krimin lisäksi ja neljä oblastia alueisiinsa (lisään, että Venäjän tavoitteet ovat kasvaneet koko ajan sodan edetessä; näyttäisi, että Ukraina olisi valmis hyväksymään aikaisemmat Venäjän vaatimukset, mutta ei nykyisiä).

Tulevaisuus

M. kertoo, että Nato-jäsenyys ei ole mahdollinen Ukrainalle. Nato on instituutiona pahoin vaurioitunut tämän sodan seurauksena ja USA pyrkii vähentämään sitoutumistaan Euroopassa. Lisäksi on vaikea ajatella, että kaikki Euroopan maat hyväksyisivät Ukrainan jäseneksi. Edelleen Ukraina on sodan jäljiltä raunioina, joiden korjaamiseen on arvioitu tarvittavan 600 miljardia dollaria. Väestörakenne on heikon syntyvyyden, poismuuton ja sodassa kuolleiden ja vammautuneiden takia huonossa jamassa. Jo ennen sodan alkua puhuttiin Ukrainan väestörakenteen syöksykierteestä.

Jokainen, joka kuvittelee, että Ukraina voisi vallata menettämänsä alueet takaisin ja saada Venäjä strategisilla pommituskampanjoillaan polvilleen ja saada Venäjä maksamaan aiheuttamansa tuhot elää harhamaailmassa (näitähän tunnetusti EU:n ja Suomen eliitissä riittää).

Parasta, mitä Ukraina voi toivoa on saada taistelut loppumaan ja rintamalinja jäätymään. Ukrainan toimintamahdollisuudet tuollaisessakin jäätyneessä konfliktissa ovat äärimmäiset heikot ja demografiset muutokset johtavat todennäköisesti yhä pahempaan suuntaan.

Mearsheimer kehottaakin olemaan uskomatta valtamedian (ja Stubbin) uutisointeja siitä, kuinka hyvin Ukraina menestyy ja kuinka heikoilla Venäjä on.