Kyllä herra ministeri

Olen monesti pohtinut sitä, kuinka demokraattista asioiden päättäminen Suomessa on tai ei ole. Aivan alkuun pohjustuksena lainaus "Kyllä herra ministeri" -sarjasta.

Kuvitteellinen Britannian hallintoministeriön johtava virkamies sir Humphrey Appleby lausui opettavaisessa saarnassaan ministerinsä yksityissihteerille Bernard Wooleylle:

"Väite, että virkamiesten on tehtävä kaikki, mitä ministeri vaatii, koska ministeri on 'demokraattisesti' valittu, ei kestä lähempää tarkastelua. Kansanedustajat eivät ole kansan edustajia, heidät on valinnut oman vaalipiirin puoluejärjestö eli 35 miestä nuhruisissa sadetakeissa tai 35 naista naurettavissa hatuissa.

Sitä seuraava valinta on yhtä lailla pötyä. Kansanedustajia on 630 ja vain vähän yli 300 kansanedustajan puolue voi muodostaa hallituksen. Näistä sata on liian vanhoja ja höperöitä, sata liian nuoria ja kokemattomia. Jäljelle jää vain sata kansanedustajaa, joilla hallinnon noin sata paikkaa täytetään. Itse asiassa valinnanvaraa ei jää ollenkaan."

Edelliseen sellainen huomio, että anglosaksisessa perinteessä eduskuntavaalien vaalipiirit ovat yhden valittavan edustajan kokoisia. Siksi sir Humphreyn mielestä kansanedustajaa ei valitse kansa vaan puoluejärjestöt. Ja tuolla ei siis nähdä ongelmaksi 50 prosentin piilevää äänikynnystä. Meillähän yhdestä vaalipiiristä valitaan Ahvenanmaata lukuun ottamatta aina useita kansanedustajia. 

Mutta menkäämme Suomeen, pikainen läpikäynti Kekkosen jälkeisen ajan järjestelyistä:
 - Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa
 - joista hallituspuolueilla on hieman yli sata
 - hallitukseen valitaan heistä vajaa kaksikymmentä; valinnanvaraa siis jää meillä
 - toki ministereille valitaan lähes sata poliittista avustajaa
 - puoluemäärä hallituksissa on ollut aina 3 - 6 kappaletta
 - hallituksissa on ollut yleensä käytännössä kaksi päähallituspuoluetta
 - Suomessa hallituskoalitiot vaihtelevat satunnaisen näköisesti

Näistä seuraa helposti se, että varsin usein hallituspuolueiden puheenjohtaja-ministerit sopivat hallituksen linjauksista, ja luonnollisesti loput hallituksesta ovat sitten neuvottelujen takana, samoin eduskunnassa asialle saadaan yksinkertainen enemmistö, kun enemmistöhallituksistahan nyt puhutaan. 

Siis 3 - 6 henkeä tekee päätökset, vaikka meillä on 200 kansanedustajaa. Pidän lisäksi selvänä, että niinkin voi käydä, että kahden päähallituspuolueen johtajat sopivat jotkin asiat, ja muut hallituspuolueet sitten myötäilevät, jolloin päätöksen tekee vain kaksi ihmistä.

En väitä, että minulla olisi parempaa järjestystä asioiden hoitoon tarjolla, mutta olen siis tullut siihen johtopäätökseen, että tosiasiassa päätökset tekee yleensä vain muutama henkilö. Ei ainakaan kannattaisi kuvitella muuta. Toki 200 kansanedustajaa ovat valvomassa asioita, mutta puoluekurin myötä tuo on usein näennäistä.

Vielä yksi analyysi liittyen nykyiseen (2019 aloittaneeseen) hallitukseen: hallituspuolueilla on eduskunnassa 117 ja oppositiolla siis 83 kansanedustajaa.

Katsantokannasta riippuen puolueita voi tietenkin ryhmitellä erilaisilla tavoilla. Jos niputamme perinteellisen vasemmiston ja vihreät yhdeksi kokonaisuudeksi, sai tämä kokonaisuus 76 kansanedustajaa. Hallituksen sisällä tuo edustaa 65 prosentin kannatusta. Keskustan ja RKP:n muodostamalla kokonaisuudella on siis loput 35 prosenttia.

Eli niputus Sdp+Vas+Vih edustaa siis hallituksen enemmistöä ja voi hallituksen sisällä jyrätä loput hallitusta 12 ministerillään. Myös hallituksen sisällä puoluepuheenjohtajilla on tuolla ryhmittymällä 3 - 2 enemmistö.

Voi siis ajatella, että Suomessa 38 prosentin eduskuntaosuudella pystyy hallitsemaan jos vain rintamat pitävät. 

***     ***     ***     ***     ***

Tuo alun lainaus "Kyllä herra ministeri" -sarjasta on Björn Wahlroosin kirjasta "Markkinat ja demokratia".