JFK - Avoin tapaus - kiväärimies kumpareella

Garrison kertoo, kuinka monet salamurhan parhaista todistajista hakeutuivat itse hänen puheilleen, kun heille selvisi, että liittovaltion asiamiehet ja Dallasin poliisi eivät tosiaan olleet kiinnostuneita siitä, mitä he näkivät. Tuo Julia Ann Mercer oli juuri sellainen ja Mercerin tapaus ehkä kaikkein selkeimmin valaisi Garrisonille salaillun laaja-alaisuutta.

Mercer oli ollut vain parin metrin päässä, kun yksi kiväärimiehistä jätettiin autosta heinikkoisen kumpareen viereen vähän ennen presidentin autosaattueen tuloa. Hän oli siis paitsi presidentti Kennedyn murhan, myös siihen osallisen salaliiton silminnäkijä.

Hän antoi todistajanlausunnon FBI:lle ja Dallasin sheriffinvirastolle, palasi sitten FBI:hin ja antoi lisälausunnon, mutta Warrenin komissio ei kutsunut häntä lainkaan kuultavaksi – ei edes valaehtoista todistusta antamaan.

Garrison oli lukenut Warrenin komission papereista Mercerin todistajalausunnot, mutta vasta kun vuonna 1968 hänen aviomiehensä otti yhteyttä, järjestyi keskustelumahdollisuus näiden välille. Pariskunta oli liikeasioissa New Orleansissa ja he sopivat tapaamisen. Kyseessä oli vaikuttava pariskunta, mies oli ollut republikaanien kongressiedustaja Illinoisista. Nainen oli yhtä vaikuttava, älykäs ja hyvin pukeutunut, sellainen silminnäkijä, jonka kuka tahansa lakimies ottaisi todistajakseen.

Kun mies sitten lähti hoitamaan liikeasioitaan, Garrison antoi rouvalle luettavaksi Warrenin komission näyttöasiakirjoista hänen lausuntonsa.  Lukemisen jälkeen rouva oli tyrmistynyt.  - Näitä on kaikkia muuteltu. -  Minut on pantu sanomaan aivan päinvastaista, kuin mitä todellisuudessa kerroin.

”Hän oli ajanut noin tuntia ennen salamurhaa Elm Streetiä länteen ja joutunut pysähtymään – juuri heinikkoisen kumpareen ohi päästyään – liikenneruuhkaan. Hän näki yllätyksekseen (koska muisti, että presidentin paraati oli pian tulossa) nuoren miehen nousevan hänen oikealta puoleltaan avolavapakettiautosta kantaen kivääriä, joka oli huononpuoleisesti peitetty jonkinlaisella kotelolla. Sitten hän huomasi miehen kävelevän ylös ”heinikkoista kukkulaa, josta ylikäytävä osittain koostuu”. Hän katsoi useita kertoja kuljettajaa, näki hyvin tämän pyöreät kasvot ja ruskeat silmät, ja mies katsoi suoraan takaisin häneen.

Mercer pani myös merkille, että kolme poliisikonstaapelia seisoi moottoripyörän vieressä ylikulkusillalla juuri hänen edessään yläpuolella. Hän muisti, ettei heinikkoisen kumpareen rinnettä kiväärin kanssa kiivennyt nuori mies näyttänyt ollenkaan kiinnostavan heitä.

Kun Mercer yritti salamurhan jälkeen saattaa näitä seikkoja lainkäyttöviranomaisten tietoon, heidän suhtautumisensa oli melkein raivokasta. FBI:n toimistossa – jonne hän meni päivää salamurhan jälkeen – hänelle näytettiin joukko rikosvalokuvia. Useiden joukossa, jotka hän valitsi kuljettajaa esittäviksi, oli Jack Rubyn valokuva. Kun hän sunnuntaina näki televisiosta Rubyn tappavan Oswaldin, hän tunnisti miehen varmasti avolavapakettiauton kuljettajaksi ja ilmoitti siitä kiireesti rikospoliisin paikallistoimistoon. FBI muutti kuitenkin hänen todistajanlausuntoaan niin, ettei siinä mainittu, että hän oli suorittanut varman tunnistuksen.

Hän nauroi huomauttaessaan tästä minulle. – Katsokaa, hän sanoi, - FBI käänsi sen juuri päinvastaiseksi, kuin mitä minä todellisuudessa kerroin. Sitten hän lisäsi: - Häin oli vain parin metrin päässä minusta. Miten olisin voinut olla tunnistamatta Jack Rubya, kun näin televisiosta hänen ampuvan Oswaldin?

Dallasin sheriffintoimisto toteutti yhtä suuritöisen huijauksen ja lisäsi oman mielikuvituksellisen vivahteensa. Vaikka Merceriä ei ollut viety lainkaan notaarin eteen, sheriffintoimisto arkistoi valaehtoisen todistuksen todeten, että hän ei ollut tunnistanut ajajaa, vaikka hän saattaisi, ”jos näkisi hänet uudelleen”, ja muuttaen olennaisesti muitakin tosiasioita.

Näettekö tuon notaarin vahvistaman nimikirjoituksen? hän kysyi minulta. – Ei tuokaan ole minun nimikirjoitukseni. Minä kirjoitan nimeni tällaisella isolla A:lla. Hän otti kynän ja kirjoitti minulle nimensä. Nimikirjoitus, joka Dallasin sheriffintoimistolla oli muutetuissa todistajanlausunnoissaan, ei ollut läheskään sellainen kuin hänen omansa.

Sitten Julia Ann Mercer kirjoitti FBI:n ja Dallasin sheriffin tuotosten lisäksi oman oikean kuvauksen siitä, mitä oli nähnyt. Dallasissa tuota ei ollut hyväksytty, mutta minulle se oli enemmän kuin tervetullut. Ollessani tietoinen joidenkin todistajien äkillisestä kuolemasta koska he näyttivät tienneen liikaa voidakseen itse elää edelleen, ajattelin, että hänen pitäisi allekirjoittaa se tyttönimellään, aivan kuten hän oli tehnyt Dallasissakin heti salamurhan jälkeen. Hän teki ehdotuksestani niin.

Ajattelin toimistolleni palatessani Julia Anna Merceriä. Hän oli ollut vain parin metrin päässä ratkaisevimpiin kuuluneista salamurhan välikohtauksista ja oli yrittänyt turhaan kertoa liittovaltion ja Dallasin vallanpitäjille yksinkertaista totuutta. Hänen kokemuksensa seuraamukset olivat syvälliset. Mercerin havainnot tarjosivat ennen muuta lisätodisteen siitä, että kumpareella presidentin etupuolella oli toinen kiväärimies.

Minuun hänen todistajanlausuntonsa vaikuttivat vieläkin pöyristyttävimmin. Ne todistivat lainkäyttöviranomaisten käsittäneen varhain, että presidentin surmaamiseksi oli olemassa salaliitto. Sekä paikalliset että liittovaltion viranomaiset olivat muuttaneet Mercerin todistajanlausuntoja nimenomaan salatakseen tuon tosiasian.

Olin jo päätynyt siihen, että osa Dallasin paikallisista vallanpitäjistä oli luultavasti sekaantunut salamurhaan tai sen salaamiseen. Nyt näin kuitenkin, että korkealle arvostettu FBI oli sekaantunut siihen yhtä lailla. Olihan viraston loppujen lopuksi lauantaina, 23. marraskuuta (1963), kun se näytti Jack Rubyn valokuvaa Mercerille, täytynyt tietää, että Ruby oli saattanut olla mukana salaliitossa. * Tämä oli päivää ennen kuin Ruby ampui Oswaldin.

Sivun 279 alaviite:

 * Jack Rubyllä oli erikoissuhteen FBI:n Dallasin toimistoon. Ruby tapasi vuonna 1959 yhtä Dallasin toimiston asiamiestä ainakin yhdeksän kertaa. Noihin aikoihin hän osti myös mikrofonilla varustetun solmiopidikkeen, puhelinkuuntelulaitteen ja attaseasalkun, jossa oli kuuntelulaite. Tämä viittasi siihen, että Ruby oli ehkä FBI:n paikallistoimiston vakituinen tietolähde.

Ruby on silti voinut hyvin tehdä töitä CIA:llekin. Yhden viraston palkkalistoilla olevia värvätään joskus tiedustelukollektiivin jonkin muun viraston sopimustyöntekijöiksi. Ruby lensi vuonna 1959, jonka aikana tapasi FBI:n asiamiestä, kahdesti Kuubaan. Ensi kahdeksaksi päiväksi. Toinen oli yhden yön yli kestänyt käväisy. Hän oli varhemmin neuvotellut erään sotatarvikekauppiaan kanssa 100 jeepin ostosta, perin arvokkaista tarvikkeista Kuuban kapinallisille, joita CIA tuki siihen aikaan. Myöhemmin hän oli vahvasti sekaantunut CIA:n tukemaan aseiden salakuljetukseen Kuuban kapinallisille.

Sivun 280 alaviite:

Sivun 280 alaviite * Garrisonin ollessa 1970-luvun lopulla yksityislakimies, niin edustajainhuone nimesi salamurhavaliokunnan. Koska Garrison oli nähnyt jo ’liikaa’ todistusaineistoa katoavan liittovaltion tutkijoiden käsistä, en ollut innokas lähettämään mitään valiokunnalle.

Mercerin huomiot olivat kuitenkin poikkeuksellisen tärkeitä. Garrison siis lähetti Mercerin lausunnon valiokunnalle nähtäväksi käyttäen siis henkilön tyttönimeä koska todistajille oli tapahtunut poikkeuksellisen paljon onnettomuuksia. Garrison lupasi ilmoittaa tarkemmat yhteystiedot kuten avionimen, mikäli valiokunta lupaisi pyrkiä todistajan vakavaan suojeluun.

Garrisonille ei vastattu mitään ja kun tämä myöhemmin selaili valiokunnan raportteja, niin siinä sanottiin Garrisonin ”muka” lähettäneen jonkun Julia Ann Mercerin todistajanlausunnon ja etteivät valiokunnan tutkijat onnistuneet tavoittamaan tätä. (Vaikka sama henkilö siis oli samalla tyttönimellään antanut jo tapahtumapäivinä lausuntoja.)