Mielenkiintoisella tavalla Nagasakin kaupunki jätti kutsumatta palestiinalaisten massapommituksia ja joukkotuhontaa harrastavan Israelin.
Päätös perustuu tietenkin rationaaliseen ajatteluun, että siviilien pommittajat - kuten Israel - eivät kuulu atomipommin aiheuttamien kuolonuhrien muistoseremoniaan.
Seurauksena Yhdysvaltojen johdolla muut G7 (Britannia, Saksa, Kanada, Ranska ja Italia) maat puolestaan itse boikotoivat USA:n pudottaman atomipommin muistoseremoniaa. Tilaisuutta siis boikotoi myös atomipommin testaustarkoituksissa pudottanut Yhdysvallat.
USA:han kunnostautui Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten lisäksi mm. suurkaupunki Tokion palopommituksilla, jossa onnistuttiin varsin hyvin johtuen mm. rakennusten paloherkkyydestä. Yhdysvallat poltti vähintään 100 000 tokiolaista kuoliaiksi.
Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksia USA kutsui pitkään kokeiksi, joita ne heidän näkökulmastaan tietenkin olivatkin. Tuolla pystyttiin tutkimaan ydinpommin vaikutuksia sellaisiin kaupunkeihin, joita ei ollut vielä pommitettu muulla tavoin.
Tulee ihan mieleen erään toisen Toiseen Maailmansotaan osallistuneen maan ihmiskokeet.
Koska Suomen osallistumista ei ollut uutisoitu (en ainakaan parilla haulla löytänyt mitään, mikä saattaa olla tarkoituksellista), .. niin laitoin ulkoministeriöön tietopyynnön tuosta Suomen kutsumisesta ja osallistumisesta. Täydennän tähän vastauksen, jonka mukaan Suomen Tokion suurlähettiläs osallistui tilaisuuteen. Erinomaista.
https://www.japantimes.co.jp/news/2024/08/01/japan/no-israel-invitation-for-nagasaki/
https://www.lemonde.fr/en/international/article/2024/08/09/g7-ambassadors-boycott-nagasaki-ceremony-to-protest-israel-s-non-invitation_6712028_4.html