Globalisaatio ja oopiumisodat

Rahoituksen historia viittaa siihen, että monet nykyään kehittyviksi talouksiksi nimetyt, ovat tosiasiassa uudelleen kehittyviä talouksia, kuten Kiina. Käyn otsikon aihetta läpi paljolti Rahan Nousu – Maailman rahoitushistoria, Niall Ferguson, Terra Cognita (2008/2009) – kirjan pohjalta.

Sekä entisaikoina ja nykyäänkin on Lontoossa tai New Yorkissa majaa pitävän sijoittajan vaikea tietää, mitä vieraan maan hallitus tai sivukonttorien johtajat puuhastelevat valtamerten takana.

Monilla entisaikaan valtamerten takana olleilla sijoitusalueilla oli lainsäädäntö ’niin ja näin’ eivätkä säännöt olleet pysyviä, ja niillä saatettiin suosia sikäläisiä toimijoita (tutun kuuloista).

Ratkaisu ongelmaa oli yksinkertainen: vieraat alistettiin eurooppalaiselle hallinnolle.

William Jardine ja James Matheson olivat skotteja, jotka perustivat sijoitusyhtiön Kantoniin (nyk. Guangzhou) vuonna 1832. Yksi heidän tuottavimmistaan liiketoimista oli tuoda valtion (Britannian) tuottamaa oopiumia Intiasta Kiinaan. Jardine oli koulutukseltaan lääkäri, mutta heidän tuottamansa oopiumi ei ollut lääketieteelliseen käyttöön.

Keisari Yongzheng oli kieltänyt oopiumiin jo satakunta vuotta aiemmin vuonna 1729. Maaliskuussa 1839 keisarilliset viranomaiset saartoivat brittien oopiumivarastot ja tuhosivat 20 000 arkkua oopiumia, joiden arvoksi laskettiin 2 miljoonaa puntaa. Tuosta lähtien kiinalaiset vaativat, että Britannian kansalaiset olivat Kiinassa Kiinan lakien alaisia (olipa röyhkeää).

Jardine – kiinalaiselta lempinimeltään ”Rautapäinen vanha rotta” - oli eri mieltä. Jardine oli kriisin puhjettua Euroopassa ja kiiruhti ulkoministerin varakreivi Palmerstonin puheille. Lopulta Palmerston suostui Jardinen haluamaan interventioon ja helmikuussa 1840 Palmerston antoi asianomaisen käskyn. Qing-dynastia oli kohta kokeva maailman menestyneimmän narkovaltion, Brittiläisen Imperiumin hyökkäyksen voiman.

Kiinan armeijasta ei ollut briteille vastusta ja kohta Kanton saarrettiin ja Chusanin (nyk. Zhousan) saari vallattiin. Lopulta britit valtasivat mm. Kantonin ja Hong Kongin välissä olleet Helmijoen suun linnoitukset. Tammikuussa 1841 solmitun Chuenpin sopimuksen mukaan Hong Kongista tuli brittiläinen territorio. Keisari ei tosin hyväksynyt sopimusta. Vuotta myöhemmin brittiarmeijan painostuksen myötä Nankingin rauha vahvisti edellisen ja vapautti oopiumikaupan viiteen satamakaupunkiin (m. Kanton ja Shanghai). Sopimuksen mukaan noilla alueilla Britannian kansalaiset saivat toimia täysin Kiinan lakien tavoittamattomissa.

     ***     ***     ***

Näiden ja myöhempien tapahtumien (toinen oopiumisota) seuraamukset olivat odotusten mukaisia. Oopiumiaddiktio lisääntyi räjähdysmäisesti. Tapahtumat ainakin vaikuttivat myös ns. Taipei-kapinan syttymiseen dynastiaa vastaan, jossa kuoli arviolta 20–30 miljoonaa ihmistä.

Sen sijaan Jardinelle ja Mathesonille koittivat loiston päivät heidän siirrettyään pääkonttorinsa Hong Kongin East Pointiin. Oopiumirahoilla yhtiö pystyi siirtymään laillisillekin liiketoimille menestyen noiden ansiosta erinomaisesti halliten 1900-luvun alussa monia (tuolloin) uudenaikaisiakin liiketoiminta-alueita maailman tuolla kolkalla.

Lontoossa puolestaan varakkaat britit pystyivät esimerkiksi Rothschildien pankin kautta hajauttamaan pääomiaan tuottoisasti ja vähäriskisesti ympäri maailmaan sekä Britannian hallinnoimien että muidenkin alueiden sijoituskohteisiin.

     ***     ***     ***

Edellä olleet tapahtumat koskevat enemmän ns. ensimmäistä oopiumisotaa (1839–1842). Toinen oopiumisota käytiin puolestaan 1856–1860, siitä lisää ohessa.

Ensimmäinen sota ei kuitenkaan vielä nostanut brittien mielestä heidän kaupankäyntiään (oopiumin lisäksi tekstiileissä) riittävästi, jolloin he ryhtyivät uusiin ponnistuksiin Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa Kiinan avaamiseksi kaupalle ja mahdollisuudelle toimia vapaasti myös sisämaassa. Lisäksi, vaikka satamia oli avattu, ei oopiumi ollut vielä itsessään laillista.

Pienehköiltä vaikuttavat tapahtumat johtivat Ranskan ja Britannian yhteishyökkäykseen Kantoniin (nyk. Guangzhou) vuonna 1857. Seuraavana vuonna sodan tuo osa päättyi Tianjinin sopimuksiin, jossa oli mukana lisäksi Yhdysvallat. Tuossa Kiina avasi 11 satamaa lisää länsimaille.

Kiinan kieltäydyttyä ulkomaalaisten lähetystöjen perustamisesti Pekingiin hyökkäsi amiraali Sir James Hopen komentama laivasto Peto-joen suun linnakkeita vastaan. Se joutui kuitenkin perääntymään yhdysvaltalaisen laivasto-osaston avustamana.

Vuonna 1860 englantilaisranskalaiset joukot aloittivat sodan toisen vaiheen, jossa he mm. valloittivat Pekingin ja ryöstelivät Kesäpalatsin ja Vanhan Kesäpalatsin.

Rauhanneuvotteluissa oopiumikauppa laillistettiin ja Britannia, Ranska, USA ja Venäjä saivat luvan avata lähetystöt Pekingiin. Neuvotteluihin osallistunut Venäjä sai puolestaan itselleen edullisen rajankäynnin Amur-joella.

     ***     ***     ***

Loppuun vielä huomio tapahtumien yhtäaikaisuudesta Krimin sodan (1853-1856) kanssa. Tuossahan Britannia, Ranska ja osmannit (Turkki) taistelivat yhdessä Venäjää vastaan mm. Krimin niemimaan ja Sevastopolin laivastotukikohdan hallinnasta. Vaikka britit ja ranskalaiset valloittivat Sevastopolin, se palautettiin rauhan myötä takaisin Venäjälle.

Tapahtuma liittyy vielä Suomeenkin Oolannin sodan puitteissa, jossa vuonna 1854 Britannia ja Ranska hyökkäsivät Itämerelle - mm. Suomen rannikoille - tarkoituksenaan heikentää Venäjää monellakin tavoin.

Pariisin rauhassa 1856 Mustameri ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin.