Palestiinan sotien juurisyy - osa 2. Valloitukset

Kirjoitinkin aihepiirin alkuajoista, eli 1800-luvun lopulta 1920-luvulle Timo Stewartin erinomaista kirjaa lainaten (osa 1.). Nyt käyn hieman tarkemmin läpi aikaa Israelin perustamisesta eteenpäin.

1800-luvun lopulla Palestiinan (Britti-mandaatti Lähi-idässä) väestöstä muutamia prosentteja – ehkä luokkaa viisi prossaa oli juutalaisia. Oletan, että kristittyjen määrä oli myös tuota luokkaa, vaikka siitä ei ole itsellä tarkempaa tietoa. Loput eli valtava enemmistö siis lähinnä muslimiarabeja.

Em. kirjoituksessa tulee selvästi esille, että aluetta hallinnoinut Britannia, asiaan tuolloin perehtynyt Yhdysvallat tai vastaperustettu Kansainliitto ei missään vaiheessa oikeasti pyrkinyt ottamaan huomioon alueen väestön enemmistön mielipidettä Palestiinan tulevaisuuteen. Tämä, vaikka asiaa tutkittiinkin, mutta tulokset salattiin.

Myöskään Yhdistyneet Kansakunnat – YK ei kysynyt tai muuten ottanut selvää alueen tuon ajan väestön omista haluista Palestiinan kehitykseen. Silti he tekivät jakosuunnitelman.  YK:n vuoden 1947 Palestiinan jakosuunnitelma antoi juutalaisvaltiolle huomattavasti suuremman osuuden maan pinta-alasta, kuin mitä tuolloinenkaan väestösuhde oikeutti. Tietääkseni suunnitelma ei sisältänyt etnistä puhdistusta, siis väestön pakkosiirtoja.

Palestiinalaiset kutsuvat vuoden 1948 tapahtumia nimellä al-Nakba, katastrofi. Tuossa Israel otti sodalla YK:n (vuoden 1947) suunnitelman alueen haltuunsa ja vieläpä suurensi sitä huomattavasti, ja mielestäni mikä pahinta – karkotti luokkaa 750 000 arabia. Osa noista pakeni taisteluja vapaaehtoisesti, osa ajettiin maanpakoon Israelin asevoimien avulla.

Samana vuonna (1948) YK teki linjauksen, että sotaa paenneilla ihmisillä on oikeus palata kotiseuduilleen heti kun mahdollista. Tämänhän Israel on kieltänyt perustamisestaan lähtien ja kieltää edelleenkin. Silti Israel antaa kenelle vain, jonka vähintään yksi isovanhempi on juutalainen – muuttaa mistä päin maailmaa tahansa Israeliin ja saada Israelin kansalaisuus.

Olisikin mielenkiintoista tietää tulokset DNA-tutkimuksista keskimääräisen Israelin juutalaisväestön ja toisaalta keskimääräisen palestiinalaisarabin verenperinnöstä. Noitahan voidaan verrata vanhoihin hautalöytöihin Levantin (Välimeren länsirannikko) ja vaikkapa Karthagon Libanonin alueelta muuttaneisiin antiikkisiin asukkaisiin (yms.). Olen tosin kuullut, että Israelissa tuollaiset DNA-tutkimukset olisivat kiellettyjä. Arvelen, että palestiinalaisarabeilla on oleellisesti enemmän yhteyksiä tuon ajan asukkaiden antiikkisiin hautalöytöihin kuin keskiverrolla Israelin juutalaisella.

     ***     ***     ***

Vuoden 1948 sodan tapahtumat pääpiirteittäin

Vuonna 1948 Britit antoivat Transjordanialle itsenäisyyden kuningaskuntana suunnilleen nykyisillä Jordanian rajoilla. Itsenäisyys oli tosin rajoitettua Brittien säilyttäessä vaikutusvaltaa sen sisäisissä oloissa ja armeijassa. Emiiri, myöhemmin kuningas Abdullah suhtautui Palestiinan jakamiseen myötämielisesti - mitä ilmeisimmin, koska se mahdollisti aluelaajenemista Länsirannan suuntaan.

Varsinaiset sotatoimet palestiinalaisarabien ja sionististen juutalaisten välillä syttyivät joulukuussa 1947 ja kestivät sisällissodan kaltaisena toukokuulle 1948, jonka 14. päivä oli Brittien viimeinen hallintopäivä  Britannia oli enemmän sivustakatsojana, mutta pyrki rajoittamaan avoimimpiä hyökkäyksiä. Tuosta oli kuitenkin hyötyä enemmän sionisteille, koska arabit olivat tuossa vaiheessa aloitteellisempia. Arabien toiminta oli kuitenkin hajanaista, eikä keskitettyä johtoa ollut. 

Huhtikuusta lähtien sionistien johto päätti ottaa aloitteen käsiinsä, joka mahdollistui Brittien koko ajan vähentäessä toimintaansa. Tuossa vaiheessa Palestiinassa asui arabeja kaksi kertaa enemmän kuin juutalaisia. Silti sionistien aseelliset ryhmät olivt paremmin koulutettuja, johdettuja ja aseistettuja. Heidän taistelijoiden määrä oli myös koko ajan enemmän kuin arabeilla.

Arabien vastarinta murskattiin nopeasti ja niiden aikana tapahtuneiden joukkomurhien seurauksena sadat tuhannet palestiinalaiset pakenivat kodeistaan. Brittien lipun laskun aikaan oli jo lähes 400 000 palestiinalaista paennut, mutta määrä tuli vielä kasvamaan.

Mandaatin päättymispäivänä Israel julistettiin perustetuksi. Samaan aikaan Palestiinasta kantautuvat kauhukuvat nostattivat ympäröivien arabimaiden väestössä paineita puuttua asiaan.

Tuossa vaiheessa sionistien tärkein taisteluryhmä Hagana, joka muutettiin pian Israelin puolustusvoimiksi ei vielä hallinnut edes kaikkia YK:n jakosuunnitelman mukaisia juutalaisille tarkoitettuja alueita.

Tuossa vaiheessa ympäröivät Arabimaat (Egypti, Jodania, Irak, Syyria ja Libanon) ylittivät Palestiinan rajat ja Israel uhattiin nitistää alkuunsa. Tässäkin kuitenkin tuli esille arabienhajanaisuus ja samalla halu kasvattaa omia alueitaan Palestiinan suuntaan ja lopputulemana Israel voitti ja laajensi alueitaan tunnetulla tavalla vielä YK:n jakosuunnitelmaakin suuremmaksi.

Arabivaltioista lähinnä Jordania ja Egypti etenivät suuremmille alueille Palestiinassa. Sodan ensimmäinen vaihe päättyi kuitenkin YK:n vaatimukseen tulitauosta. YK:n rauhanvälittäjä ruotsalainen Folke Bernadotte pyrki avaamaa solmua, muttei onnistunut. 

Egypti aloitti sodan uudelleen, mutta hyväksyi pian tulitauon ja Benadotte teki toisen rauhansuunnitelman, joka myöskin hylättiin molempien osapuolten suunnalta. Heti tämän jälkeen sionistinen äärijärjestö Lehi murhasi Bernadotten. Toinen tulitauko alkoi sen jälkeen ja kesti kolme kuukautta lokakuulle 1948.

Toisen tuliauon rikkoi israel ja onnistui pian valtaamaan laajoja alueita sekä etelästä että pohjoisesta. Israel valloitti mm. Punaisenmeren rannalla olevan Palestiinan eteläisimmän arabikylän Umm Rashrashin ja muutti sen nimen hebrealaiseksi Eilatiksi. Lähistöllä olleen Naqabin autiomaa sai puolestaan nimeksi Negev.

Neuvottelut Israelin, Egyptin ja Jordanian kanssa johtivat pitkälle nykyisiin määritelmiin Gazan alueesta ja Jordan-joen Länsirannasta.

     ***     ***     ***

Huomionarvoista on se, että mikään taho ei tuossa vaiheessa (siis aikavälillä 1948–1967) pyrkinyt perustamaan YK:n jakosuunnitelman mukaista arabipohjaista Palestiinaa. Voi tosin olla, että alueella asuneet arabit eivät olleet menneinä vuosikymmeninä voineet edes kuvitella, että joku ulkopuolinen taho (euroopasta muuttaneet sionisti-juutalaiset) voisi ottaa heidan alueensa haltuun, eivätkä ymmärtäneet että heidät tullaan kohta työntämään syrjään.

Lisäksi siis ymäpäröivät Jordania ja Egypti puolestaan alkoivat hallinnoimaan sitä osaa Palestiinaa, jota Israel ei onnistunut vielä tuossa vaiheessa valloittamaan. Käytännössä Trans-Jordanian kuningaskunta otti Länsirannan haltuunsa ja muutti nimensä Jordaniaksi sekä Egypti otti Gazan alueen haltuunsa. Jordania suoritti virallisen alueliitoksen, mutta Egypti ei tuota virallisesti tehnyt.

Vuoden 1967 sodassa, jonka Israel aloitti – molemminpuolisen jännityksen noustua – Israel valloitti loputkin Brittien mandaattialueesta Palestiinasta. Tuossa vaiheessa Israel siis sai haltuunsa myös Gazan ja Länsirannan, joille vuoden 1948 sodassa oli paennut suurin osa  1948 Israelin perustaman valtion arabeista (joiden paluun siis Israel on alusta pitäen ja YK:n periaatteita rikkoen kieltänyt) ja esimerkiksi Gazan väkiluku oli kolminkertaistunut.

Tuon ajan jälkeen on Israel määrätietoisesti heikentänyt palestiinalaisten asemaa mm. ottamalla Länsirannan alueita laittomien siirtokuntien haltuun ja käymällä samalla tosiasiassa sotaa alueen palestiinalaisia vastaan.

Israel myös määrätietoisesti on estänyt Palestiinalaishallintoa toimimasta ja piirittää sekä kurjistaa Gazaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, jolloin ääriainekset väistämättä nousevat esiin. Tämä siis jo ennen 7.10.2023 tapahtumia, joista Israel ei ole antanut tehdä puolueetonta kansainvälistä tutkimusta, esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston alaisuudessa. Läntinen valtamedia toistaa kritiikittä kaiken, mitä Israel tai israelilaiset sanovat aiheesta.

Todetaan vielä lisäksi vuoden 1967 sodan Israelin valloitukset Egyptissä ja Syyriassa, jotka siis ovat Kansainliiton ja Brittien Palestiina-mandaatin ulkopuolella. Israel siis valloitti Egyptiltä Siinain, jonka se palautti 1973 vuoden sodan myötä. Syyrialta Israel valloitti Golanin kukkulat, joita se pitää edelleenkin laittomasti hallussaan. Lisäksi Israel on laajentanut edelleen – presidentti al-Assadin lopulta kaaduttua USA:n ja Israelin pitkäaikaisen operaatio Timber Sycamoren ansiosta vuoden 2024 joulukuussa. Israel on myös useaan otteeseen – ja edelleenkin miehittänyt Etelä-Libanonia sekä hyökännyt useita kertoa – tänäkin vuonna Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin - jatkuvasti asutuskeskuksiin.

Miehitys, sota ja Israelin laajentaminen jatkuvat Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin sekä Britannian vankkumattomalla tuella.

Palaan vielä aiheeseen ainakin tarkemmalla kuvauksella Israelin apartheid-politiikasta.