Venäjä tänään

John Mearsheimer vieraili Venäjällä nyt syyskuun alkupuolella 2026. Ohessa yhteenvetoa Mearsheimerin YouTube-kanavan episodista 8, jossa M. kertoo viiden päivän oleskelustaan Venäjällä Moskovassa ja Pietarissa, havainnoistaan ja johtopäätöksistään.

M. keskusteli ihmisten kanssa, osallistui joihinkin pyöreän pöydän keskusteluihin, haastatteli useita jo ennestään tuntemiaan ihmisiä. Mearsheimer myös illasti Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa tämän asunnolla. M. myös yksinkertaisesti käveli ja kulki mainituissa kaupungeissa eri puolilla.

Mearsheimer keskustelukumppaneita voi kutsua vaikkapa Venäjän ulkopoliittiseen eliittiin kuuluviksi. Osan näistä M. tuntee jo Neuvostoliiton ajoilta.

Mearsheimer korostaa, ettei tehnyt mitään tieteellistä tutkimusta keskusteluistaan, vaan pikemminkin anekdootteja. Eikä M:llä ollut mahdollisuutta keskustella kaduilla suurempien ihmismäärien kanssa.

Yleisnäkymä noissa kaupungeissa oli samantapainen kuin mitä M. ajattelee New Yorkista ja Chicagosta. Sotaa ei huomannut juuri muusta kuin useimpien huoltoasemien tankkausjonot, noita ei ollut kaikilla, mutta useimmilla tyypillisesti 15–20 autoa, jossain oli enemmänkin. Ei ollut suoria havaintoja Ukrainan drooni-iskuista.

Pakotteiden vaikutus puolestaan tulee voimakkaimmin esille siitä, että Yhdysvaltojen dollarit ja luottokortit eivät toimineet, johon M. ei ollut varautunut etukäteen. Venäläisillä on omat kortit ja tietenkin ruplat.

Ongelma koskee tietenkin myös venäläisiä, jotka eivät voi omilla luottokorteillaan ostaa läntisiä palveluja, kuten New York Timesin verkkolehteä tai Substack-osioita. (Sanoisin, että pakotteiden yksi ilmiselvä tavoite – ihmisten eristäminen toisistaan – on onnistunut valitettavan hyvin.)

Toinen vaikutus oli se, että läntisiä palveluketjuilla (Starbucks mainittu) ei tavallaan näkynyt, mutta ne olivat muuttuneet alkuperäisiä muistuttaviksi laitoksiksi, joista sai samantapaisia tuotteita ja palveluja kuin alkuperäisistäkin.

Lisäksi lentomatkat piti suunnitella muiden kuin länsimaiden kautta; tässä tapauksessa (Nato-maa Turkin) Istanbulin.

Noita mainittuja asioita lukuun ottamatta, koko matkalla ei Venäjän taloudessa näkynyt muuta, jonka voisi ajatella olevan sodan vaikutuksia. Myöskään kenenkään M:n keskustelukumppanin puheista ei saanut vaikutelmaa talousvaikeuksista tai talouteen liittyvistä huolista.

Mearsheimer tuo esille, että vaikutelma Venäjästä on aivan erilainen kuin Ukrainasta. M:n mukaan Ukrainan talous on sodan vaikutuksessa käytännössä romahtanut ja Ukraina on täysin läntisen avun varassa. (Lisään, että ao. sota heikentää ja romahduttaa pahiten Ukrainaa ja talousvaikutukset pakotteilla ovat pahimmillaan Saksan ja Suomen kaltaisilla mailla, eivät suinkaan Venäjällä). M. vielä painottaa, että Venäjän talousvaikeuksista ei ole mitään merkkiä olemassa. Ukrainan tilanne puolestaan heikkenee koko ajan, viimeksi Venäjä katkaisi (nyt kesällä) Ukrainan laivaliikenteen Mustalla merellä, jolloin Ukrainasta on nyt tullut sisämaavaltio.

Mearsheimer muistuttaa, että Venäjän asetuotanto on erittäin hyvässä kunnossa sekä laadultaan että määrältään. Ukrainalaiset ovat puolestaan täysin länsimaiden varassa. Lisäksi USA:n ilmatorjuntaohjukset ovat loppumassa (USA:n ja Israelin aloittaman Iranin sodan takia).

Lännessä tuodaan (on tuotu koko sodan ajan) esille, että Putin on poliittisesti vaikeuksissa ja voidaan syrjäyttää. (Lisäksi varsinkin sodan parina ensimmäisenä vuotena Lännen media levitti huhuja Putinin terveysvaikeuksista.)

Lännessä ilmeisesti uskotaan, että jos Putin syrjäytettäisiin, niin tilalle tulisi (Lännen kannalta) sopuisampi johtaja, jonka kanssa sota saataisiin loppumaan. Mearsheimer tyrmää asian ja toteaa, että Putiniin kohdistuu paljon arvostelua siitä, että Putin on liian lepsu sotahommissa ja M. pitää selvänä, että mahdollinen seuraaja olisi pikemminkin haukkamaisempi kuin päinvastoin (ja olisi ollut jo aiemminkin, jos Putin olisi saanut vaikka sydänkohtauksen).

M. kertoo painostaneensa keskusteluissaan nimenomaan tätä asiaa. Vaikka ihmiset puhuivat aiheesta, monet olivat pidättyväisiä. Ymmärrettävää. Kuitenkaan M. ei nähnyt yhtään todistetta siitä, että Putin olisi jotenkin epäsuosittu ja vaarassa tulla syrjäytetyksi.

Sen sijaan Putiniin on kohdistunut viime vuosina paljon arvostelua siitä, että sotaa ei käydä riittävän tarmokkaasti, eikä kunnollisia tuloksia ole saavutettu nyt viidettä vuotta käytävässä sodassa.

M. toteaa, että tämän kesän alusta alkaen venäläiset ovat lisänneet toimenpiteitään sodankäynnissä (mm. tuo meriliikenteen sulku) monin tavoin. Ja todennäköisesti tuo suuntaus jatkuu kaikessa, joka liittyy sodankäynnin talouteen. Eli Putin on muuttanut sotapolitiikkaansa.

Mearsheimer kertoo, kuinka venäläiset puhuvat kulttuuristaan ylpeästi. He eivät pidä länsimaisesta liberalismista (woke ym). Melkoinen osa M:n haastattelemista ihmisistä ei pidä lännestä sen liberaalien arvojen takia. Nuo puolestaan arvostavat enemmän kristillistä perinnettä ja perhettä – siis perinteellisiä arvoja. M. kertoo, kuinka näistä asioista puhuttaessa monet keskustelukumppanit kuulostivat samalta kuin JD Vance.

Venäläiset päättivät siis tänä kesänä eskaloida sotatoimiaan erityisesti sotaa sodankäyntiin liittyvään talouteen ja infraan. Venäjällä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta, koska jossain vaiheessa Ukrainan drooni-iskut Venäjän sisäosiin pitää heidän kannaltaan saada loppumaan ja jos ei ole muuta tapaa niin eskalointi on ainakin. Tämä on siis Ukrainan eskaloinnin (drooni-iskut Venäjän sisäosiin) seuraus (ehkäpä tuo on ollutkin Lännen tavoitteena?).

Venäläiset ovat varsin vakuuttuneita siitä, että he voittavat sodan.

Vaikka Venäjä on viime vuodet edennyt tasaisesti, niin eteneminen on ollut varsin hidasta. Kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että syy on drooneissa. Droonit ovat siis muuttaneet taistelukentän luonnetta. Ne myös ovat pitäneet Ukrainen ’hengissä’ nykyisessä tilanteessa, jossa heidän etulinjansa on varsin rikkonainen ja he pystyvät usein drooneilla torjumaan venäläiset, kun nämä löytävät noita aukkoja.

Venäläiset uskovat, että heidän nyt aloittamansa uusi vaihe taistelukentän takaiseen sotainfraan tulee riittävästi heikentämään Ukrainan sodankäyntiä.

Mearsheimer kertoo havainnoistaan, että hänen keskustelukumppaneistaan ei tule esiin mitään vihaa tai sen tapaista ukrainalaisten suuntaan. Tämä johtunee siitä, että ’kaikilla’ on sukulaisia tai tuttavia Ukrainassa ja he pitävät Ukrainaa veljesmaana. Myös sukulinjat ovat noilla alueilla paljolti sekoittuneita.

M. muistuttaa Putin kuuluisasta (lännessä mikään näistä ei ole kuuluisaa, koskapa näitä ei tuoda esille) puheesta 12.7.2021, joka oli siis puoli vuotta ennen Venäjän hyökkäystä. Lisään itse, että se oli suunnilleen samaan aikaan kuin Biden kertoi vetäytymisestä 20 vuotta kestäneestä Afganistanin sodasta (en usko, että näiden tapahtumien läheisyys on sattumaa).

Tuossa puheessa Putin nimenomaan painotti, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat yhtä suurta perhettä. Mearsheimer kuuli matkallaan tuon saman argumentin lukuisia kertoja.

Sen sijaan venäläisille eurooppalaiset ovat pahiksia, jotka pyrkivät tuhoamaan Venäjän. (Eurooppalaiset tarkoittanee tässä EU:n, Britannian ja vaikkapa Norjan kokonaisuutta). Tuo tuli selvästi esille kaikissa keskusteluissa. Ja myös Lavrovin illallisella tuo tuli selväksi.

Eurooppalaiset siis haluavat tuhota Venäjän, pudottaa sen pois suurvalta-asemasta ja he siis käyttävät Ukrainaa tämän operaation työkaluna. Venäläiset myös ajattelevat, että eurooppalaiset eivät itse halua taistella, vaan käyttävät ukrainalaisia tässä suuria tappioita aiheuttavassa tehtävässä.

Kaikkein pahimpina vihollisinaan venäläiset pitävät brittejä ja saksalaisia.

Toinen maailmansota ja Saksan hyökkäys kesäkuussa 1941 on syöpynyt lähes koko venäläisten eliitin mieliin. Joten Friedrich Merz ei taida ymmärtää, mitä hänen puheensa politiikkansa saa aikaiseksi Venäjän eliitin mielissä.

Eli venäläisten kannalta eurooppalaiset ovat tämän tarinan paholaisia. Erityisesti Britannia ja Saksa.

Entäpä yhdysvaltalaiset. Venäläiset ymmärtävät hyvin, että nimenomaan Yhdysvallat pyrki lyömään Venäjän suurvaltojen luokasta. Sen sijaan venäläiset uskovat, että Trump pyrki parantamaan suhteitaan Venäjään ja lopettamaan (venäläisten kannalta katsottuna) Bidenin aloittaman sodan. Trump on kuitenkin kyvytön tavoitteissaan.

Anchoragen tapaaminen Alaskassa elokuussa 2025

Trump kertoi jo ennen valintaansa 2024, että aikoo lopettaa Ukrainan sodan pikaisesti. Putin tapasi Steve Witkoffin jonka myötä suurvaltajohtajien tapaaminen sovittiin elokuulle Trumpin ensimmäisenä virkavuotena.

Mearsheimer kertoo, kuinka Putin teki myönnytyksiä Trumpin kanssa neuvotteluissa tavalla, jota M. ei olisi uskonut etukäteen. Mm. Putin suostui siihen, että Ukrainan ei tarvitse vetäytyä Venäjän itseensä liittämistä kahdesta (Donbasin ulkopuolella olevasta) oblastista niiltä osin, kuin Venäjä ei ollut noita saanut haltuunsa.  Tuo oli Witkoffin esitys tehtynä ennen ao. huippukokousta.

Kuitenkaan Trump ei saanut Ukrainaa ja (Länsi-) Eurooppaa – eikä myöskään USA:n kovan linjan ihmisiä – suostumaan tuohon, joten koko huippukokous jäi kuolleeksi kirjaimeksi ja venäläiset päätyivät siihen, että neuvottelut eivät ole keino edetä konfliktissa.

Mearsheimer huomauttaa, että tuo oli Ukrainalta hölmö linjaus. Sodan edetessä Ukrainan tilanne huononee koko ajan, eivätkä venäläiset vähennä vaatimuksiaan, vaan tuotakaan ’myönnytystä’ ei enää tarjota.

M. kertoo kysyneensä tapaamiltaan ihmisiltä, miten sota loppuu ja millainen sopimus tuossa vaiheessa tehdään. M. kertoo, ettei saanut keneltäkään vastausta tuohon. Tosin yksi yksityiskohta oli se, ettei kukaan kertonut Venäjän tavoittelevan koko Ukrainaa haltuunsa. Venäläiset olisivatkin typeriä, jos pyrkisivät tuohon.

Mearsheimerille tuli kuitenkin sellainen tuntuma – muutama sanoi tuon ääneenkin – että Venäjä tavoittelee nykyään enemmän kuin Krimin ja neljän oblastin valloittamista.

Venäjän kannalta mitä pitemmälle sota jatkuu, sitä enemmän jäljelle jäävä Ukraina on Venäjälle vihamielinen ja haluaa alueitaan takaisin, joten Venäjän on syytä valloittaa mahdollisimman paljon alueita, jotka ovat sotilaallisesti järkeviä ja joissa on merkittävissä määrin venäläistä väestöä.

Em. syystä Venäjän tavoite on saada jäljelle jäävä Ukraina mahdollisimman heikoksi.

Vielä kaksi huomautusta. Denatsifikaatio (lainaus liittoutuneiden sopimuspapereista toisen maailmansodan lopussa). Tuo tarkoittaa sotahakuisen ukrainalaisen poliittisen liikkeen poistamista vallasta. M. toteaa, ettei näe tuota mahdollisena, siis M. ei usko, että venäläisillä on vaikutusvaltaa tulevan pien-Ukrainan hallintoon. Mearsheimer jopa ennustaa, että tulevan Ukrainan politiikkaan tulee valta-asemaan ultranationalistinen rintama. Ja tuo vastaa hyvin sitä mitä venäläiset tarkoittavat tuolla ’natsi’-sanalla.

Toinen huomautus koskee sitä, mitä Mearsheimerin näkemyksen mukaan uskotaan Lännessä, että venäläiset eivät pelkästään ole valloittamassa koko Ukrainaa, vaan myös isoja osia Itä-Euroopasta. Mearsheimer ei ole koskaan uskonut tuota. Eikä se noiden kaikkien keskustelujen myötä tullut miltään osin vihjeenäkään esille. Mearsheimer pitää noita siis pötypuheina.

Kuten pidän minäkin. Jos kuitenkin eurooppalainen liittouma riittävästi lisää toimenpiteitä Venäjää vastaan, niin ei tietenkään koskaan tiedä mitä tapahtuu. M. vielä vetää yhteen, ettei ole mitään todistetta tai edes vihjettä, että Venäjä olisi valloittamassa koko Ukrainaa. Ja että he olisivat hulluja, jos tavoittelisivat jotain tuollaista, muista Itä-Euroopan alueista puhumattakaan.

M. pohtii lopuksi, että on avoin asia, kuinka kauas länteen Venäjä etenee Ukrainassa ja millainen Ukraina jää jäljelle ja tavoitteleeko se puolueettomuutta vai Naton jäsenyyden teeskentelyä. Tässä vaiheessa sotaa Venäjä tekee kaikkensa saadakseen Ukrainan sodan jälkeen mahdollisimman huonosti toimeentulevaksi maaksi.

Mearsheimer kertaa, että sota on ollut valtava katastrofi ja huhtikuun 2008 Naton huippukokous Bukarestissa päätöksineen tuoda Ukraina Naton jäseneksi on ollut nykyajan suurin strateginen virhe.

Ohessa kuva Wikmedia Commons: Ukrainan alueet.