Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen

17.06.2023

Jokisipilän erinomainen kolumni Urheilulehdessä toukokuussa 2023

"Urheilu elämän realiteettien opettajana
Pehmeiden arvojen valtavirtaistuminen on ollut yksi viime vuosikymmenten voimakkaimpia trendejä Suomessa. Yhteiskuntana vannomme tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, samanarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden nimiin. Katsomme, että yksilöllä tulee olla oikeus tehdä elämäänsä koskevat valinnat ja rakentaa oma identiteettinsä vapaasti omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan käsin. Yksilöllisen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja erilaisuuden hyväksyminen ovat muuttaneet elämäämme armollisemmaksi ja inhimillisemmäksi.
Paradoksaalisesti samaan aikaan kuitenkin yhä useammat ihmiset ovat täysin eksyksissä itsensä ja elämänsä kanssa. Masennuksesta ja mielenterveysongelmista on tullut uusia kansantauteja, jotka varsinkin nuorten keskuudessa ovat hälyttävän yleisiä. Liki puoli miljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä ja vuosittain mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuu noin kuusi tuhatta ihmistä, heistä neljäsosa alle 35-vuotiaina.
Vielä vähän aikaa sitten kansainvälisestikin ihaillusta peruskoulustamme valmistuu nuoria, jotka eivät osaa kunnolla lukea, laskea tai kirjoittaa. Liikuntasuosituksen mukaisen tunnin päivässä 15-vuotiasta liikkuu vain joka kymmenes, älypuhelinten ansiosta yli puolella nuorista kahden tunnin päivittäinen ruutuaikasuositus sen sijaan ylittyy kolminkertaisesti. Armeijan Cooperin testin keskiarvot ovat pudonneet 1970-1980-lukujen taitteen yli 2700 metristä alle 2400 metriin ja kolmasosalla varusmiehistä tulos jää välttäväksi eli alle 2200 metrin.
Puolustusvoimien liikuntapäällikkö majuri Lasse Torpo on selittänyt nuorison fyysisen suorituskyvyn heikkenemistä passiivisuuteen kannustavien teknologioiden yleistymisellä ja arkiliikunnan vähenemisellä. Tämä on tietysti totta, mutta juurisyitä olisi etsittävä vielä kauempaa. Mikä ajaa ihmisen passiivisuuteen? Miksi niin moni nuori ei halua vaihtaa edes yhtä kuudesta ruutuaikatunnistaan liikkumiseen tai ylipäätään edes johonkin TikTokin selaamista kehittävämpään?
Väitän, että liikkumattomuus, mielenterveysongelmat ja oppimistulosten heikkeneminen ovat ainakin osittain seurausta pehmeiden arvojen vallankumouksesta. Liian pitkälle vietynä yksilövapauksien korostaminen ja erilaisuuden palvonta nimittäin vievät arvorelativismiin, jossa huonojakaan valintoja ei saa tuomita eikä niiden seurauksista avoimesti keskustella. Kun kieltäydytään näkemästä ihmisten valinnoissa ja toiminnassa laadullisia eroja, onnistumisen mittarit katoavat. Miksi asettaa tavoitteita tai vaatia niiden saavuttamista, kun kaikki käy?
Olemme tulleet allergisiksi asioiden paremmuusjärjestykseen pistämiselle. Monet kokevat lähes rakenteellisena väkivaltana ajatuksen, että voisi olla olemassa joitain yksilön valinnanvapauden yläpuolelle nousevia yleisiä hyvän elämän ja siinä onnistumisen kriteerejä. Yhdistyessään teknologian luomaan välittömän mielihyvän ja räätälöidyn tarpeentyydytyksen kulttuuriin ylikorostunut individualismi tuottaa myrkkyseoksen, joka lopulta saa yksilöt voimaan huonommin, ei paremmin.
Elämänasenteemme on muuttunut yhä kärsimättömämmäksi ja lyhytjänteisemmäksi. Kivat asiat on saatava heti ja vaivattomasti. Onnen pitää löytyä parilla klikkauksella, muuten swaippaamme vasemmalle. Keskittymiskykymme ohella ovat romahtaneet halumme ponnistella tärkeiden asioiden saavuttamiseksi ja kykymme sietää siihen liittyvää epämukavuutta.
Urheilu voisi olla merkittävä vastavoima tälle kehitykselle. Harjoittelu laittaa ihmisen ponnistelemaan ja kilpailu antaa hänelle kaunistelemattoman palautteen siitä, kuinka pitkälle ponnistelut ovat kantaneet. Urheilu tuottaa onnistumisen elämyksiä, mutta samalla opettaa ihmistä ymmärtämään kykyjensä rajat. Se koulii häntä käsittelemään myös häviämisen ja epäonnistumisen tunteita.
Ihmisenä kypsyminen edellyttää kykyä tulla toimeen oman riittämättömyytensä kanssa. Yksilö voi kehittyä ponnistelemalla, mutta se edellyttää rehellistä ja realistista itsetuntemusta. Harva asia opettaa sitä yhtä konkreettisella tavalla kuin urheilu."
30.04.2024EU vaalit ja talouden alamäki
25.04.2024Isokallion madonluvut 2013
19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki

Siirry arkistoon »