Suomi - Pohjolan Kongo

09.04.2024

Eija-Riitta Korhola kirjoitti kaivosasioista jos vuonna 2012 ihmetellen, miksi Suomi antaa maaperänsä rikkaudet maailman kaivosyhtiöille käytännösä ilmaiseksi. Sitä olen itsekin ihmetellyt monen muun ihmettelijän ohella pitkään.

Itse uskon, että kyseessä on jokin poliittisen johtomme syvällinen idea olla kansainvälisille suuryhtiöille kuuliainen toimija. Tiedämme tietenkin, että poliittisen johtomme edustajilla on nykyään mahdollisuutta saada erilaisia johtopaikkoja Euroopassa ja maailmalla, joten ehkä tuo idea pohjautuu pelkästään oman edun tavoitteluun.

Ohessa Eija-Riitan kirjoitus:

"Kaivostoimintaa koskevat ongelmat ovat nyt niin vakavassa vaiheessa, että on kansallisen harkinnan paikka. Jotakin on selvästi pielessä, ja on pysähdyttävä, jotta korvaamattomia vahinkoja ei synnytetä lisää.

Mitä vikaa sitten on kaivostoiminnassa? Lähtökohtaisesti ei tietenkään mitään, päin vastoin: maailmassa tarvitaan raaka-aineita ja mineraaleja siinä missä ruokaa ja energiaakin. Kaivostoiminta on tärkeä kansantaloudellemme, se tuo työpaikkoja, mahdollistaa muita elinkeinoja ja lisäjalostamista; siksi sen jatkuminen Suomessa on turvattava. Mutta nyt on todellakin oltava tarkkana, jotta lainsäädäntö ja ympäristökäytännöt vastaisivat muuttuvan maailman olosuhteita.

Monen mielestä ne eivät vastaa.

Yksi kysymys liittyy siihen, kuka omistaa maan syvyyssuuntaan. Uusittu kaivoslakimme tuli voimaan viime vuonna, mutta valtausten osalta moni pitää sitä jo syntyessään vanhentuneena. Vaikka valtausta kutsutaan uudessa laissa malminetsintäluvaksi, periaate on vanha ”se saa joka ehtii”: raaka-aineiden omistajaksi tulee se, joka ehtii vallata esiintymän ensimmäisenä. Jos tällainen tuntuikin oikeudenmukaiselta pari-kolmesataa vuotta sitten, kun ainakin teknisesti oltiin enemmän tai vähemmän samalla viivalla etsimisresurssien suhteen, tilanne on nyt toinen. Kansainväliset kaivosyhtiöt ovat Suomea edellä malminetsinnän viimeisimmissä keinoissa. Nyt kaikki perustuu entistä enemmän vahvimman oikeuteen: kehittynyt erikoistekniikka mahdollistaa suurille kaivosyhtiöille malmivarojen paikallistamisen helposti. Kun kilpailu maapallon niukkenevista resursseista on maailmanlaajuinen, Suomen maaperällä oleva arvotavara voidaan varsin nopeastikin viedä pois sen olennaisesti hyödyttämättä meitä.

Tilanne asettaa juuri nyt ympäristölupaviranomaiselle valtavan vastuun ottaa riittävästi huomioon paikallisen väestön näkökohdat ja alueen muut arvot. Mitä esimerkiksi tehdään, jos maailmanmarkkinahinnan vaihteluissa kaivosyrittäjä ensin aloittaa, menettää sitten kiinnostuksensa ja jättää homman kesken korjaamatta kunnolla jälkiään. Tästähän on kannettu huolta esimerkiksi Sodankylän Kevitsan kohdalla, liittyen nikkelin maailmanmarkkinahintaan. Myös Kuusamossa australialaisyhtiön kullanetsintäsuunnitelmat herättävät huolta: Kullan markkinahinta on nyt korkealla, mutta jos sen maailmanmarkkinahinta laskee, jääkö kaivostoiminnan keskeytyessä kuusamolaisille jo muutaman vuoden kuluttua vain tyhjät kaivosmontut, jätekivikasat, pilatut vedet, arvonmenetyksen kokenut kansallispuisto – ja menetetty matkailuelinkeino? Talvivaarassa ollaan juuri siinä umpikujassa, että kaivostoiminnan lopettamisen pelätään ajavan ympäristöongelmat valtion syliin, kun vastuunkantaja katoaisi.

Kaivoslain käytäntö, että löytäjä saa pitää ja vieläpä lähes ilmaiseksi, on vanhanaikainen. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on harvinaisen houkutteleva investointikohde runsaiden malmivarojen vuoksi. Samalla louhintamaksumme on mitätön useimpiin muihin maihin verrattuna. Tuotanto Suomessa voi Geologisen tutkimuslaitoksen arvioiden mukaan nopeasti kymmenkertaistua, ja siksi on oltava tarkkana, millaisin ehdoin se tehdään.

Perusteet viisaalle toiminnalle löytyvät tulevaisuudesta, kun katsotaan riittävän pitkälle. Varmaa on että niukkenevien resurssien maailmassa kaikkien luonnonvarojen hinta tulee tulevina vuosikymmeninä vain nousemaan. Malmivarat eivät ole ikään kuin maitoa, joka happanisi, jollei sitä käytä nyt heti. Meidän pitää miettiä pitemmälle: Ei ole viisasta politiikkaa sallia varallisuutemme nopeaa ulosmittaamista nyt. Kuten kansantaloustieteen professori Olli Tahvonen sanoi aiheesta: Poliitikkojen on valittava, onko Suomi maailman toiseksi houkuttelevin maa seuraavat 20 vuotta vai kymmenenneksi houkuttelevin maa seuraavat 200 vuotta."

Myös Helena Petäistö kirjoitti tästä Hölmöläisten hommasta.

 

11.05.2024Kielipolitiikka ja yöpäivystys
30.04.2024EU-vaalit ja talouden alamäki
25.04.2024Isokallion madonluvut 2013
19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi

Siirry arkistoon »