Turvetuotannon muistoksi05.03.2024
Kun Suomi on ainakin Kataisen hallituksesta lähtien ajanut turvetuotantoa alas, niin muistiksi jotain lukuja. Oheisesta kaaviosta näkyy, että metsätalouden listoilla olevia turvemaita on 4,65 miljoonaa hehtaaria, siis yli 46 000 neliökilometriä. Ojittamattomia soita on puolestaa 2,91 miljoonaa hehtaaria, siis yli 29 000 neliökilometria. On vaikea ymmärtää, miksi monet ovat nähneet Suomen turvetuotannon olevan jotenkin luonnon monimuotoisuutta tuhoavaa. Noille ojittamattomille soille ei olisi ollut mitään tarvetta mennä eikä sitä turveteollisuus vaatinutkaan. Ja noiden ojittamattomien pinta-ala on aivan valtava kuten myös turvepohjaisen metsätalousmaan, joista nimenomaan osa on erittäin huonosti tuottavaa ja olisi ollut oivallista turvetuotantoaluetta. Samaan aikaan hehkutettiin kuinka hyvä on siirtyä käyttämään puupohjaista polttoainetta turpeen sijaan - puun, jonka käyttö teollisuuspuuna olisi monin verroin enemmän kansantaloutta edistävää. Seuraavaksi - jos saa ennustaa - kielletään energiapuun käyttö, tai ainakin tehdään siitä heikosti kannattavaa. Sitten kenties paikataan näitä muun EU:n jätteiden poltolla. Aiheesta : Italiasta tuodaan nyt roskia Suomeen poltettavaksi – Taloussanomat – Ilta-Sanomat Turve ja turve-energian käyttö Suomessa – Bioenergia ry |
04.02.2025 | Saksa tyhmistyy |
02.02.2025 | Holokaustikeskustelun alku |
26.01.2025 | Poliisikoulutus ja DEI |
17.01.2025 | Pax Americana 2025 |
06.01.2025 | Britannia - pahuuden valtakunta |
04.01.2025 | Havaintoja Saksanmaalta |
23.12.2024 | 2015 siirtolaiskriisin ajatusvirheet |
20.12.2024 | Lavrovin haastattelu |
12.12.2024 | Teemu Keskisarjan 612 puhe |
07.12.2024 | Enron - kultaa kaasusta |
Siirry arkistoon » |