Sipilän hallituksen taksiuudistus20.03.2023
Vuoden 2017 huhtikuussa eduskunta päätti Juha Sipilän hallituksen ja liikenneministeri Anna Bernerin esityksestä uudistaa taksiliikennettä koskeva lainsäädäntö kertaheitolla. Esitys hyväksyttiin keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen äänillä. Esimerkiksi punavihreät puolueet vastustivat sitä. Ideana oli muuttaa ja vapauttaa kaikki kerralla, vaikka Suomessa oli tuolloin usein maailman parhaaksi kutsuttu taksijärjestelmä. Itse olin samaa mieltä. Esitys saikin paljon kritiikkiä, mutta sitä ei huomioitu. Arvatenkin uudet taksiyhtiöt olivat merkittäviä lobbareita uudistuksessa.
Silmiinpistävää on hallituspuolueiden, tosin myös SDP:n edustajien suuri poisso-olomäärä; yhteensä 48 edustajaa oli poissa. Tämä kielinee puoluekurin merkityksestä, koska edustajat eivät hevin uskalla olla eri mieltä puolueen sisällä. Joskus tietenkin sattuu jotain muutakin tähdellistä äänestysten ajaksi. Perussuomalaiset hajosi pari kuukautta myöhemmin, mutta näyttäisi, että ao. äänestyksen poissaolijoiden ja esitystä kannattaneiden välillä ei ole eroja esimerkiksi sinisiin siirtyneiden ja perussuomalaisiin jääneiden välillä.
|