Naton sodat

06.05.2023

oheinen erinomainen yhteenveto on lainattu Antti Kivimäen Uuden Suomen blogista:

"Tämä artikkeli julkaistiin alun perin toukokuussa 2022. Alkuperäisessä kirjoituksessa ilmeni kuitenkin puutteita ja yksinkertaistuksia, jotka on lopulliseen versioon korjattu. Tarkennuksia on tullut etenkin Afganistanin sotaa koskevaan osioon.

Kysyin aiemmassa blogissani, että missä ovat olleet median moraaliset pohdinnat Naton tekemistä sotarikoksista Jugoslaviassa, Afganistanissa ja Libyassa? Ei ole edelleenkään näkynyt, tässä siis aloittelevan tutkivan journalistin artikkeli, kun valtamedian journalistit tuntuvat olevan haluttomia valistamaan aiheesta. Tämä on myös vastaus Nato-propagandisteille, jotka esittävät, että ”Nato ei hyökkäile”. Epämiellyttävistä totuuksista puhuttaessa täytyy varmuudeksi todeta, että kirjoittaja tuomitsee täysin Venäjän rikollisen hyökkäyksen epäoikeudenmukaisena ja on järkyttynyt sodassa tapahtuvista hirveyksistä. Samalla tavalla kirjoittaja tuomitsee Venäjän sotilaalliset toimet Georgiassa, Tsetseniassa ja Syyriassa, USA:n toimet Irakissa, Afganistanissa ja Jemenissä, tai Israelin toimet Palestiinassa jne. Kirjoittajan mielestä hirmutöistä vaikenemalla oikeutetaan ne.

Nato perustettiin alun perin puolustusliitoksi vuonna 1949 torjumaan Neuvostoliiton sotilaallista uhkaa, sekä patoamaan kommunismin leviämistä. Neuvostoliiton romahdettua sen merkitys on muuttunut. Päävihollisen kukistumisen seurauksena se on puolustautumisen lisäksi kunnostautunut myös hyökkäävänä osapuolena neljässä eri sodassa: Bosniassa, Jugoslaviassa (Kosovon sota), Afganistanissa, sekä Libyassa. Tämä on kriittinen analyysi Naton toimista kyseisissä sodissa.

Bosnian sota 1992–1995

Bosnia ja Hertsegovina itsenäistyi Kroatian ja Slovenian vanavedessä Jugoslaviasta huhtikuussa 1992. Itsenäistymistä seurasi sisällissota, jonka osapuolina olivat Bosnian serbit, kroatit ja muslimit, sekä myöhemmin Nato. Juuri perustettu Kroation valtio tuki Bosnian kroateja ja Jugoslavia serbejä. Sota oli raju ja verinen, hirmutekoja tehtiin paljon mm. Srebrenicassa ja Sarajevon piirityksen aikana. Sota päättyi elokuussa 1995 solmittuun Daytonin rauhansopimukseen. Sodan uhrien lukumääräksi on arvioitu yli 100 000.

Naton osallisuus alkoi sotilasoperaatiolla (Operation Maritime Monitor) marraskuussa 1992, kun YK:n päätöslauselma 787:n seurauksena se alkoi toimeenpanemaan päätöslauselmassa mainittuja pakotteita valvomalla meriliikenteen rahtia alueella. Huhtikuussa 1993 se alkoi toteuttamaan päätöslauselmassa 816 määrättyä lentokieltoaluetta Bosniassa (Operation Sky Monitor). Helmikuussa 1994 Nato kävi ensimmäisen historiallisen taisteluoperaationsa, kun sen hävittäjät hyökkäsivät serbien ilmavoimia vastaan ja ampuivat alas neljä hävittäjää (Operation Deny Flight).

Huhtikuussa 1994 Nato teki historiansa ensimmäiset maapommitukset hyökkäämällä serbialaisten kohteisiin YK:n komentajien pyynnöstä. Nato teki loppuvuoden aikana useita ilmapommituksia, tällä kertaa omatoimisesti ilman YK:n koordinointia. Srebrenican hirmutekojen paljastuttua YK antoi Natolle valtuutuksen tehdä pommituksia Bosniassa serbien hyökkäyksiä vastaan (Operation Deliberate Force). Pommitusten määrä kasvoi dramaattisesti ja ne johtivat lopulta rauhansopimuksen syntymiseen 1995. Sopimuksen syntymisen seurauksena Nato lähetti 60 000 rauhanturvaajaa Bosnian valvomaan sopimusta.

Yhteenveto: Naton pommitusten uhrit sotilasoperaatiossa olivat kokonaismäärään nähden varsin vähäiset, 25–27 sotilasta ja 25 siviiliä. Osalla Naton pommituksista oli YK:n mandaatti, osalla taas ei, tehden jälkimmäisistä kansainvälisen lain vastaisia. Pommituksilla edesautettiin sisällissodan ja kansanmurhan loppumista.

Kosovon sota 1998–1999

Yksi Jugoslavian hajoamissodista oli Kosovon sota. Kosovolaisten pitkään jatkuneet itsenäistymispyrkimykset johtivat aseelliseen konfliktiin, jossa osapuolina olivat Jugoslavian armeija ja Kosovon vapautusarmeija, sekä myöhemmin myös Nato. Sota alkoi maaliskuussa 1998 ja päättyi kesäkuussa 1999. Nato osallistui konfliktiin aloittamalla sotilasoperaation (Operation Allied Force) ja hyökkäsi pommikonein Jugoslaviaan maaliskuussa 1999. Pommitukset kestivät yhteensä kolme kuukautta ja päättyivät siihen, kun Jugoslavian joukot lopulta vetäytyivät Kosovosta.

Nato perusteli hyökkäystä humanitaarisilla syillä. Yleinen Nato-kannattajien väite on, että pommituksilla estettiin kansanmurha. Väittämä on virheellinen. Kun Nato 24.3.1999 aloitti pommitukset, mitään kansanmurhaa ei Kosovossa ollut meneillään. Etniset puhdistukset alkoivat vasta pommitusten jälkeen ja olivat Jugoslavian reaktio pommituksiin.

Noam Chomsky on kirjoittanut aiheesta kirjan Uusi sotilaallinen humanismi (1999). Chomsky kirjoittaa, että Nato oli täysin tietoinen pommitusten todennäköisistä seurauksista, mutta päätti silti toteuttaa ne, syystä tai toisesta. Chomskyn mukaan pommitusten syy ei ollut humanitaarinen, vaan taustalla painoivat taloudelliset syyt: ”Serbia ei suostunut toteuttamaan lännen vaatimia sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia, tarkoittaen, että se oli Euroopan viimeisin kolkka, joka ei suostunut alistumaan USA-johtoisille neoliberaaleille ohjelmille ja täytyi täten eliminoida.”

Naton pommitukset Kosovossa olivat kansainvälisen lain vastaisia, niillä ei ollut YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Human Rights Watchin mukaan niissä kuoli arviolta 500 siviiliä. Jugoslavian oma arvio oli 1 200–2 500 kuollutta siviiliä ja 5 000 loukkaantunutta. Useat kansalaisjärjestöt (mm. Amnesty International) syyttivät Natoa sotarikoksista, mm. Belgradin tv-tornin pommituksesta, jossa kuoli 16 ihmistä ja saman verran loukkaantui. Amnestyn mukaan teko oli täysin tahallinen ja siten täyttää sotarikoksen tunnusmerkit. Tämän lisäksi Nato pommitti mm. pakolaisleiriä, julkisia kulkuvälineitä ja siltoja, sekä Kiinan suurlähetystöä. Ketään ei tuomittu tai edes syytetty kyseisistä rikoksista.

Yhteenveto: Nato teki kansainvälisen lain mukaan rikollisen hyökkäyksen suvereenia valtiota vastaan. Sotarikoksia tehtiin, vastuullisia ei tuomittu. Pommitukset vaikuttivat etnisten puhdistusten alkamiseen ja niiden loppumiseen.

Afganistanin sota 2001–2021

USA ja Iso-Britannia aloittivat hyökkäyksen 7.10.2001 pommittamalla Talibanin ja Al-Qaidan joukkoja. Maat lähettivät maajoukkoja Afganistaniin ja tekivät yhteistyötä maan pohjoisosia hallinneen kapinallisen Pohjoisen liiton kanssa. Liittouma onnistui valtaamaan pääkaupunki Kabulin Talibanilta 13.11.2001. Kandaharin valloitus 6.12.2001 merkitsi Taliban-hallinnon kukistumista, tilalle perustettiin USA:n kulisseissa junailema Hamid Karzain nukkehallinto. Taliban-järjestö vetäytyi maaseutualueille ja vuoristoon ja jatkoi taisteluaan länsiliittoumaa vastaan. Maaliskuussa 2002 Australia, Kanada, Tanska, Ranska, Saksa, Uusi-Seelanti, Alankomaat, Turkki, Espanja ja Norja lähettivät ensimmäiset maajoukkonsa Afganistaniin ja osallistuivat Operaation Anaconda -sotilasoperaatioon.

Liittouman hyökkäys Afganistaniin oli osa isompaa sotilasoperaatiota Operation Enduring Freedom (2001–2014), johon osallistui lopulta yhteensä 59 valtiota, mm. kaikki Naton jäsenvaltiot. Hyökkäys oli kansainvälisen lain vastainen, sillä ei ollut YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää. USA vetosi syyskuun yhdennentoista tapahtumiin ja pyrki oikeuttamaan hyökkäyksen itsepuolustuksella, mutta kansainvälinen laki ei tunne oikeutusta ennaltaehkäisevälle tai kostavalle itsepuolustukselle. Myös hyökkäyksen kohteen olisi tällä logiikalla pitänyt olla Saudi-Arabia, sillä suurin osa 9/11-terroristeista tuli sieltä (15/19), lisäksi maa rahoitti Al-Qaidaa ja salli sen toimia omalla maaperällään.

Ensimmäinen sotaan liittyvä Nato-operaatio oli 9.10.2001, kaksi päivää sodan alkamisen jälkeen, aloitettu Operation Eagle Assist, jonka tarkoitus oli suojella USA:n ilmatilaa terrori-iskuilta. Se oli historiallinen ensimmäinen kerta, kun Nato-maa vetosi perustamissopimuksen 5. artiklaan, perusteluna käytettiin syyskuun 11.päivän iskuja. Viikko tämän jälkeen (16.10.2001) alkoi seuraava Nato-operaatio Operation Active Endeavor, johon myös käytettiin 5. artiklaa, operaation tavoite oli tunnistaa ja torjua terrorismia Välimerellä.

Ensimmäinen Afganistaniin sijoittunut Nato-operaatio oli International Security Assistance Force (ISAF) rauhanturvajoukkojen perustaminen Taliban-hallinnon kukistumisen jälkeen. Nämä Naton hallinnan alla operoivat joukot aloittivat toimintansa 20.12.2001 ja toimivat maassa yli 13 vuotta. YK:n turvallisuusneuvosto valtuutti joukot auttamaan Afganistanin väliaikaishallintoa Kabulin ja sen lähialueiden turvaamisessa (päätöslauselmat 1386 ja 1413). Päätöslauselmat olivat määräaikaisia ja niitä jatkettiin antamalla useita uusia. Myöhemmin valtuutus laajeni koskemaan koko Afganistanin turvaamista (päätöslauselmat 1444, 1510, 1563, 1589, 1623, 1659, 1707, 1776, ja 1917).

Vuodesta 2003 lähtien, kaikki länsimaiden sotilasoperaatiot Afganistanissa olivat Nato-johtoisia. Alussa ISAF-joukkojen määrä oli vain n. 5 000 sotilasta, mutta kasvoi vuoteen 2012 mennessä 130 000 sotilaaseen. ISAF-operaatiota seurasi Naton Resolute Support Mission -operaatio, jonka pääpaino oli paikallisten afgaani-joukkojen kouluttamisessa ja avustamisessa. Operaation vahvuus vaihteli 12 000 – 16 000 sotilaan välillä. Operaatio alkoi 1.1.2015 ja päättyi 31.8.2022, jolloin Nato-joukot USA:n johdolla vetäytyivät Afganistanista, 15 päivää sen jälkeen kun Taliban oli valloittanut Kabulin ja julistautunut sodan voittajaksi.

Brownin yliopiston Watson instituutti on arvioinut sodassa kuolleiden afgaanien määräksi n. 241 000, joista vähintään 71 000 oli siviileitä. Monet kansalaisjärjestöt (mm. Amnesty International) ovat syyttäneet Natoa useista sotarikoksista, mm. kidutuksesta, murhista, sairaaloiden pommittamisesta, verilöylyistä, drone-iskuista ja valkoisen fosforin käytöstä. Muutamissa tapauksissa sotarikoksia tehneet ovat saaneet tuomion omassa maassaan: David Passaro (USA) ”Abdul Walin henkirikoksesta” 2003, 11 sotilasta (USA) ”Maywandin alueen henkirikoksista” 2010, Alexander Blackman (UK) ”Helmandin murhasta” 2011 ja Robert Bales (USA) ”Kandaharin verilöylystä” 2012.

Yhdysvaltalainen tiedusteluanalyytikko Daniel Hale vuosi julkisuuteen helmikuussa 2014 USA:n armeijan tekemän tutkimuksen drone-iskujen siviiliuhreista. Vuosien 2012 – 2013 välillä ja viiden kuukauden ajanjaksolla tehty tutkimus arvioi siviiliuhrien määräksi lähes 90 %, mikä implikoi suurista määristä siviileihin kohdistuneita sotarikoksia. Vuotojen mukaan USA:n virallisia kuolintilastoja manipuloitiin muuttamalla viattomia siviilejä taistelussa kuolleiksi vihollistaistelijoiksi. Vuoteen 2021 mennessä iskuja oli tehty yli 13 000, arviot iskuissa kuolleiden määrästä vaihtelevat noin 4 000:sta yli 10 000:n. Hale istuu paljastuksen vuoksi tällä hetkellä 45 kuukauden tuomiota vakoilusta yhdysvaltalaisvankilassa.

Vuonna 2018 Nato-operaatiota johtanut USA uhkasi pidättää tai asettaa pakotteita Kansainvälisen tuomioistuimen (ICC) tuomareille, mikäli he yrittäisivät tuomita USA:n sotilaita sotarikoksista. Tästä huolimatta pääsyyttäjä Fatou Bensouda päätti aloittaa tutkimukset vuonna 2019. Saman vuoden huhtikuussa USA perui Bensoudan viisumin. Kesäkuussa 2020 USA asetti pakotteita ja viisumirajoitteita ICC:n lakimiehille ja tutkijoille, sekä journalisteille, jotka toimittivat todistusaineistoa tutkijoille. Syyskuussa 2020 USA asetti pakotteita Bensoudalle, sekä lainkäyttöalueen päällikölle Phakiso Mochochokolle.

Sodan jälkinäytöksenä Nato-maat ovat asettaneet pakotteita Afganistanin uudelle hallitukselle 2021. Yksi osa pakotteita on maan varojen jäädyttäminen yhteensä n. 7 miljardin dollarin arvosta. Tämä vastaa 40 % maan bruttokansantuotteesta ja 14 kk maan tuonnin arvoa, mikä koostuu mm. ruoasta, lääkkeistä ja kansanterveydelle olennaisesta infrastruktuurista. USA Todayn artikkelin mukaan, mikäli pakotteita ei pian peruta, YK:n arvio on, että vuoden 2022 aikana enemmän ihmisiä tulee kuolemaan niiden seurauksena kuin mitä kuoli koko 20-vuotisen sodan aikana. Yli puolen 44 miljoonaisesta väestöstä ruokaturva tulee olemaan vaarassa ja jopa miljoona alle viisivuotiasta lasta on vaarassa kuolla pakotteiden seurauksena. Pakotteilla ei näyttäisi olevan edes mitään kunnollista syytä, ainakaan USA:n osalta. Artikkelin mukaan presidentti Biden ei halua purkaa niitä, koska näyttäisi silloin heikolta republikaanipuolueen silmissä.

Yhteenveto: Usean Nato-maan liittouma rikkoi kansainvälistä lakia hyökkäämällä suvereenia valtiota vastaan. Hyökkäystä perusteltiin itsepuolustuksella, mutta laillisuuskysymystä tämä ei muuta. Joulukuussa 2001 perustetuilla, Naton johtamilla ISAF-joukoilla oli YK:n valtuutus toimia rauhanturvaajina. Nato johti länsimaiden sotilasoperaatioita vuodesta 2003 lähtien. Arviolta yli 240 000 ihmistä kuoli koko sodan aikana. Sotarikoksia tehtiin runsaasti, pieni määrä yksittäisiä sotilaita (14 kpl) tuomittiin vankeuteen, mutta suuremmassa mittakaavassa vastuullisia ei tuomittu. Jälkinäytöksenä tulivat USA:n uhkaukset Kansainvälistä sotarikostuomioistuinta vastaan, sekä pakotteet, joilla on vastenmielisiä humanitaarisia seurauksia.

Libyan sota 2011

Libya oli ennen sisällissotaa yksi Afrikan mantereen vauraimmista ja kehittyneimmistä maista. Maata oli hallinnut vuodesta 1977 lähtien diktaattori Muammar Gaddafi, jota länsimaat olivat pitkään pitäneet vihollisenaan mm. Lockerbien pommi-iskun johdosta. 2000-luvulla suhteet alkoivat lientyä ja Gaddafin onnistui lähentymään lännen kanssa.

Maan vauraus perustui öljyvarantoihin, jotka muodostivat 95 % maan viennistä. Keskimääräinen vuositulo ennen sotaa oli n. 14 000 $, maassa toteutettiin sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa, naisten korkeakoulutus oli n. 43 %, sama kuin miehillä. Asunnottomuutta ei juurikaan ollut, n. 88 % väestöstä oli lukutaitoisia, odotettu elinikä oli 74/77 vuotta. Libya oli hyvinvointivaltio, kansalle oli tarjolla ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus ja rahallista avustusta asunnon ostoon. Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) oli Afrikan korkein ja maailmanlaajuisessa vertailussa sijalla 51.

Arabikevään vanavedessä Libyaan levisi diktatuurin vastaisia protesteja elokuussa 2009, jotka jatkuivat usean vuoden ajan eri puolilla maata. Helmikuussa 2011 protestit Benghazissa muuttuivat väkivaltaisiksi ja hallituksen joukot vastasivat ampumalla mielenosoittajia. Tilanteen seurauksena protestit levisivät ympäri maata ja muuttuivat sisällissodaksi ja syntyi kapinaliike Siirtymäajan kansallinen neuvosto. Useat hallituksen korkea-arvoiset edustajat lähtivät maanpakoon tai siirtyivät kapinallisten leiriin.

Maaliskuussa 2011 hallituksen joukot näyttivät jo kukistavan kapinan, mutta kuun puolivälin jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto teki päätöslauselma 1970:n, joka asetti Libyan ilmatilaan lentokiellon ja salli myös ilmaiskut hallituksen joukkoja vastaan. Lentokiellon ja ilmaiskujen mandaatti perustui siviilien suojeluun. Seurauksena oli Nato-maiden pommituskampanja Libyan hallituksen sotilastukikohtia ja sotilasajoneuvoja vastaan, joka alkoi 19.3.2011. Libya reagoi tähän välittömästi aloittamalla tulitauon, mutta taistelut ja pommitukset jatkuivat. Kapinalliset eivät suostuneet missään sodan vaiheessa Libyan hallituksen esittämiin tulitaukoehdotuksiin.

Naton pommitukset muuttuivat pian, yhden arvion mukaan 10 päivän pommitusten jälkeen, siviilien suojelusta kapinallisten hyökkäysten tukemiseksi ja tavoitteeksi vaihtui Gaddafin syrjäyttäminen vallasta. Elokuussa 2011 kapinalliset onnistuivat valtaamaan laaja-alaisten Nato-pommitusten avulla Libyan rannikon, sekä pääkaupunki Tripolin. Syyskuussa 2011 kapinaliike nousi valtaan virallisesti. Lokakuussa 2011 Gaddafi saatiin kiinni Sirten kaupungissa ja päätyi lopulta väkijoukon surmaamaksi.

Naton avustaman kansannousun seurauksena maa ajautui kaaokseen, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Maasta on tullut avoimen orjakaupan keskittymä ja siitä tuli myös osa ISIS-järjestön toiminta-alueita. Libyan BKT romahti 70 % vuodesta 2008 vuoteen 2016. Samana vuonna maan inhimillisen kehityksen indeksi oli romahtanut sijalle 119. Maa on kärsinyt rahoituskriisistä ja humanitaarisesta kriisistä, joiden seurauksena on syntynyt suuria pakolaisvirtoja Eurooppaan.

Vaikka YK oli perustanut Libyaan lentokieltoalueen siviilien suojelemiseksi, Nato ylitti valtuutuksen, kun pommitusten tavoitteeksi muuttui Gaddafin syrjäyttäminen. Päätöslauselma 1970 oli myös kieltänyt kummankaan osapuolen aseistamisen, mutta USA rikkoi tätä antamalla Egyptin ja Qatarin lähettää aseita kapinallisille. Naton omalla 24.5.2011 julkaistulla esittelyvideolla näytetään, miten kanadalainen partiovene tutkii kapinalisten veneen, joka on täynnä ammuksia ja räjähteitä. Video päättyy siihen, että Nato-joukot antavat kapinallisten jatkaa matkaa aseineen.

Itse asiassa ”siviilien suojeleminen” ei aina onnistunut. Mm. Human Rights Watching mukaan Naton pommit tappoivat 72 ihmistä, joista kolmasosa oli lapsia, kahdeksassa eri pommitusoperaatiossa. Kun Nato maaliskuussa 2011 liittyi sotaan, sodassa kuolleiden määrän arvioitiin olleen 1 000–2 000. Lokakuussa 2011 sodan loputtua kuolleiden määrä oli noussut 40 000, joista tuhannet olivat siviileitä.

Tällaisesta epäsuorasta vastuullisuudesta sotarikoksiin on tuomittu aiemmin mm. Liberian entinen presidentti Charles Taylor. Jotkut kansainväliset lakimiehet ovat arvioineet, että Natoa voisi samalla tavalla pitää vastuullisena sodassa tapahtuneista sotarikoksista. Vaatisi lähes mielipuolista naiiviutta olettaa, että tämä tulisi joskus konkretisoitumaan.

Yhteenveto: Libyan sisällissota tuhosi yhden Afrikan vauraimmista maista, mahdollistaen mm. avointa orjakauppaa ja ISIS-järjestön toimintaa. Naton ilmaiskuilla oli ratkaiseva rooli tuhoamisessa. Pommitukset tehtiin aluksi kansainvälistä lakia noudattaen siviilien suojelemiseksi, mutta ne muuttuivat pian lainvastaiseksi siviilien tappamiseksi, vallanvaihdon tukemiseksi ja asekuljetusten sallimiseksi. Rikoksista vastuullisia ei tuomittu.

Moraalista pohdintaa: Suomalaismedia on kovalla äänellä aivan oikein vaatinut Putinia vastuuseen Venäjän tekemistä kansainvälisen oikeuden rikkomuksista ja sotarikoksista Ukrainassa. Näitä käytetään myös perusteluna sille, miksi suhde Venäjään on muuttunut, emmekä voi enää toimia niin kuin ennen. Mikäli haluaisimme olla johdonmukaisia, meidän tulisi vaatia kovalla äänellä samaa myös Naton tekemistä sotarikoksista, jotka ovat mittakaavaltaan, ainakin vielä toistaiseksi, täysin eri luokkaa. Sen sijaan, että media tuomitsisi nämä rikokset, se on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vaiennut niistä. Sen lisäksi, että meillä ei ole mitään ongelmia toimia tämän rikoksia tehneen järjestön kanssa, me olemme nyt astumassa sotilaalliseen liittoumaan sen kanssa.

Ehkä pienellä maalla ei ole varaa toimia johdonmukaisesti. Elämme susien keskellä. Mutta kannattaako meidän valita puoli tässä susien välisessä taistossa, varsinkin, kun katsotaan sijaintiamme? Miten se tulisi vaikuttamaan kansakuntamme moraaliseen tilaan, jos joutuisimme tulevaisuudessa osalliseksi tällaiseen rikolliseen toimintaan? Nato-kannattajat painottavat, että kukin maa saa itse päättää osallistuuko se operaatioihin, mutta meneekö se käytännössä niin? Voimmeko oikeasti pysytellä operaatioiden ulkopuolella ja olettaa, että muut tulisivat auttamaan meitä, mikäli joudumme joskus turvautumaan 5. artiklaan?

Kirjoittajan mielestä Suomen pitäisi pyrkiä pysymään erossa konflikteista ja pysyä sotilaallisesti neutraalina. Hintana on, että pidämme yllä vahvoja puolustusvoimiamme myös jatkossa. Se on kiistatta ollut tähänkin asti erittäin toimiva ratkaisu.

 

Lähteet:

Jugoslaviassa

https://en.wikipedia.org/wiki/Bosnian_War

https://en.wikipedia.org/wiki/NATO_intervention_in_Bosnia_and_Herzegovina

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Deliberate_Force

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/amnesty-nato-syylliinen-sotarikoksiin/2143036

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kosovon_sota

https://chomsky.info/20060425/

https://theconversation.com/kosovo-disputes-continue-20-years-after-nato-bombing-campaign-113669

Afganistanissa

https://www.britannica.com/event/Afghanistan-War

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Anaconda

https://en.wikipedia.org/wiki/Participants_in_Operation_Enduring_Freedom

https://www.e-ir.info/2013/11/06/was-the-nato-invasion-of-afghanistan-legal/

https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=1923956

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_NATO_operations

https://en.wikipedia.org/wiki/International_Security_Assistance_Force

https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_113694.htm

https://www.nato-pa.int/content/afghanistan

https://en.wikipedia.org/wiki/War_in_Afghanistan_(2001%E2%80%932021)

https://watson.brown.edu/costsofwar/costs/human/civilians/afghan

https://en.wikipedia.org/wiki/War_crimes_in_Afghanistan#NATO_and_allies

https://theintercept.com/drone-papers/

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_drone_strikes_in_Afghanistan

https://en.wikipedia.org/wiki/International_Criminal_Court_investigation_in_Afghanistan

https://eu.usatoday.com/story/opinion/columnist/2022/03/10/biden-sanctions-afghanistan-humanitarian-crisis/6918023001/

Libya

https://fi.wikipedia.org/wiki/Libya

https://en.wikipedia.org/wiki/First_Libyan_Civil_War

https://en.wikipedia.org/wiki/Libyan_Crisis_(2011%E2%80%93present)

https://time.com/5042560/libya-slave-trade/

https://www.voanews.com/a/middle-east_un-impact-long-libya-war-civilians-incalculable/6184409.html

https://youtu.be/oKh6Kzqc428

https://reliefweb.int/report/libya/libya-humanitarian-needs-overview-2022-december-2021-enar

https://countryeconomy.com/hdi/libya

https://foreignpolicy.com/2016/03/22/libya-and-the-myth-of-humanitarian-intervention/

https://www.theguardian.com/commentisfree/2012/may/15/global-justice-nato-libya"

15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!

Siirry arkistoon »