Kuntauudistusta lykättävä reilusti
11.04.2013
Hallitus kurittaa kuntia rahahanoja pienentämällä ja kuntien tehtäviä lisäämällä. Tavoitteena on saada polvilleen se Suomi, jota Kokoomus, SDP ja Vihreät eivät hallitse.
Ohessa Pirkko Mattilan pitämä ryhmäpuhe, kuntalain uudistus herättää suuria tunteita. Lue!
Kuntalaki parlamentaariseen valmisteluun
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on herrasmies ja vastuunsa tunteva ylin laillisuusvalvoja meille. Hän on myös kohtelias tiedotteensa otsikossa: "kuntauudistusvalmistelun eritahtisuus ongelmallista". Me perussuomalaiset sanomme saman asian omalla tavallamme näin: Hallituksen sote-uudistuksen valmistelu on kansanvallan röyhkeätä aliarviointia ja kansasta piittaamatonta kuntalaisten ja yhteisöjen väheksyntää, joka osoittaa myös käytännön havaintojemme mukaan kuinka ylimieliseksi hallituksemme on käynyt. Oikeuskansleri on luonnollisesti oikeassa.
Me pelkäämme, että mahtaako hänen hienotunteinen ja hyväkäytöksinen viesti päästä hallituksen kovakorvaisten ministerien tajuntaan. Tällä perusteella vaadimme koko lain vetämistä pois eduskunnasta. Asia on valmisteltava paljon paremmin ja palautettava parlamentaariseen valmisteluun.
Suomi on selvitystilassa! Kuntaliitoskriteeri on alle 20 000 asukkaan väestöpohja, joita Suomessa on 279. Kaikkiaan kuntia on 335 eli kyse ei ole pienestä asiasta. Maantieteelliset tosiasiat on tunnustettava, sillä jäykkään, 20 000 asukkaan väestöpohjakaavaan ei synny elinvoimaisia kuntia siellä, missä välimatkat ovat pitkiä. On annettava muita mahdollisuuksia ja tässä, arvoisa ministeri, alueita, kuntia ja kuntalaisia on kuultava!
Minkälaisissa kunnissa elämme tulevaisuudessa ja murenevatko laadukkaat kuntapalvelut? Entä voidaanko tämän uudistuksen jälkeen kuntien enää sanoa olevan kunnan näköisiä ja ennen kaikkea kansalaisten mielestä oman oloisia? Vai onko tämä uudistus tarkoitushakuinen kuntien täystuho?
Tästä uudistuksesta näyttää jäävän melkoinen sotku tulevalle eduskunnalle ja hallitukselle. Olisiko siis parempi pelastaa, mitä pelastettavissa on ja palata kiireen vilkkaa parlamentaariseen valmisteluun?
Parlamentaarisella valmistelulla voidaan sitoa uudistus tehokkaammin valtuustoihin, joita on 335 kappaletta. Siis kuntia! Kuntien luottamushenkilöt ja virkamiehet näkevät tilanteen kaoottisuuden ja ovat tehneet valituksia oikeuskanslerille.
Perussuomalaiset seuraavat ärtyneenä, että kuntauudistusta perustellaan tarpeella turvata julkiset palvelut, vaikka tosiasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on alistettu kuntarakenteen uudistamiselle. Nyt kuntarakennelaki on valmiina, vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyy vielä multakuormallinen avoimia kysymyksiä. Näyttääkin vahvasti siltä, että hallitus ajaa kuntaliitoksia sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ovat todenneet, että on parempi erottaa nämä uudistusprosessit, mikäli niiden yhteensovittaminen edellyttää kompromisseja.
Kunta on vahva, jos sen talous on vahva
Perussuomalaiset eivät ole vastustaneet vapaaehtoisia kuntaliitoksia, onhan niitä aikojen saatossa tehty. Sen sijaan pakkoliitoksia emme edelleenkään hyväksy. Emme voi liioin hyväksyä hallituksen käyttämiä epäsuoria keinoja pakkoliitosten ajamiseksi. Toisin sanoen sellaisten ylimitoitettujen vaatimusten asettamista kunnille, joista selviytyäkseen kuntien on käytännössä pakko tehdä kuntaliitoksia.
Kunta on vahva, jos sen talous on vahva. Uudistuksesta ei käy ilmi sitä mekanismia, millä kuntien talouden olisi tarkoitus vahvistua. Rajoja siirtämällä ei väestö nuorene, eikä verotuloja tule lisää. Hallitus on tehnyt voitavansa kuntien taloudellisen ahdingon syventämiseksi leikkaamalla jatkuvasti kuntien valtionosuuksia. Ei ihme, että kunnat eivät selviä lakisääteisistä tehtävistään ja niiden talous on kuralla. Kunnat on jätetty oman onnensa nojaan ja liitosselvitykset odottavat.
Oikeuskansleri Jonkka on aivan oikeassa, kun hän ojentaa hallitusta kuntauudistuksen valmistelusta. Tällaisilla merkittävillä muutoksilla on suuret ja kauaskantoiset seuraukset. Kerran hätäpäissään romutettu järjestelmä on vaikea myöhemmin korjata. Nyt teillä, arvoisa hallitus, on paikka ottaa sitä jankuttamaanne kuuluisaa vastuuta. Siteeraan tähän lopuksi akatemiaprofessori Kaarlo Tuoria, joka on todennut seuraavasti: ”Tämä peli on puhallettava poikki ja koko uudistus on palautettava parlamentaariseen valmisteluun”. Perussuomalaiset kysyvät, onko hallitus tähän valmis?
Lisätietoja:
Kansanedustaja Pirkko Mattila
p. 050-5120176