Ylen aamu ei petä

10.08.2017

Tässä taas lainaus Heikki Porkalta. Heikki jaksaa paneutua analyyttisesti asioihin. Tässä tapauksessa YLEn uutisointiin:

"Ylen aamu ei petä

Ylen aamussa uusi Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen osoitti, että hänen aiemmat, ennen Yhdysvaltoihin siirtymistään esittämät asenteelliset puheensa suhteessa presidentti Trumpiin toteutuvat myös käytännössä.

Hentuselta kysyttiin mitä Trump on saanut aikaan ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Hentunen luetteli lähinnä negatiivisia asioita todeten esimerkiksi sen, että uusia työpaikkoja on syntynyt noin miljoona, mutta ne eivät ole Trumpin vaan suotuisan talouskehityksen ansiota.
Mistä suotuisa talouskehitys johtuu, sitä Hentunen ei kertonut.

Oikeastaan Hentunen ei löytänyt yhtään hyvää asiaa, jonka Trump olisi toteuttanut. Sen sijaan ison nipun negatiivisia asioita Hentunen luetteli, mukana tietysti asenteellinen arvio Venäjä-suhteista.

Lisäksi Hentunen kertoi, että Trumpin hallinto on toteuttanut vaivihkaa taustalla oikeistolaista talouspolitiikkaa, johon kuuluu mm. hallinnon keventäminen eli virkamieskunnan vähentäminen. Hentusen puheesta sai käsityksen, jonka mukaan virkamieskunnan vähentäminen on huono asia.

Pirkko Pöntisen raportit olivat oma lukunsa, varsinkin Pöntisen viimeinen kooste, jossa hän purki katkeran mielensä röykkyyttäen Trumpia lähes kaikesta mitä maan ja taivaan välille mahtuu.

Mika Hentusen ensimmäinen raportti osoitti, että suomalaiset saattavat saada Hentusesta Pöntistäkin yksisilmäisemmän raportoijan. Aika näyttää, mutta melko ”lupaavalta” näyttää. Popcornin ystävät tykkäävät.

Euroopan puolella kirjeenvaihtajien ykkösagitaattori on ehdottomasti Saksassa päämajaansa pitävä laitavasemmistolainen Sampo Vaarakallio, jonka raportteja kuuntelemalla saa käsityksen, jonka mukaan äärioikeisto on Saksan pahin ongelma.
Turvapaikanhakijoiden aiheuttamista vakavista ongelmista Vaarakallio pääsääntöisesti vaikenee.
Lisäksi se totuus, että vasemmisto on saksalaisen yhteiskunnan pahin uhkatekijä muslimiterroristien ohella, on Vaarakalliolle vieras asia.

Ylen aamussa puhuttiin myös taudeista, kuten tuhkarokosta, jonka muutamat matkailijat ovat saaneet Italiasta. Paikalla oli THL:n asiantuntija.
Italiasta puhuttaessa asiantuntija ei maininnut kertaakaan turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia tauteja, joista suomalainen infektiolääkäri varoitti jo syksyllä 2015.

THL:n asiantuntija kierteli ja kaarteli todeten, että Italiassa podetaan pahaa rokotusten vastaisuutta ja että Italiassa on keskittymiä, joissa taudit leviävät. Millaisia keskittymiä, jäi melko epäselväksi.

Suomi elää tällä hetkellä informaatiotilanteessa, jossa perinteiset mediat, varsinkin Yleisradio, tuottavat kansalaisille harhaanjohtavaa tietoa kaikista aiheista, joiden taustalta löytyy negatiivinen asia, joka liittyy turvapaikanhakijoihin.

Toisaalta Yle on erikoistunut Yhdysvaltain uutisoinnissaan tyyliin, jossa nykyisestä presidentistä löydetään vain negatiivisia asioita. Jos Yhdysvalloissa tapahtuu jotain positiivista, niillä ei ole Ylen uutisoinnin mukaan mitään tekemistä presidentin hallinnon toimenpiteiden kanssa.

Yle-uutisten pomo on Riikka Venäläinen. Hän väittää kiven kovaan, että Yle-uutiset edustaa luotettavaa, monipuolista ja ei-valikoivaa uutisointia. Riikka Venäläinen on joko työntekijöidensä vanki tai sitten hän ei elä todellisuudessa.

Ylen uutisointiin liittyen Yhdysvaltoihin, Venäjään, Saksaan ja turvapaikanhakijoihin ei kannata luottaa. Kaikki kyseisiin aiheisiin liittyvä kannattaa tarkastaa muista lähteistä.

Turvapaikanhakijoihin liittyviä uutisia voi seurata kansainvälisestä mediasta ja kotimaisista vaihtoehtomedioista tai esimerkiksi Jussi Halla-ahon fb-seinältä.
Halla-ahon viimeisin kommentti liittyy keskustan ja rajavartiolaitoksen edustajan Mikko Kärnän merkilliseen lausuntoon länsirajaan liittyen.

Saksan tilanteesta saa parhaan käsityksen seuraamalla toimittaja Pertti Rönkön fb-seinää. Hän kertoo siellä päivittäin Saksan medioiden pääaiheista tyrkyttämättä omaa mielipidettään.

Monille suomalaisille Rönkön välittämät tiedot eivät kelpaa, koska todellisuuspakoisuus on muotia nykyisessä Suomessa. Perinteisen median vuosia syöttämä utopistinen maailmankuva on syöpynyt erityisesti sellaisten ihmisten mieliin, jotka tarkastelevat maailmaa mieluummin tunteiden kuin järjen avulla.

Venäjän ja Yhdysvaltain todellisuus selviää parhaiten seuraamalla esimerkiksi talouden mittareita ja työllisyyskehitystä.
Perinteinen media välittää Yhdysvalloista demokraattisen puolueen haluamaa käsitystä, joka on usein perustunut oletuksiin ja nimettömiin lähteisiin.

Länsimaiset ihmiset ovat nykyisin vähintään yhtä törkeän manipulaation kohteena kuin sotavuosina, jolloin uutisointi palveli sitä totuutta, joka kansalaisten haluttiin uskovan.
Oikean, olemassa olevan todellisuuden kanssa sillä ei ollut välttämättä mitään tekemistä."

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »