Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät

05.11.2017

Lainattuna Jussi Halla-ahon ja Heikki Porkan sivuilta:

Jussi Halla-aho kertoo fb-seinällään valtamedian suojeluksessa olevan äärivasemmiston (antifan) edustajien uhkailevasta toiminnasta:

”Lauantai alkoi Lempäälässä Pirkanmaan perussuomalaisten syyskokouksella. Hyvä meininki ja paljon väkeä. Onnittelut Harri Vuorenpäälle, joka valittiin tasan menneen äänestyksen jälkeen arvalla piirin uudeksi puheenjohtajaksi, ja kiitokset väistyvälle pj:lle Veijo Niemelle hyvästä yhteistyöstä!

Ilta meni Turussa. Turku on muuten kiva paikka, mutta väkivaltainen äärivasemmisto ( = Antifa) on valitettavan hyvin edustettuna. Muualla Suomessa voi kulkea rauhassa kadulla, mutta Turussa tapahtuu aina jotakin. Kävelin kaverin kanssa ravintolasta hotellille. Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle. Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään. Pääsin livahtamaan ovesta sisään. Yksi antifantti sai naamaansa avautuvasta automaattiovesta ja kiljui: "Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!"

Antifantti tuli hotellin aulaan jatkamaan uhoamista ja kiljumista, kunnes respa soitti poliisit paikalle.”

Antifa on sama vandalismiin ja väkivaltaan taipuva äärivasemmistolainen organisaatio, jonka lippu liehuu Palefacen tunnetulla videolla, jolla esiintyvät esimerkiksi Paavo Arhinmäki, Helsingin yliopiston professori Teivo Teivainen, Docventuresin Riku Rantala ja suomalaisvanhuksen kappelin pihassa tappanut irakilaistaustainen al-Mehsen sekä useita muita vasemmistoliiton edustajia.

Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso on tullut tunnetuksi antifalaisen väkivallan vähättelijänä. Liekö syynä se, että Koivulaakso on useaan otteeseen yhdistetty antifalaiseksi?

Vasemmistoliiton nykyinen puheenjohtaja Li Andersson ei ole missään vaiheessa osoittanut halua tuomita aidosti vasemmistonuorison väkivaltatoiminta. Pikemminkin on ollut nähtävissä, että Andersson ymmärtää äärivasemmistolaisten riehumista samalla tavoin kuin hyväksyy väkivaltaisen ulkomaisen (islam) aineksen valumisen Suomeen. Andersson kulkee Paavo Arhinmäen jalanjäljissä. Arhinmäki tunnetaan saksalaisen Linke-puolueen fanina.

Hampurin (G20) mellakoiden seurauksena Linken toimihenkilö tuomittiin 1,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Linken edustaja oli heittänyt jopa 2 500 asteen lämpötilaan nousevan palavan soihdun poliisia päin.

Antifan tuhovimma nousi laajaan kansainväliseen huomioon Saksassa, kun väkivaltaiset antifa-vandaalit aiheuttivat Hampurin G20-kokoukseen liittyen lähes 500 poliisin loukkaantumisen. Varsinaisen kokouksen aikana poliiseja loukkaantui reilu 200. Lisäksi antifalaiset tuhosivat saksalaisten omaisuutta miljoonien edestä.. Työläisen asialla kun ovat, tuhosivat nimenomaan työväestön pääosin asuttamaa asuinaluetta Hampurissa.

Aamulehti riensi oitis vähättelemään antifanttien Hampurissa harjoittamaa väkivaltaa. Aamulehden toimittaja kirjoitti BuzFeed-sivuston tietoihin nojaten, että vain 21 poliisia ei kyennyt palaamaan töihin seuraavana päivänä. Voi vitsi, monenko poliisin olisi pitänyt saada niin pahoja vammoja, että on työkyvytön äärivasemmistolaisten väkivallan seurauksena?

Montako kertaa suomalainen media on esittänyt äärivasemmiston vakavana yhteiskunnallisena uhkana, kuten on tehnyt lukemattomia kertoja väittäessään mystisen äärioikeiston olevan pahin yhteiskunnallinen uhka Suomessa?

Tässäkin suhteessa, vähätellessään äärivasemmiston vandalismia ja väkivaltaa, suomalainen media on osoittanut olevansa osa kansainvälistä fake news –mediaa, joka rakastaa vihervasemmistoa, tahoa, joka flirttailee avoimesti vandalismin ja väkivallan kanssa.

Jännäksi jutuksi otsikoin kirjoituksen siksi, että lukiessani Halla-ahon päivitystä, samaan aikaan ETV näytti dokumenttia, jossa kerrottiin vasemmiston ”paremmasta väkivallasta”.

Virossa vasemmiston parempi väkivalta on tarkoittanut esimerkiksi naisten rintojen irti leikkaamista, ihmisen suohon upottamista sekä erittäin julmaa kiduttamista, raiskauksia ja kuolemantuomiota keksittyjen todisteiden perusteella.

Ohjelmassa kerrottiin Metsäveljistä ja heidän aktiivisesta vastarinnastaan äärivasemmistoa vastaan. Vastarintaa kesti noin 12 vuotta, vuodesta 1944 vuoteen 1956.
Äärivasemmiston väkivalta keskittyi Virossa usein Metsäveljien ystäviksi ja sukulaisiksi katsottuihin ihmisiin, joita kidutettiin ja jos he olivat naisia, raiskattiin. Heidän avullaan pyrittiin kiristämään Metsäveljiä antautumaan.

Kuten tiedetään, Ruotsissa Antifa on käyttänyt samantyyppistä, poliittiisiin vastustajiin suunnattua väkivaltametodia kuin äärivasemmisto käytti Virossa vuosina 1944 – 56.

Äärivasemmisto ei siedä yhteiskunnallisesti eri tavoin ajattelevia vaan pyrkii uhkailemalla ja väkivalloin estämään toisinajattelijoiden poliittisen toiminnan. Yhteys Neuvostoliiton kommunistien ja Saksan natsien vanhaan toimintatapaan on ilmiselvä, mutta suomalainen fake news –media ei ole huomaavinaan koko asiaa vaan jatkaa kuukaudesta toiseen yhä mystisemmäksi käyvän äärioikeiston syyttämistä.

Mystiseksi kutsun äärioikeistoa siksi, että kukaan ei tiedä missä äärioikeisto luuraa, sillä tuskin fake news tarkoittaa parinkymmenen suomalaisen uusnatsin ryhmää, jonka toimintaa Suojelupoliisi ja muu poliisiväki seuraa ahkerasti.

Fake news -median, sisäministeriön, Poliisihallituksen ja sisäisestä turvallisuudesta vastaavan Suojelupoliisin kannattaa lopettaa äärivasemmiston suojelu ja ottaa näköpiirissä oleva yleiseurooppalainen vasemmistolainen väkivaltakehitys vakavasti, sillä jatkuva väkivallalla uhkaaminen on ollut kaikkialla esiaste eskaloituvalle kovalle väkivallalle, joka johtaa myöhemmin vastatoimiin, jonka jälkeen alkava itku, parku ja suru ovat huomattavasti suurempia kuin tähän asti.

Fake news -median on hyvä tiedostaa myös se, että väkivaltavasemmisto ei näe mitään estettä myöskään toimittajien kimppuun käymiseen, jos toimittaja seisoo väärässä paikassa tai jos toimittajalla on väärä asenne tai mielipide.

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »