Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia

21.03.2017

Miksi kannattaa äänestää perussuomalaisia kuntavaaleissa? Seuraavassa listaan asioita, joita ei mikään muu puolue tiettävästi aja ja joihin voidaan vaikuttaa kuntatasollakin.

1. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kannattaa vapaata kielivalintaa

 Pakkoruotsin poistaminen opetuslaeista on tietenkin eduskunnan asia, mutta kuntatasollakin asiaan voi vaikuttaa kahdella tavalla.

 Ensiksikin kunta voi hakea pakkoruotsittomaan opetuskokeiluun. Näistä ei ole vielä paljoa uutisoitu, mutta äskettäin Jämsä päätti hakeutua tähän kokeiluun, ja muutamassa muussa kunnassa asiasta on tehty aloite. Erityisen tärkeä ja perusteltu pakkoruotsiton kokeilu olisi saamelaisalueen kunnissa, koska niissä kunnallisilta viranomaisilta edellytetään suomen lisäksi saamen eikä ruotsin taitoa, mutta silti näissäkin kunnissa on järjenvastaisesti pakkoruotsi. 

 Toiseksi pitää pystyä estämään RKP:n masinoimat yritykset pakottaa kuntakohtaisesti ruotsi kaikkien suomenkielisten ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi, niin etteivät koululaiset voisi valita enää englantia ensimmäiseksi kieleksi. Tämä on toistaiseksi onnistunut Raaseporissa, ja sitä on yritetty myös ainakin Sipoossa ja Porvoossa

 Vastaiskuna RKP:lle Vantaa määräsi englannin kaikille pakolliseksi ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi pari vuotta sitten, eli ruotsia ei voi enää kukaan valita ensimmäiseksi kieleksi. Tällaista vastaiskua olin ennakoinut jo edeltävänä vuonna, tosin käyttäen Helsinkiä kuvitteellisena esimerkkinä.

2. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannalla

 Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätetään tietenkin eduskunnassa, mutta kuntatasollakin asiaan voi vaikuttaa. Kuntapaikkoja etsitään sekä kiintiöpakolaisille että oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille, vaikka noin kolmasosa viimemainituista muuttaa silti heti suurempiin kaupunkeihin, ja moni muu seuraa myöhemmin perässä. Kovin syrjäiset kuntapaikat eivät juhlapaikanhakijoille kelpaa edes alkuvaiheessa.

 "Nostamalla kuntapaikkamäärän 150–200:aan kunta saa 100 000–175 000 euron ylimääräisen kertakorvauksen. Samoin, jos kunta ottaa pakolaisia vastaan ensimmäistä kertaa tai nostaa kiintiötään 20 hengellä, se saa 20 000 euroa. - - Kunta saa 2 300 euroa seitsemän vuotta täyttäneestä ja 6 845 euroa tätä nuoremmasta pakolaisesta vuosittain. Korvauksia maksetaan kolmen vuoden ajan turvapaikanhakijana maahan tulleille ja neljän vuoden ajan kiintiöpakolaisille." (Helsingin Sanomat 16.3.2017

 Kunta saa siis rahaa pakolaisiksi todettujen asuttamisesta, mutta vain muutaman vuoden; eikä sitäkään, jos nämä muuttavat muualle (eli suurimpiin kaupunkeihin) kuten usein käy. Ja sekin raha on tietysti valtion budjetissa pois suomalaisten hyvinvoinnista.

3. Perussuomalaiset on ilmeisesti ainoa puolue, joka ei halua hyysätä laittomia siirtolaisia

 Kuntakohtaisesti voidaan päättää siitä, missä muodossa ja miten paljon etuuksia laittomille maassaolijoille annetaan.

 Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri ihmettelee paperittomien hyysäämiseen liittyen, miksi "osalle annetaan oikeus olla noudattamatta lakia [kielteinen oleskelulupapäätös] ja vielä toivotaan heille erityislakeja suojelemaan heidän lain noudattamatta jättämistä." 

 Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on tehnyt lakialoitteen"Tavio ehdottaa perustuslakiin lisättävän, että Suomen valtion tehtävä on ensisijaisesti omien kansalaistensa oikeuksien turvaaminen. - - Tavio on huolissaan siitä, että Suomen kansalaisuus menettää vähitellen merkityksensä ja hyvinvointivaltio rappeutuu, jos perustuslaista johdetut oikeudet annetaan täysimääräisesti myös vieraiden valtioiden kansalaisille."

 Internationalistipuolueiden puheenjohtajat Andersson (Vas.), Henriksson (RKP), Niinistö (Vihr.) ja Rinne (SDP) haluaisivat antaa oleskeluluvan jokaiselle itsensä Suomeen asti salakuljetuttaneelle, vaikka tämä olisikin saanut kielteisen päätöksen. Ei ole mitään ihailtavaa siinä, että poliitikko ideologiansa sokaisemana toimii oman maansa vahingoksi. Pikemminkin pitäisi keksiä keinoja, jolla kielteisen päätöksen saaneet saataisiin palautettua tehokkaammin

 Äänestä internationalisteja, jos haluat paskoa Suomen talouden/hyvinvointiyhteiskunnan ja turvallisuuden.

4. Perussuomalaiset on ilmeisesti ainoa puolue, joka haluaa maahanmuuttajia suosimatonta asuntopolitiikkaa

 Esimerkiksi Helsingissä oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat pääsevät asuntojonossa vuosia odottaneiden suomalaisten ohi. Perussuomalaiset onnistuivat sentään torppaamaan lakialoitteen, jolla Ympäristöministeriö olisi poistanut laista ehdon, jonka mukaan Ara-asunnon hakeminen edellyttää nykyään vähintään vuoden mittaista oleskelulupaa. 

 Muita puolueita ei myöskään tunnu huolettavan maahanmuuttajien keskittyminen tiettyihin lähiöihin, vaikka nyt jo nähdään kantaväestön pakoa näiltä alueilta ja vaikka jo 41 % opettajista kannattaa kouluihin kiintiötä maahanmuuttajille, koska näiden suuri osuus vaikeuttaa opettamista.

 Porkkanaa on jo tarjottu"Suostuttelemiseen on keksitty keino: jos henkilö muuttaa lähiseudulleen, hän saa muuttoonsa rahallista tukea. - - Kodin pitää löytyä vastaanottokeskuksen lähiseudulta, eli omalta ELY-alueelta. Silloin maahanmuuttovirasto eli valtio kustantaa henkilön takuuvuokran ja vuokranmaksun enimmillään kahden kuukauden ajalta. Oleskeluluvan saaneen kyky hankkia asunto siis turvataan kunnes toimeentulotuki alkaa juosta." 

 Mikään ei kuitenkaan estä maahanmuuttajaa tämän jälkeen menemästä vaikka Helsingin asuntojonoon. Asiaan pitää keksiä sekä valtakunnallisia että kuntien sisäisiä rajoitteita (koska pelkkä houkuttelu tulee kalliiksi eikä edes toimi), joilla estetään maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden syntyminen. Ruotsin kaikkia ongelmalähiöitä yhdistää se, että niiden asukkaiden suuri enemmistö on maahanmuuttajataustaisia.

Muitakin tärkeitä kohtia löytyisi, mutta niissä on samoilla apajilla muitakin puolueita. Kaikki puolueethan ennen vaaleja lupaavat kaikille kaikkea, eikä tietenkään koskaan keneltäkään tulla ottamaan mitään pois... Siksi ei kannatakaan uskoa vaalilupauksia, vaan kannattaa katsoa, mitä asioita puolue on johdonmukaisesti ajanut jo ennen vaaleja.

(Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma)

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »