Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa

11.07.2020
PS-kansanedustaja Lulu Ranne pitää eduskunnassa hyvän yhteenvedon hallituksen ja EU:n nykyisestä hurlumhei - finanssapolitiikasta sekä esittää siitä Perussuomalaisten epäluottamuslauseen:
 
Lulu Ranne perussuomalaiset 25.6.2020
 
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään, että talouden elvyttäminen on syytä aloittaa heti koronakriisin akuutin vaiheen päättyessä, jotta taantuma jää mahdollisimman lyhyeksi. Akuutti vaihe on ilmeisesti hallituksen mielestä päättynyt, koska pidäkkeetön velkaelvytyskarnevaali voi alkaa. Taloudellisten seurauksien kannalta on kriittinen ajatusvirhe kuvitella, että kriisin akuutti vaihe olisi ohi. Pandemia pahenee edelleen, erityisesti Amerikoissa, Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa. Akuutti kriisi ei ole ohi.
 
Kuluttajavetoisen liiketoiminnan pysähtyminen aloitti ketjukolarin, ja tämä ensimmäinen mälli aiheutti heti rahoitusmarkkinoiden likviditeettikriisin, jonka keskuspankit lapioivat leikkirahalla peittoon niin nopeasti, ettei media ja suuri yleisö ole vieläkään asiasta täysin kärryillä. Pandemian pahetessa investointitalouden rekat ovat parhaillaan tulossa jarrut lukossa, perävaunut linkussa kohti kolaripaikkaa. Rytinä jatkuu koko loppuvuoden ja vielä ensi tilikauden.
 
On ollut karmaisevaa seurata eräiden hallituspuolueiden edustajien väitteitä, ettei valtioiden tarvitse maksaa velkojaan pois. Sen kun vain ottaa uutta velkaa tilalle; taikaseinästä tulee rahaa helposti ja kaikille halun ja tarpeen mukaan.
 
Todellisuudessa Suomi maksaa joka ikisen lainaamansa euron takaisin eräpäivänä. Ellei maksa, tapahtuu paljon ja nopeasti. Maksu tapahtuu ottamalla uusia lainoja uusin ehdoin. Sitä kutsutaan jälleenrahoittamiseksi. Normaaliaikana tämä onnistuu helposti, mutta nyt ei ole normaaliaika. Hallituksen onkin opeteltava vielä yksi uusi taloustermi: jälleenrahoitusriski.
 
Globaalin talouden kokiessa finanssikriisiä vastaavan supistumisen rahoitustarpeet kasvavat kiihtyvää vauhtia ilman elvytystoimiakin. Valtiot, finanssisektori, yrityssektori sekä viiveellä kuluttajat tarvitsevat tuhansia miljardeja uutta velkaa.
 
Sen lisäksi myös nykyisten velkojen jälleenrahoitustarpeet ovat valtavat. Pelkästään koronaherkkien toimialojen jälleenrahoitustarve on seuraavien viiden vuoden aikana 1 200 miljardia, vähintäänkin. EKP:n toukokuinen katsaus rahoitusmarkkinoiden vakauteen kertoo kasvavista riskeistä ja tapahtumista, joita ei valtamedioissa uutisoitu. Ilman keskuspankkien varhaista tuhansien miljardien väliintuloa markkinoiden maksuvalmius olisi loppunut silloin kuin seinään.
 
Suomen valtion viiden vuoden jälleenrahoitustarve on yli 58 prosenttia nykyisestä lainakannasta, 72 miljardia euroa. Tänä ja ensi vuonna erääntyy lähes 30 ja puoli miljardia. Menneistä rahoituskriiseistä tiedetään ainakin se, että kaikki pitivät niitä mahdottomina vielä edellisenä iltana.
 
Arvoisa puhemies! Jos julkisen sektorin paisuttaminen velaksi on elvytystä, Suomi on elvyttänyt finanssikriisistä asti yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuotta, niin että velkasuhde on tuplaantunut. Kotitaloudet ovat elvyttäneet nekin velkaantumalla rajusti. Talous on saavuttanut kyllästymispisteen, jossa millään lisävelalla ei saada enää kasvua aikaiseksi, päinvastoin kasvava velka tukahduttaa kasvun oraatkin.
 
Akuutti tilanne ei siis ole ohi. Suomen jäljellä oleva finanssipoliittinen pelivara on varattava sekä yritysten että kuntatalouden akuutin kriisin pahenemiseen ja hoitoon. Suomen kriisin takia paisuvan valtionvelan jälleenrahoitus turvataan ainoastaan sopeuttamalla julkinen talous yksityistalouden kantokykyyn.
 
Esitän perussuomalaisten vastalauseen mukaiset lausumaehdotukset ja momenttimuutosehdotukset, lukuun ottamatta lausumaehdotusta 13, jonka sisällössä olemme havainneet teknisen virheen.
 
Korjaan tämän seuraavaksi: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus alkaa suunnitella työtulovähennyksen ja eläketulovähennyksen korottamista yhdessä tuloveroasteikon indeksitarkistuksen muuttamisen kanssa.”
 
Lisäksi esitän vastalauseen mukaisen epäluottamuksen: ”Hallitus pitää kiinni itsepäisesti ideologisesta hallitusohjelmastaan ja samalla velkaannuttaa Suomea poikkeuksellisella tavalla. Hallitusohjelma ja siitä johdettavat toimet eivät tule kohentamaan työllisyyttä, kansalaisten ostovoimaa, kilpailukykyä tai vientiä ja ovat ylimitoitetuilla ilmastotavoitteillaan haitallisia teollisuudelle ja taloudelliselle toiminnalle. Eduskunta toteaa, että hallitus ei tämän johdosta nauti eduskunnan luottamusta.”
 
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »