PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen

12.03.2017

Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta

Kansanedustaja Kari Kulmala perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa:

Mitä on kestävä kehitys? Kestävä kehitys on hallittua muutosta, jonka avulla pyritään luomaan kestävät elinolosuhteet nykyisille ja tuleville sukupolville. Kestävä kehitys ei ole vain luonnosta huolehtimista, vaan siinä huomioidaan myös kestävään kasvuun perustuva talouspolitiikka ja sosiaalisesti kestävä yhteiskunta. Hallituksen selonteko käsittelee Suomen painopisteitä YK:n kestävän kehityksen Agenda2030 tavoitteiden saavuttamiseksi. Agenda2030 on maailmaanlaajuinen tavoiteohjelma, jonka seitsemäntoista tavoitetta ovat kansallisesti sovellettavissa. Hallituksen tavoiteohjelma painottaa hiilineutraalia ja tasa-arvoista Suomea.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä erityisen tärkeitä asioita tavoiteohjelmassa ovat toimet, jotka tähtäävät työttömyyden pienentämiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen. Nämä tavoitteet löytyvät myös Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksesta, johon hallituksen selontekokin pohjaa. Siinä kolme tärkeintä pointtia ovat ”yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin”; ”vaikuttavien ihmisten yhteiskunta”, ja ”työtä kestävästi”. Näitä periaatteita perussuomalaisten eduskuntaryhmäkin lämpimästi kannattaa. Toimia, jotka edesauttavat kaikkien kansalaisten mukana pitämistä yhteisessä veneessä.

Eriarvoisuuden vähentäminen on keskeisimpiä kestävän kehityksen tavoitteista. Perussuomalaisten mielestä eriarvoisuus kansalaisten välillä ei saa enää kasvaa. Tasa-arvo edistää yhteiskunnallista vakautta ja ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä ja kantaa siitä vastuuta. Hallituksen sote-uudistus tähtää osaltaan eriarvoistumisen ja terveyserojen kaventamiseen. Tämä on yksi sote-uudistuksen kärkitavoitteista. Kestävää kehitystä ei voi olla myöskään se, että osa nuoristamme, erityisesti nuorista miehistä, syrjäytyy. Syrjäytymisen torjunta täytyy laittaa keskiöön suomalaisen yhteiskunnan kestävässä kehittämisessä. Selontekokin linjaa, että osallisuus yhteiskunnassa kuuluu kaikille. Yhteiskuntamme ei voi olla niin kova, etteikö siihen voisi jokainen omalla tavallaan osallistua.
Työttömyys on yksi suurimmista ihmisen elämässä syrjäytymistä aiheuttavista tekijöistä. Hallitus onkin toimillaan pureutunut työttömyyden nujertamiseen ja tuo näitä konkreettisia toimenpiteitä selonteossa esiin. Otetaan koppia niistä, jotka ovat työelämän ulkopuolella, tämä on perussuomalaisten eduskuntaryhmälle tärkeää. Isossa kuvassa tavoitteena on, että työtöntä ei jätetä yksin. Hallitus on käynnistänyt esimerkiksi perustulokokeilun, jonka uskotaan purkavan niin sanottuja kannustinloukkuja. Lisäksi hallitus pohtii malleja, joilla voitaisiin mahdollistaa pitkäaikaistyöttömien osallistuminen yhteiskuntaan ja löytää uusia väyliä heidän työllistymiseksi. Perussuomalaisille on tärkeää, että mieluummin kannustetaan kuin rangaistaan työttömiä. Ketään ei haluta jättää yksin kotiin.

Maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen on tärkeä osa maamme tulevaisuutta. Paljon on jo tehty ja paljon vielä tehdään. Osa taannoisen pakolaisvyöryn aikaan maahamme tulleista tulee saamaan turvapaikan ja perheenjäseniään maahan. On niin kansalaistemme kuin maahantulijoiden etu, että turvapaikan saaneet sopeutuvat parhaalla mahdollisella tavalla yhteiskuntaamme. Sopeutumistoimiin on satsattava nyt, jotta vuonna 2030 yhteiskuntamme on yhä yksi turvallisimmista, parhaiten voivista ja taloudellisesti hyvin toimeen tulevista, eikä Ruotsin malli ongelmallisista maahanmuuttajalähiöistä toteudu täällä. Yhteiskunnan jakautuminen on estettävä.

Hallituksen ilmastostrategia on pitkäjänteinen kestävän kehityksen suunnitelma. Meidän on jatkossa ajateltava energiaa ihan uudella tavalla. On nähtävä kuusen oksa kemikaalina, puru ja lastut biopolttoaineina, vesi lämmönlähteenä. Tämän ohella perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että hyödyntämällä kotimaista energiaa ja kehittämällä siihen perustuvaa vientiteollisuutta voimme oikaista merkittävästi kauppatasettamme. Energiantuotannon kotimaisuusasteen tuntuva nostaminen edistää maamme talouskasvua ja tuottaa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Nämä työpaikat syntyisivät pääasiassa haja-asutusalueille, mikä mahdollistaisi osaltaan maaseudun pitämisen elinvoimaisena ja asuttuna. Kaikki tämä tukee myös oivallisesti kestävää kehitystä maassamme.

Selonteossa tuodaan hyvin esiin ihan tavallisten ihmisten osallistumisen kestävän kehityksen toteuttamiseen. Osallisuus on perussuomalaisille tärkeä teema eilen ja tänään. Yhteisillä toimilla rakennamme kestävästi eteenpäin kohta satavuotiasta Suomea! Perussuomalainen visio on inhimillinen Suomi, jossa läheisestä pidetään huolta.

Lisätietoja: Kansanedustaja Kari Kulmala, 050-513 2213

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »