Marko Hamilo Ylen hampaissa

24.04.2018
Heikki Porkalta laintattuna. Tässä näkyy hyvin Yleisradion poliittinen toiminta ihmisten mielipiteiden muokkaamiseksi halutunlaiseksi. Tätä tehdää verorahoilla, sanoisin tässä yhteydessä "pakkomaksuilla".

"Yllättyikö kukaan, että toimittajan roolissa istunut Ruben Stiller unohti roolinsa ja ryhtyi keskustelun osapuoleksi, kun studiossa istuivat keskustelemassa hänen johdollaan tiedetoimittaja Marko Hamilo ja Yleisradion uusin kiintiösomali / - muslimi Maryan Abdulkarim?

Studioon rakentui asetelma kaksi vastaan yksi, kuten Stillerin ohjelmissa yleensä, kun hän on kutsunut sinne henkilön, jota on tarkoitus kurmoottaa.

Menemättä tarkemmin ohjelman sisältöön, kertaan hiukan sen kehityskaarta.

Aluksi Stiller yritti olla toimittaja. Kohtuullisen onnistuneen alun jälkeen hän havaitsi, että ei hemmetti, tämähän ei suju kuten oli tarkoitus. Tässä vaiheessa hän siirtyi osapuoleksi Maryan Abdulkarimia tukemaan.

Stiller hairahtui myös olkiukon rakenteluun, jolla [olkiukon rakentamisella] hän pyrki hämmentämään Marko Hamilon.
Pieleen meni sekin yritys.

Jossain vaiheessa Stiller syyllisti Hamiloa rasismista eikä suostunut syyllistämisensä jälkeen ymmärtämään, mistä hänen lainaamassaan artikkelissa oli todellisuudessa kyse.

Hamilon syntitaakkaa lisäsi, että hän kirjoittaa muun muassa perussuomalaisten Suomen Uutisiin, vaikka ei ole puolueen jäsen.

Pitäisikö tästä päätellä, että free lancer -toimittaja ei saa kirjoittaa Suomen Uutisiin, jos ei halua Yleisradion kutomaa rasistin viittaa harteilleen?

Maryan Abdulkarim onnistui jollain ilveellä syyllistämään myös suomalaiset kolonialismista. Ihan en ymmärtänyt millainen syyllisyyden taakka minun pitäisi ottaa harteilleni ei-suomalaisten valkoihoisten tekemisistä. Ehkä ensi kerralla?

Stiller yritti saada Hamilon ymmärtämään miltä Abdulkarimista tuntuu, kun Hamilo oli sanonut Stillerin ja Abdulkarimin mielestä rumasti islamista.
Tosin sekä Stiller että Abdulkarim olivat oikeasti täysin kujalla siitä, mitä Hamilo oli oikeasti sanonut, mutta se taas on pikkutekijä sen rinnalla, kun toiseuden edustaja tuntee itsensä loukatuksi.

Stiller yritti muutamaan kertaan luoda mielikuvaa, jonka mukaan Hamilo on loukannut Abdulkarimia. Ja luokkaantuihan Abdulkarim ihan oikeasti. Tosin hän loukkaantui siksi, että ei ymmärtänyt mitä Hamilo todellisuudessa sanoi.

Ohjelman lopussa Stiller kysyi tekeekö Hamilon mieli pyytää anteeksi Abdulkarimilta. Yksiselitteinen vastaus oli, ei tee mieli, koska ei ole mitään sellaista sanonut, mistä pitäisi loukkaantua ja jos muslimit loukkaantuvat siitä, että esittää islam-kritiikkiä, ei se voisi vähempää kiinnostaa.

Ohjelma uusitaan tänään Yle Puheella klo 22:30. Ei kannata kuunnella, koska samaa tuubaa saa kuunnella aina, kun Ylen toimittaja palvoo säälinsekaisesti toiseuden edustajia samalla, kun yrittää vakuuttaa kuulijat siitä, että ei ole rasisti."

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »