Uhkakuviamme eivät ole:

08.09.2017

Ari Paulovilta ylpeästi lainaten voin kertoa teille seuraavaa:

Nämä asiat eivät ole uhkakuvia Suomessa, ainakaan mikäli Suomen hallitukselta kysytään:

1) Länsimaihin ja nyt myös Suomeen tsunamin lailla rantautunut muslimiterrorismi.

2) Muslimimaista laittomasti ja laillisesti maahan tulleiden valtava yliedustus raiskaus-, huume-, ryöstö- ja väkivaltarikosten tilastossa.

3) Niin sanotun humanitäärisen maahanmuuton ja maahan tunkeutumisen järkyttävä kalleus (Ruotsissa jo 10 % bruttokansantuotteesta – Suomi ei lukuja ilmoita).

4) Ruotsin, Ranskan ja Saksan mallin tapaisten, omilla säännöillään elävien muslimighettojen muodostuminen.

5) Muslimighettojen degeneroituminen ns. no go -alueiksi. Rikollisjengien ja islamistien hallitsemiksi kaupunginosiksi, joissa sekä palo- että pelastus- ja lainvalvontaviranomaisten toiminta on joko estetty tai on erittäin vaarallista. Tästä johtuen jo 200 ruotsalaispoliisia on eronnut työstään parissa vuodessa. No go -ghettoihin (mamujen) omaisuutta ja ihmisiä pelastamaan mennessään palo- ja sairaankuljetusautojen miehistöt vaativat aseistetun poliisisaattueen turvakseen.

6) Ruotsin, Saksan ja Ranskan muslimighettojen väkivaltaisten mellakoiden, yksityisomaisuuden tuhoamisen, poliisien polttopulloilla heittelyn ja muiden vastaavien ilmiöiden piakkoin tapahtuva, väistämätön tulo Suomeen.

7) Kaksoisstandardeihin eli eriarvoistamiseen perustuva oikeiden ja elintasopakolaisten suosiminen kantaväestön kustannuksella.

8) Kaksoisstandardeista aiheutuva katkeruus kantaväestön keskuudessa (vanhusten hoidosta karsitaan satoja miljoonia – yhtä paljon kuin laittomasti maahan tunkeutuneiden hyysäämiseen upotetaan).

9) Kaksoisstandardeista aiheutuva oikeusjärjestelmän nopea rapautuminen.

10) Kaksoisstandardeista ja aiheutuva poliisin, eduskunnan ja hallituksen kunnioituksen ja arvovallan romahtaminen.

11) Yli kymmenen tuhannen laittomasti maahan tulleen ja henkilöllisyytensä valehdelleen ihmisen oleskelu maassa.

12) Tuhansien laittomasti maahan tulleiden nuorten miesten katoaminen maahanmuutto- ja muiden viranomaisten ulottuvilta.

13) Laittomasti maahan tulleiden ja heitä tukevien äärivasemmistolaisten joukkoliikkeeksi paisunut poliisin väkivaltainen ja passiivinen vastustaminen.

14) Satojen laittomasti maahan tulleiden muslimien ja heitä palvovien äärivasemmistolaisten avoin poliisi-viha ja -halveksunta. ”Poliisi on natsi” -huudot kaikuvat Suomen kaduilla.

15) Äärivasemmiston väkivaltainen liikehdintä Euroopassa ja liikehdinnän tuleva leviäminen Suomeen.

16) Äärivasemmiston Euroopassa harjoittama yksityisomaisuuden – lähinnä pk-yrittäjien liikkeiden – tuhoaminen. Ilmiön tuleva leviäminen Suomeen.

17) Monen "laatumedian" luisuminen lähes täydellisesti (ääri)vasemmiston käsiin. Politiikka-lehden tammikuussa 2016 julkistama kysely paljasti, että Tampereen yliopiston journalistiikka-opiskelijoista yli 70 prosenttia kannatti laitavasemmistoa.

Monen ”laatumedian” ajautuminen monikulttuuri-intoilijoiden ja punavihreää huliganismia sympatisoivien toimittajien propagandavälineeksi. Omaan agendaan liittyvä islamin ja humanitäärisen maahanmuuton ongelmien vähättely, salailu ja tarkoitushakuinen syyllisten etsiminen väärästä suunnasta. Laitavasemmistolaisten "oppineiden" valikoiva käyttäminen ulko- ja sisäpolitiikan ja humanitäärisen maahanmuuton "asiantuntijoina". Lopulta suoranainen valehtelu.

Edelliseen liittyvä ei-vasemmistolaisten pää- ja rivitoimittajien väheksyntä, syrjintä ja pilkkaaminen työpaikoilla. Ei-vasemmistolaisten taiteilijoiden boikotointi, pilkkaaminen ja väheksyntä mediassa, julkisyhteisöissä ja kulttuurikentässä.

18) Vasemmistomedian, eliittipoliitikkojen, kulttuuriväen ja punavihreiden harjoittaman kantaväestön syyllistäminen humanitääristen maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Ne kun ovat muka syrjinnän, eriarvoistamisen ja laittomiin maahanmuuttajiin kohdistuvan rasismin seurausta. Mutta kuinka valtaväestö on ehtinyt syrjiä Migrin vasta muutaman päivän tai viikon ajan kaikin tavoin hyysäämää terroristia tai muuta rikollista?

19) Kultamuniksi kehuttujen pakolaisten ja laittomien maahantunkeutujien keskimäärin surkea kieli- ja ammattitaito. Saksan viranomaisten mukaan jopa 70 prosenttia tulijoista ei osaa kirjoittaa kunnolla edes omaa äidinkieltään. Länsimaissa käyttökelpoinen ammatti on vain ani harvoilla. Tästä johtuva tuleva syrjäytyminen ja siitä johtuva radikalisoituminen.

20) Rahan tuhlaaminen humanitääriseen maahanmuuttoon, joka todellisuudessa ei auta sotaa ja/tai sisäistä uskonsotaa käyvien ja kehitysmaiden väestön pääosaa minkään vertaa. Länteen tulee ja pääsee lähinnä nuoria, hyväkuntoisia ja sikäläisittäin varakkaita miehiä. Naiset, lapset, vanhukset, sairaat, vammaiset, sodissa haavoittuneet ja köyhät jäävät ja jätetään sodan ja kurjuuden keskelle.

21) Rahan syytäminen modernin kansainvaelluksen tukemiseen, vaikka sen avulla ei todellisuudessa auteta avun tarpeessa olevia maita. Sotaa käyvien ja kehitysmaiden väkiluku lisääntyy joka vuosi 80 miljoonalla lähimmäisellä. Vaikka länsimaat joka vuosi ottaisivat lihapatojensa ääreen 80 miljoonaa ihmistä, sotaa käyvien ja kehitysmaiden tilanne pysyisi samana. Suomen ja muiden länsimaiden tilanne ei.

22) Itärajan takana uhitteleva, naapurimaitaan uhkaileva ja eräisiin niihin jo hyökännyt ja niitä miehittävä, diktatuuria kohti luisunut Venäjä.

23) Muuta maaailmaa ydinsodalla uhkaileva Pohjois-Korea.

24) Suomessa edelleen jatkuva massatyöttömyys.

25) Poliisin ja puolustusvoimien toimintaedellytysten vuodesta toiseen jatkuva supistaminen.

26) Jo yhdeksän vuotta jatkunut lama, jonka USA, Saksa ja useimmat muut länsimaat ovat jo selättäneet.

27) Eniten veroja maksavan ja suomalaisia työllistävän pk-sektorin toimintaedellytysten jatkuva heikentäminen. Eestiin on muutamassa vuodessa muuttanut jo yli kuusituhatta (6000) suomalaisyritystä.

28) Perustuslakiin perustuvan ja demokratiaan oleellisena osana kuuluvan sanan- ja mielipiteenvapauden 2010-luvulla alkanut rajoittaminen ja rajoittamispyrkimykset.

29) Sanan- ja mielipiteenvapauttaan käyttävien ihmisten syyllistäminen ja halveksunta ”laatumediassa” ja punavihreän kansanosan ja eliittipoliitikkojen puheissa ja kirjoituksissa.

30) Hallituksen, eliittipoliitikkojen ja valtamedian eräiden fiksujen toimittajien roikkuminen punavihreiden rakentamassa löysässä hirressä.
”Jos et ole kanssamme (kaikesta) samaa mieltä, olet rasisti, taantumuksellinen, ulkomaalaiskammoinen impivaaralainen, luonnon raiskaaja, äärioikeistolainen ja natsi.”

Edellä mainitut ja minusta yhteiskuntarauhan, Suomen hyvinvoinnin ja demokratian vaarantavat 30 asiaa eivät nykyistä hallitustamme huoleta.

Suomen hallituksen, punavihreiden ja ”laatumedian mielestä maamme suurin uhka ON:

Kantaväestön valtaosan perusteltu, faktoihin perustuva huolestuminen edellä mainituista asioista ja huolestumisen julkinen ilmaisu.

”Laatumedia”, punavihreät, eliittipoliitikot, hallitus, kukkahattuporukka ja eräät evankelisluterilaisen kirkon johtohahmoista kutsuvat sitä vihapuheeksi.

Kerrataan vielä: VI-HA-PU-HEEK-SI

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »