PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho

27.08.2020
PS-eduskuntaryhmän kesäkokous Turussa; Tavio ja Halla-aho pitivät erinomaiset puheet; tässä pääkohtia, ..
 
Tavio: mm. Turussa opiskelleet J.V.Snellman, J.L. Runeberg ja Elias Lönnrot tulivat siihen tulokseen että meille tarvitaan kansallismielinen aatepohja. Me emme ole nytkään EU-kansalaisia ja monikulttuurista massaa. Meillä on oma kielemme ja kulttuurimme ja me ansaitsemme oman valtiomme,
 
rouvat Suomen hallituksessa ovat unohtaneet itsenäisyyden merkityksen. Jos itsenäisyyden antaa pois, niin sen menettää, eikä sitä niin vain saa takaisin,
 
meitä tarvitaan järjen äänenä ja tavallisen suomalaisen puolustajana,
 
eduskunnan syyskauden ykkösasiana tulee olemaan EU:n elvytyspaketti, joka toteutuessaan muuttaa EU:n entistä selkeämmin liittovaltioksi ja tulonsiirtounioniksi; meidät ollaan laittamassa korkeine ja nousevinen veroineen muiden maiden alhaisten verokantojen maksajiksi, .. tämä tulee estää,
 
jälleen kerran meille tärkeät asia kuten vanhustenhoito ja koulutus alistettiin tälle toissijaiseksi saksalaisten ja ranskalaisten pankkien etujen ollessa ykkössijalla, ..
 
Bryssel pyrkii pitämään tälla tavoin Etelä-Eurooppaa tyytyväisenä, koska muutoin EU:n korttitalo uhkaisi sortua, .. siksi Sanna Marin kävi häviämässä 6 miljardia rahojamme, ..
 
eduskuntaan pääministeri Marin ei halunnut edellisen johdosta kutsua eduskuntaa koolle, jotta eduskunta kuulisi asiasta; silloinhan oppositio pääsisi ääneen, ja joutuisi kuulemaan ikäviä vastaväitteitä, ..
 
Keskustapuolueeen viimeisetkin kannattajat oletettavasti pian ymmärtävät hallituksen vihervasemmistolaisen politiikan ja Suomen tuhoamisen, ..
 
perussuomalaisten tärkein tehtävä alkavalla istuntokaudella on kaataa EU:n tukipaketti ja estää käynnistynyt Sammonryöstö, ..
 
SDP ei ole enää maltillinen työväenliike, vaan se on nyt Sanna Marinin myötä vihervasemmiston kärkipuolue; heidän ajatuksenaan on jakaa yhteistä kakkua, vaikka kukaan ei ole sitä edes vielä leiponut, .. vasemmisto lupaa vaikka mitä, mutta todellisuudessa käy kuin vappusataselle, ..
 
Sanna Marin edusti EK-vaalien vaalikoneessa enemmän Feminstipuoluetta, Vasemmistoliittoa ja Vihreitä kuin useimpia muita SDP:n ehdokkaita, ..
 
Suomen valtamediassa riittää punavihreiden luottotoimittajia, jotka ovat edellisestä innoissan ja keskittyvät oikean toimittajatyön sijaan luomaan henkilökulttia Sanna Marinista, ..
 
keskitytään siis keisarinnan 'vaatteisiin' jotta Marinin vaarallisia vihervasemmistolaisia aatteita ei huomattaisi, ..
 
tavalliset työtätekevät suomalaiset ajetaan vihervasemmistolaisen politiikan maksumiehiksi, ..
 
tarvitsemme taloudellisen ryhtiliikkeen; kuoliaksi verottaminen ja valtiontalouden tuhoaminen on lopetettava, ..
 
tarvitsemme aatteellisen ryhtiliikkeen; vihervasemmistolainen moraaliposeeraus ja identiteettipolitiikka eivät saa määrittää miten Suomessa toimitaan;
 
meidän tulee puolustaa demokratiaa, sananvapautta ja oikeusvaltiota, ..
 
Halla-aho: vuodessa 2020 on ollut raamutun vitsauksia kuten maanjäristyksiä, heinäsirkkaparvia ja kulkutauteja, .. päällimmäisenä siis korona-pandemia, ..
 
PS-eduskuntaryhmä oli hereillä heti alussa, kun hallituksemme vielä uskoi ettei korona eroa kausi-influenssasta eikä spektaakkeleihin ole tarvetta, ..
 
ilman myös meidän rummutusta, hallitus olisi lähtenyt Ruotsin laumasuojaperiaatteisiin ja tulokset olisivat olleet meilläkin yhtä järkyttäviä, ..
 
ärsyttävintä ja huolestuttavinta Marinin hallituksen toiminnassa on ollut herkkähipiäisyys, omien kasvojen suojelau, syvä usko omaan erinomaisuuteen ja ylimielisyys eduskuntaa ja oppositiota kohtaan,
 
median nuoleskeleva suhtautuminen hallitukseen epäilemättä ruokki tätä asennetta; onneksi toimittajien joukossa on nyttemmin näkyvissä myös kriittistä ajattelua, ..
 
valitettavasti edelleen esimerkiksi lentokentillä on leväperäisiä karanteenitoimia; eikö siis vielä ole opittu?
 
koronakriisi on nostanut esiin esimerkiksi sen, että kotimainen ruokatuotanto perustuu paljon oletettua enemmän ulkomaiseen kausityövoimaan, tähän tulee jatkossa hakea rakenteellisia muutoksia, ..
 
punavihreän hallituksen asenne maatilojen työvoimapulaan oli suorastaan irvokas, .. perussuomalaisten esitys, jossa tilapäisesti kotimaiset vaikkapa koronan takia työttömäksi joutuneet olisivat voineet tehdä maataloustöitä työttömyysetujen vähentymättä olisi auttanut oikeasti tähän tilanteeseen, ..
 
suomalaisten työllistäminen ei siis kiinnostanut hallitusta, ..
 
sen sijaan vaadittiin ulkomaalaisia keinolla millä hyvänsä, vaikkapa valtion maksamilla charterlennoilla, .. koronaan vedoten hallitus ajoi mm. työskentelyoikeuden maassa laittomasti oleskeleville, ..
 
korona ei ole Suomen suurin ongelma, suurin ongelma on tulojen ja menojen krooninen epäsuhta, ..
 
Perussuomalaisten yleiset teesit:
- Suomeen tarvitaan uutta tuottavaa työtä,
- korkea veroaste tukahduttaa työtä ja yrittämistä
- vain sitä voidaan jakaa mitä on; velaksi ei voi elää loputtomiin
- tarvittaessa asiat tärkeysjärjestykseen, ja lopusta karsitaan
Marinin punavihreä hallitus on painajainen edellisten teesien kannalta, ..
 
kiilusilmäinen ilmastopolitiikka nostaa meidän kaikkien kustannuksia ja käytännössä vähentää myös työllisyyttä,
 
hallituksen ratkaisuna on siis lisätä entisestään halpatyövoimaa kehitysmaista, lisää veroja yrittäjälle, palkansaajalle, omakotiasujalle ja autoilijalle, lisää velkaa tuleville sukupolville,
 
politiikka on valintojen tekemistä; jos varat eivät riitä yhteiskuntamme keskeisiin toimintoihin, niin emme voi joka vuosi kipata miljardeja euroja
- maahanmuuttajien sosiaaliapuun,
- kehitysapuun,
- Etelä- ja Keski-Euroopan maiden veroalennuksiin
- ja huonon taloudenpidon seurauksiin
 
nyt ei ole myöskään oikea hetki kipata miljardeja oppivelvollisuuden pidentämiseen, sukupuolineutraaleihin henkilötunnuksiin tai muuhun ideologiseen hörhöilyyn, ..
 
toimittaja rakastavat muiden puolueiden toimenpidelistoja; meillä sellaisia ei varsinaisesti ole, koska toimintamme lähtee isoista kysymyksistä ja periaatteista, .. toimenpidelistat hukuttavat rakenteelliset kysymykset, joihin oikeasti pitäisi panostaa, ..
 
yritykset eivät palkkaa ihmisiä, jos yritykset eivät menesty, ihmiset eivät ota työtä vastaan, jos käteen jäävä palkka ei pysty kilpailemaan nykyisen vaihtoehdon, vaikkapa työttömyyden kanssa, .. työntekijöitä ei löydy, jos ihmisillä ei ole varaa asua siellä missä työpaikkoja olisi, ..
 
halpatyövoiman hyväksikäyttö jatkuu, niin kauan kuin halpatyövoimaa voi helposti tuoda maahan, ..
 
johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys ovat paras strategia menestyä vaaleissa, myös tulevissa kuntavaaleissa,
 
Suomi on kuntakorruption, hyväveliverkostojen ja puoluepoliittisten läänitysten luvattu maa, .. tämä järjestelmä on nyt peloissaan ja sen vastarinta tulee olemaan raivokasta,
 
kuntavaalien tulos tulee merkittävällä tavalla vaikuttamaan nykyisen hallituksen itseluottamukseen ja jatkoon, ..
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »