Euro upottaa kuntasi

16.10.2016

tässä neljän vuoden takainen kannanotto vuodelta 2012 työmieheltä Eurosta ja EU:sta, tämä on monilta osin ajankohtainen edelleenkin; luottoluokitus putosi jo

"EURO UPOTTAA KUNTASI
Hallituspuolueiden edustajat  väittävät keskustaa myöten, että eurontukipaketilla ja EU-asioilla ei ole mitään tekemistä kuntavaalien kanssa. He vaativat, että nyt on puhuttava vain niistä asioista, joista päätetään valtuustosaleissa ja lautakunnissa. Pitääkö paikkansa, että eurontukipaketilla ja EU-asioilla ei ole mitään tekemistä kuntavaalien kanssa? Ei todellakaan, sillä yksikään kunta ei tule omillaan toimeen.


Valtion kassa hupenee – kuntien kunto heikkenee
Yli sata kuntaa saa valtaosan tuloistaan valtionosuuksista. Osa saa jopa 70 % käyttörahoistaan valtion kautta. Kuntien elämänlankana toimivia valtionosuuksia joudutaan leikkaamaan samassa suhteessa millä Suomi osallistuu eurontukipakettiin.

Valtionosuudet kunnille ovat lakisääteisiä ja harkinnanvaraisia syrjäisyys- sekä taajamarakennelisistä aina rahoitusavustuksiin saakka. Useasti jää huomioitta esim. investointituet, joilla on nyt taantuman aikana keskeinen merkitys, kun kunnissa pyritään luomaan uusia pysyviä avoimensektorin työpaikkoja houkuttelemalla yrittäjiä ko. kuntaan.
Aina kaikkiin taloudellisiin sitoumuksiin ja takuisiin on varattava vastaava määrä euroja. Ne on löydettävä valtion budjetista tulevina vuosina joko leikkauksin tai lisätuloina eli veroina tai veriluonteisin maksuin.

EU:n mahdoton yhtälö
EU-päättäjät antavat solkenaan julkilausumia: ”Nyt aloitetaan EU-alueen elvytys. Talouskasvu on saatava käyntiin”. Se on mahdotonta, koska talouskasvun eväät on syöty.
1 000–2 000 miljardia euroa pitää löytyä EVM:n pääomittamiseen vuoden 2013 aikana. EVM:n myötä menetämme vielä taloudellisen itsemääräämisoikeuden. 720 miljardia euroa kansallisiin budjetteihin on varattava EU:n ilmastosopimuksen toteuttamiseen vuoteen 2020 mennessä. EU maksaa nyt puolet maailman kehitysyhteistyön rahoituksesta eli 500 miljardia euroa. EU:n kansalliset valtiontaloudet ovat kuralla. Budjettien alijäämät ovat nyt yhteensä laskettuna noin 780 miljardia euroa. Paljon mainostettu eurotukipakettien sijoittajavastuu on toteutunut nyt niin, että kriisimaista Espanjasta, Irlannista, Portugalista ja Kreikasta lähti viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden heinäkuun välisenä aikana yksityistä rahaa 326 miljardin euron arvosta. Yksityisten sijoittajien pakeneminen merkitsee euroalueen jakautumisen yhä jyrkemmin kahteen erilliseen leiriin eli yksityisrahoituksella toimiviin ja eurotukien ja EKP:n rahoituksen varassa eläviin valtioihin. Talouden alamäen syöksykierre vain vauhdittuu.


Suomen takaus- ja lainasitoumukset ovat jo lähes 52 miljardia euroa. Näiden laukeamiseen on varauduttava. Näinhän hallitus tekeekin. Sisäisen devalvaation tie on avattu; kuntien valtionosuuksia leikataan veron ja veroluonteisten maksujen korotuksilla, ja budjetin leikkauslista kasvaa. Kansalaisten kukkarolla rohmuaa nyt Kataisen ja Urpilaisen kädet. Se on hyvä muistaa, kun käy kaupassa ja huoltoasemalla. Hinnat vain nousevat. Suomi on nyt Euroopan kallein maa, kun tarkastellaan elämisen ehtoja kassajonojen kulmasta.

Kauppataseen alijäämä on jo nyt yli 3 miljardia euroa. Hyvinvoinnin takaajamme eli teollisuuden työtunnit ovat laskeneet vuoden 2008 tasosta yli 15 %. Valtio velkaantuu joka ainoa tunti miljoonalla. Ensi vuonna vielä enemmän, koska valtionvelka kasvaa hallituksen budjettiluonnoksen mukaan 96 miljardiin euroon. Suomi, Hollanti ja Saksa ovat euromaista ainoat, joiden luottoluokitus on vielä AAA. Tällä menolla tulemme putoamaan AA-luokkaan. Se merkitsee, että valtion lainojen korot nousevat eri arvioiden mukaan 1,5 – 3 % ja eroina korkokulut lisääntyvät 1,2 – 2, 3 miljardia euroa. Siinä tilanteessa ei voi ottaa lisää lainaa, vaan on leikattava. Kun leikkaustarve muutetaan julkisensektorin työpaikoiksi, merkitsee se 20 000 opettajan tai sairaanhoitajan palkkaa.

Kun taloudelliset voimavarat ohjataan eurotukiin, niin oman maan hoitoon tarvittavien taloudellisten voimavarojen virta kapenee myös kunnille. Tällä perusteella EU-asiat ja ennen kaikkea eurontukipaketit kuuluvat olennaisena osana käynnissä oleviin kuntavaaleihin. Hallituksen virheellisellä talouspolitiikan seurauksena Teillä tulevilla valtuutetuilla on entistä rajallisemmat mahdollisuudet tehdä sellaisia lisäuudistuksia, jotka vaativat lisää taloudellisia panoksia. Nyt on keskityttävä kuntasi talousarvion painopisteiden valintaan ja ohjaukseen.
Vaaliohjelmassamme olemme esittäneet palvelujen jalkauttamista eli hajauttamista. Näin saadaan palvelut kuntalaisten lähelle. Se on taloudellisestikin kustannusneutraali.
Kuntalaisilla on valittavana

Perussuomalainen vaihtoehto terveyskeskukseen 4 km tai muiden puolueiden kaksikieliseen terveyskeskukseen 40 km.

Taisteluterveisin,
Matti Putkonen, työmies
0400 – 904 447"

12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa
09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö
05.03.2019Varallisuutemme muiden suihin
19.02.2019Ylimielistä lainvalmistelua
07.02.2019Hallitus ei noudata turvapaikkapoliittista ohjelmaa
22.01.2019PS tukee teollisuusliittoja ilmastopolitiikassa
15.01.2019Yhteenveto haittamaahanmuutosta
04.12.2018Julkisen sanan neuvostoon vihreä hyökyaalto
29.11.2018Jussi Halla-ahon puhe Oulussa 24.11.2018
06.11.2018Angela Merkelin ajatusvirheet
27.10.2018Ulkomaalaisten asumiskulut kunnille
26.10.2018Itävalta aloittaa toimet poliittista islamia vastaan
04.09.2018Kaksi minuuttia talouspolitiikkaa
02.09.2018Tienataan autojen maahantulolla!
18.08.2018Terrori-iskuista tulee syyllistää suomalaiset!
16.08.2018Ruotsalaispoliitikko kaavaili autonpolttajia poliisille töihin
22.06.2018Jordan Petersonin 12 elämänohjetta
22.06.2018Rikollisia Suomessa
20.05.2018Ylen journalismi ja Aku Louhimies
07.05.2018Suomen ja Viron erot
06.05.2018Ampuma-asedirektiivi täytäntöönpanossa
24.04.2018Marko Hamilo Ylen hampaissa
18.04.2018Turun terrori-iskun suomalainen silminnäkijä
29.03.2018EU:n unelma avonaisista rajoista tuo kurjuuden tullessaan
17.03.2018Valtamedia erkanee perinteisistä ihanteistaan
22.02.2018Lastensuojelusta on tullut huostaanottoautomaatti
22.01.2018Korkman: Suomen eurojäsenyys vakava erehdys
10.01.2018Kysymyksiä Väyryselle
10.01.2018Heikki Porkan jouluterveiset
07.01.2018Ruotsi tuhon tiellä
24.12.2017Eurobarometri - Liittovaltio tai ero
19.12.2017Tapaus Hakkarainen
21.11.2017Eikö hulluudella ole rajaa?
20.11.2017YLE kostaa aina
18.11.2017Uskonsodat ja väkivalta
05.11.2017Äärivasemmiston katupartiot järjestäytyvät
27.09.2017Huhtasaari: "Haluan turvallisen Suomen takaisin"
08.09.2017Uhkakuviamme ovat:
08.09.2017Uhkakuviamme eivät ole:
10.08.2017Ylen aamu ei petä
17.06.2017Kun presidentti paljasti todelliset karvansa
13.04.2017Sen sitä saa mitä tilaa
13.04.2017Ulkopoliittinen instituutti hakoteillä
21.03.2017Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia
12.03.2017PS haluaa pysäyttää eriarvoistumisen
02.03.2017Turvapaikkapolitiikkaa kiristetty perussuomalaisten ansiosta
22.02.2017Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa
05.02.2017Rikostutkintaa Ruotsissa
02.02.2017Uusia nimiä presidentiksi
15.01.2017Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!
04.01.2017Rakennusteollisuus sponsoroi Oulussa
26.12.20161800-luvun maahanmuuttajat
23.12.2016Maahanmuuttokyselyn tulokset
05.12.2016Mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa, ..
04.12.2016Yhdysvaltain liberaalien suurin pelko
03.12.2016Kuntavaaliehdokkaan petosjuttu
18.10.2016Uskon voimalla
16.10.2016Euro upottaa kuntasi
04.10.2016Ajatuspoliisihanke alkumetreillä?
01.10.2016Tuleva Suomen Stasi?
22.09.2016Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille

Näytä lisää »