Dollari tänään ja huomenna

14.09.2026

Globaali rahajärjestelmän nollaus

Tuo on otsikko, jota Felix & Friends -sivusto käyttää tubetuksestaan syyskuun 2026 alussa.

Entinen investointipankkiiri Felix Prehn kertoo perustaneensa kaveriensa kanssa jo vuosia sitten Vuohiakatemian, joka käy finanssi- ja sijoitusasioita läpi opetusmielessä (ainakin tällaisilla tubetuksilla, mutta ilmeisesti maksullisilla kursseillakin). Felix vakuuttaa, ettei ohjelmiin liity mitään sponsorointia – onnekkaasti kun Felix ei sellaisia tarvitse.

Trump oli antanut juuri uhkavaatimuksen lopettaa kaupankäynnin niiden maiden kanssa, joilla on kauppaylijäämä USA:n kanssa. Totean, että tuo uhkavaatimus kertoo paljon USA:n raha- ja finanssipolitiikan tekopyhyydestä; niin kauan kuin USA:lla meni hyvin, tuo maailmanvaltias vaati vaikkapa kehitysmaita IMF:n ja Maailmanpankin lainojen ehtona avaamaan markkinansa USA:n yritysten toimille omissa maissaan.

Nyt USA:n talouden ja dollarin vapistessa, onkin kelkka valituille lääkkeillä päinvastainen.

Trump kutsui USA:n velkakirjoille noussutta korkeaa korkoa merkittäväksi haitaksi ja käski FED:iä olemaan patriootti syyskuuun 16. päivän kokouksessaan.

Mutta nyt on käynnissä vielä tuotakin isompia asioita. USA:sta – maasta jossa toisen maailmansodan loputtua oli puolet maailman kultavarannoista – on alkanut virrata muiden keskuspankkien kultavarantoja omiin maihinsa takaisin.

Felix Prehn muistuttaa, että kun Bretton Woodsin sopimuksen – jonka myötä dollarista tuli maailman varantovaluutta – kyky vastata lupauksistaan tuli epäuskottavaksi, lopetti presidentti Nixon dollarin lupauksen vastata seteleistään kullalla. Tuon myötä dollarista tuli USA:n tärkein vientituote. Nyt on samanlainen hetki tapahtumassa.

Felix kirjaa neljä vaiettua tapahtumaa viime viikkoina. Huomionarvoista meille on tietenkin se, että Felix kertoo mitä tapahtuu USA:ssa dollareita omistaville ihmisille. Toki tuo heijastuu koko maailman finanssitalouteen.

  1. Kulta palaa tällä hetkellä takaisin Eurooppaan. Mm. Alankomaihin, Ranskaan ja Saksaan. Teknisiä syitä esitetään (minäkin varamaan keksisin hyviä ja Suomihan puolestaan myi muutamalla miljardilla kultaansa Hölmölän tapaansa). Aikoinaan 1960-luvun lopulla porukat alkoivat vaihtamaan lupauksen mukaisesti dollareita kultaan ja se kaatoi kultadollarin.
  2. Norja myy USA:n velkakirjoja 80 miljardilla - 2.3 biljoonan öljyrahastostaan. Tämä on tavallaan samantapainen liikku kuin em. kohta.
  3. 21 planeetan suurinta pankkia (Golman Sachs, City Bank ja Bank of America, ym.) yhdistivät voimansa ja rakentavat uutta digitaalista dollaria. Ja jälleen kerran -jostain oudosta syystä – se ei ole uutisissa.
  4. Japani puolestaan (vuoden 1985 Plaza-sopimuksen uhri) myy USA:n velkakirjoja ja USA tekee tukiostoja jenin hyväksi. Mutta tuo on vasta alkua.

Viimeiset 40 vuotta on ollut turvallisinta sijoittaa rahansa indeksirahastoihin. Em. syistä tämä ei enää päde. Felix viittaa USA:ssa käytössä olevaan eläkesäästölakiin ja porukoiden eläkesäästöihin, jotka monilla on sidottu juuri tuohon indeksiin. Felix kuvaa noiden arvoa kuplaksi.

Indeksin kymmenen suurinta osaketta ovat 40 prosenttia koko indeksistä ja Felixin mukaan koko indeksin tuotoista ne edustivat 72 prosenttia. Tekoälyn mukaan 10 suurimman yrityksen osuus koko indeksistä on 44 % (31 biljoonaa), kun 20 suurimmalla se on jopa 54 prosenttia (38 biljoonaa). Koko indeksin on siis luokkaa 70 biljoonaa dollaria. Felix on siis jopa varovainen luvuissaan.

Indeksisijoittaminen ei siis todellisuudessa hajauta omaisuutta kovin laajalle, vaan kohdentuu noihin ’biljoonayrityksiin’, jotka ovat kaikkein eniten riippuvaisia dollarin arvosta maailmalla. Joten eipä ihme, että mm. Warren Buffet on myynyt indeksirahastonsa.

Felix kertoo, minne viisas raha on menemässä samaan aikaan kun S&P-kupla jatkaa olemistaan. Kulta on ensimmäinen, jonka Felix mainitsee; se on valheenpaljastin, koska se ei itsessään tuota mitään, mutta sen arvo on säilynyt vuosituhansien yli.

Felix kertoo aiheesta vahvistamattoman huhun, jonka mukaan USA:n New Yorkin keskuspankin holveista (valtavat kultavarannot) väitetään olevan tunneli JP Morgan-pankkiin. Tuo huhu kertoo aiheen luonteesta paljon.

Felix muistuttaa, että vuoden 1971 kultadollarin kuoppaamisen myötä syntyi kymmenen vuoden jakso, jossa oli poikkeuksellisen suuri inflaatio (myös Suomessa); hinnat suunnilleen kaksinkertaistuivat. Felix ennustaa, että tuo kuvastanee myös nyt käynnissä olevan muutoksen vaikutuksia; suuria, mutta ei välttämättä veitsellä leikaten tapahtuvia.

Kullan siirtyminen pois USA:sta on seuraus, ei syy. USA:n hallitus kuluttaa valtavasti enemmän kuin tienaa. Erotus katetaan lainaamalla – siis myymällä valtion velkakirjoja. Nuo ovat puolestaan ’paperinpaloja’, jossa luvataan, että USA on sinulle tietyn summan velkaa, josta maksaa tietyt korot.

Toisen maailmansodan jälkeen nuo velkakirjat ovat olleet luotettavin tapa säilöä rahojaan, vaikka pienelläkin tuotolla. Ja tuo pieni tuotto on heijastunut kaikkeen korkotasoon, pitäen vaikkapa asuntovelkojen korot alhaisina.

Ja kun porukoille tulee mieleen myydä noita velkakirjoja (eri syistä; joko epäluottamuksen osoituksena tai vaikkapa rahantarpeeseen kalliin öljyn aikana), niin uusien ostaminenkin vähentyy. Tästä seuraa se, että USA:n pitää tarjota suurempi tuotto eli korkotaso, joka heijastuu rahan hintaan kaikkialla muuallakin. Nouseva korkotaso nostaa yleisesti elinkustannuksia.

Samoin nouseva korko ja velkataso helposti tuplaavat parin vuoden aikana USA:n valtion korkokulut. Tälläkin hetkellä USA maksaa noista korkoa lähemmäs biljoonan vuodessa.

Felixi pohtii, mitä liikkuja on tapahtumassa tähän käännekohtaan varautumisessa. Kaveri näkee huolestuttavaksi sen, että korvaavaa järjestelmää rakennetaan silmiemme edessä. Mutta niin, ettei siitä valtamedia juuri pukahda.

Syyskuun 1. päivänä 21 maailman suurinta rahoituslaitosta (Goldman Sachs, City, Bank of America, UBS, ym.) ilmoittivat perustavansa yrityksen lanseeratakseen Yhdysvaltain dollarin ’vakaan kolikon’ (stable coin). Nähdäkseni tuo sana kolikko liittyy kolikkojen ja setelien erilaiseen luonteeseen rahajärjestelmässä. Seteleillä pitää olla järjestelmässä joku vakuus, mutta kolikot eivät sellaista tarvitse.

Tuo digitaalinen raha ei ole kryptovaluuttaa. Se on dollari, joka sijaitsee tietokoneverkossa paperipinon tai pankkitilin sijaan. Tuota voi siirtää sekunnissa minne vain ja milloin vain. USA:ssa on jo laki ’Genius Act’, joka määrää säännöt. EU:ssa tuota myös suunnitellaan; mekään emme ole turvassa.

Mielenkiintoista on, että tuo JP Morgan ei liittynyt tuohon ryhmään, vaan rakentaa omaa ’dollariaan’. Se kertoo heidän merkityksestään.

Mutta miksi tämä on oleellista? Rahajärjestelmä on muuttumassa, eivätkä vanhat säännöt kaikki enää päde. Trump haluaa koronleikkauksen tai muuten. Siis esittää uhkauksen. Tämä on listan viides kohta.

Tähän saakka keskeinen tekijä dollarin luotettavuudessa on ollut FED:in itsenäisyys eli rahan luojat ovat erillään rahan käyttäjistä. Eli nyt kun presidentti nousee esiin ja kertoo vaatimuksensa FED:ille ja kauppakumppaneilleen, alkaa luottamus horjua yhä enemmän.

Felix korostaa, ettei kyse ole ennustuksesta vaan juuri nyt tapahtuvien asioiden kertomisesta. Tässä ohjeet (pätevät varmemmin USA:ssa):

  1. Älä pidä liikaa käteistä, ei myöskään pankkitilillä, vain muutaman kuukauden tarve. Tämän tulossa olevan rahanpainamisen myötä rahan arvo tulee laskemaan.
  2. Omista arvonsa säilyttäviä tavaroita. Osakkeita, jotka valmistavat välttämättömyyshyödykkeitä. Kaveri kertoi ostaneensa pari päivää sitten hieman rautatieosakkeita; tylsiä asioita, jotka toimivat huonoinakin aikoina.

     ***     ***     ***    

Hyppään tässä Felixin seuraavaan ilmeisesti syyskuun 12 päivä julkaistuun tubetukseen.

Kolme ehkä kokeneinta Wall Streetin tärkeimmän investointipankin meklaria sanoi juuri kameroiden edessä huolestuttavasti kenen tahansa eläkesijoittajan kannalta: FED ei ole kuskin paikalla vaan on enemmän matkustaja.

Saman pankin metallitiskiltä puolestaan kerrottiin, ettei kullan hintahuiput ole vielä ohi ja että he jatkavat kullan ostamista.

Felix jatkaa, että suurin osa noista indeksilistan ’biljoona’-yrityksistä pohjaa toimintansa tekoälyyn ja tarvitsee noita datakeskuksia, joihin puolestaan menee valtavasti rahaa. Tuota voi kutsua maailmanhistorian pääomanälkäisimmäksi sijoitusjaksoksi.

Nuo yhtiöt joutuvat siis myös lainaamaan rahaa myymällä velkakirjoja. Tänä vuonna tuon velan määrä on noussut puoleen biljoonaan dollariin ja ennusteiden mukaan se saavuttaa ensi vuonna arvon 1,3 biljoonaa dollaria. Ollen tuossa vaiheessa viidesosan kaikista USA:n yrityslainoista. Tuo summa myös lähestyy USA:n valtionvelan kasvua.

Olemme siis tilanteessa, jossa velanotto kokonaisuutena on kovassa kasvussa. Ja edelleen, että USA:n valtionvelka ei ole se, joka ohjaa globaalia velanottoa tai sen korkovaikutuksia.

Tekoälymaailman logiikka on siis pääomavaltaista ja kulut syntyvät investoinneista, jotka täytyy tehdä ennen tuottoja. Tästä puolestaan syntyy voimakas inflaatio eli rahan arvon lasku.

Felix muistuttaa USA:n rahaministerin Scott Bessentin velkakirjojen takaisinostosta ja toteaa, että tuo on pienuudestaan johtuen lähinnä symbolinen ele, eikä vaikuta juurikaan.

Ja mihin viisas raha menee, kun Fed menettää asioiden hallinnan?

Raha on uskollinen luottamukselle. Kun luotto tuttuihin instituutioihin laskee, hakeutuu raha paikkoihin joihin FED tai liittovaltio ei pääse käsiksi. Yksi tällainen on kulta tai jalometallit yleensä.

Felix muistuttaa, että indeksisijoittaminen vie rahasi juuri sinne, josta käsin lainataan valtavasti rahaa. Näkee siis arvot ylihinnoiteltuna.

Felix myös muistuttaa USA:n sodasta Irania vastaan, jossa Hormuzin salmen sulku nostaa monien hyödykkeiden hintoja ja pakottaa ao. hyödykkeiden ostajien myymään omaisuuseriään, kuten kultaa.

Maailmassa louhitaan vuosittain 3,5 tonnia kultaa. Keskuspankkien ostomäärät ovat nyt yli kaksinkertaistuneet yli tuhanteen tonniin vuodessa Ukrainan sodan alettua. Tämä johtaa osana muita tekijöitä siihen, että kullan hinta nousee helpommin kuin monet muut.

Muistan erään teoreeman, jonka mukaan markkinoilla huonompi raha syrjäyttää paremman. Siis paperirahan tarjonta kasvaa ja esimerkiksi kullan vähenee.

Goldman Sachsin (Felixin tuntema älykkö) kertoo sen logiikan murtuneen, että korkeammat korot laskevat esimerkiksi kullan hintaa. Tämä koska epäluottamus valtiontalouteen ajaa tuon ohi.

Tarina jatkuu, pidän selvänä, että pölyn laskeuduttua rahan arvo on laskemassa ja sen käyttö on entistä enemmän säädeltyä.

20.09.2026Ursula von der Layen ja Ranskan yrittäjät
19.09.2026De Gaulle ja Nato
15.09.2026Trump ja tekoälyn vaarat
14.09.2026Dollari tänään ja huomenna
04.09.2026USA:n sijaissota Venäjää vastaan
07.08.2026DCA - Suomen antaumissopimus
01.08.2026Kuinka USA kaappasi eurooppalaisen eliitin
26.07.2026Tuhat päivää kansanmurhaa
21.07.2026Iran ja valeuutissivusto Yle
05.07.2026Kansanmurhan anatomia - Gazan lapset
28.06.2026Sotaa kohden Euroopan johdolla
21.06.2026Britannian joukkoraiskaukset - viranomaisten tieten
20.06.2026Iranin ja USA:n kommunikea
18.04.2026Suomen Pankki ja propaganda
13.04.2026Lännen pakotteet - pahuutta
11.04.2026Julistus ihmiskunnan omalletunnolle
05.04.2026Reaganin petos (?)1980
29.03.2026Vuosisadan virhearvio
22.03.2026USA:n sotasuunnitelma Lähi-idän kaatamiseksi
20.03.2026Kuuba, USA:n tyranni ja vapaus
14.03.2026Israel ja Israelin profetiat
07.03.2026Stanislav Krapivnikin haastattelu
06.03.2026Hyökkäys Iraniin ja Euroopan tuhon tie
28.02.2026Elina Valtonen ja loputtomat sodat
16.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 4.
14.02.2026Väyrynen ja Suomen väärät valinnat
10.02.2026Iranin puhe Palestiinasta
08.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 3.
07.02.2026Venäjän neuvotteluvaatimus 17.12.2021
02.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 2.
01.02.2026Eija-Riitta Korhola ja kokoomus
31.01.2026Uutiskooste linkkeinä osa 1.
29.01.2026Suur-Israelin projekti
26.01.2026USA:n hybridisodan periaatteet
23.01.2026Hybridisota Irania vastaan
20.01.2026Mossad ja CIA sekä Iranin levottomuudet
17.01.2026Perustuslain rapautus Suomessa
09.01.2026USA:n peiteoperaatioiden historia
06.01.2026Saksa 1938 - USA 2026
25.12.2025Ukrainan sodan syyt
22.12.2025Maria Corina Machado
15.12.2025Heikki Talvie ja Georgia 2008
11.12.2025Suomen omaisuuden ulosliputus
09.12.2025Kristillinen sionismi
22.11.2025Eurooppalaisen sotahakuisuuden anatomia
18.11.2025Israel Lobby, politiikka ja kansanmurha
29.10.2025Israelin tuhotyöt ja propaganda
16.10.2025Charlie Kirk kieltäytyi Netanyahun rahoista
09.10.2025Keskuspankkiraha ja fasismi
22.09.2025Rasismia suomalaisia kohtaan
16.09.2025Euroon siirtymisen vedätykset
31.08.2025Ruotsinkielisten etuoikeudet Suomessa
24.08.2025Nord Stream ja Bidenin hallinto
11.08.2025Jeffrey Sachs ja Lännen hegemonia
11.07.2025Libanonin joukkomurha 1982
09.07.2025Kansojen hyvinovinti ja älykkyys
30.03.2025430 miljoonan puhallus
17.03.2025Onko Suomessa siirrytty sotapropagandasta sotasensuuriin?
08.03.2025Raportti väestönvaihdon etenemisestä
06.03.2025Äärioikeistolaisuuden kuva
04.03.2025Paavo Väyrysen näkemykset
17.02.2025Trumpin puolustusministerin puhe Ukrainan sodasta
16.02.2025J.D. Vance ja München 2025
04.02.2025Saksa tyhmistyy
02.02.2025Holokaustikeskustelun alku
26.01.2025Poliisikoulutus ja DEI
17.01.2025Pax Americana 2025
06.01.2025Britannia - pahuuden valtakunta
04.01.2025Havaintoja Saksanmaalta
23.12.20242015 siirtolaiskriisin ajatusvirheet
20.12.2024Lavrovin haastattelu
12.12.2024Teemu Keskisarjan 612 puhe
07.12.2024Enron - kultaa kaasusta
01.12.2024Saksa tänään: Viidennen valtakunnan vieraana
21.11.2024Israelin motiivit Gazan holokaustissa
18.11.2024YK:n raportti Israelin harjoittamasta joukkotuhonnasta
17.10.2024Zelenskyn voittosuunnitelma 16.10.2024
12.10.2024Israelin sotarikoksissa on kuollut jo 200 000 gazalaista
01.10.2024Rikoslain luku 11 sotarikokset
22.09.2024George Orwell: Sotien tarkoitus
19.09.2024Mearsheimerin haastattelu syyskuu 2024
14.09.2024WTC:n muistopäivä 2024
13.09.2024USA 2024 vaaliväittely Trump Harris
29.08.2024Kannanotto Pohteen luottamushenkilöjohdolta
27.08.2024Kaasuputken uudet salaliittoteoriat
24.06.2024Vastavalkea - In memoriam
21.06.2024Brittien vaalit ja vähän muidenkin
30.05.2024USA lakien yläpuolella
11.05.2024Kielipolitiikka ja yöpäivystys
30.04.2024EU-vaalit ja talouden alamäki
25.04.2024Isokallion madonluvut 2013
19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus

Näytä lisää »