Saksa tänään: Viidennen valtakunnan vieraana

Pertti Rönkkö: Viidennen valtakunnan vieraana, Books on Demand, 2023

Ohessa ao. kirjan johdanto, joka kertoo paljolti kirjan lähtötilanteesta, joka on mielestäni hyvin surullinen Saksalle, joka ei edelleenkään pääse eroon Hitlerin ajan tapahtumista. Tämä, vaikka Saksan talousihmeen aikoina, jälleenrakennuksesta sanotaan vuoteen 2000 asti nähdäkseni historia osattiin terveellä tavalla sivuuttaa. Enää ei osata. Kun Euroopan suurin talous suuntaa voimavaransa menneisyyteen, heikkenee koko maanosan tulevaisuus.

Mutta suuret kiitokset Rönkölle tästäkin teoksesta, jota voi suositella kenelle vain ja ylipäätään Saksan tapahtumien raportoinnista sosiaalisessa mediassa. Laitan pari omaa kommenttia sulkulauseisiin.

”Saksalainen historia on vereslihalla

Saksaa ja saksalaista elämänmenoa leimaavat monenlaiset historiasta kumpuavat paradoksit. Saksa pyrkii sellaisella kiihkolla eroon natsi- ja miehitysajan laahuksistaan, että on joskus suorastaan vaarassa kompastua niihin.

Menneisyyden varjot näkyvät muun muassa suhtautumisessa mielipiteen-, sanan ja lehdistövapauteen, kansallismielisyyteen, perinteisiin, omaan kieleen ja kulttuuriin, naapurimaihin sekä eurooppalaisiin arvoihin. (Suhtautuminen noihin ilmaisunvapauksiin siis tarkoittaa sitä, että niitä rajoitetaan, jottei jouduta tilanteeseen, että nousee autoritaarinen hallinto niitä rajoittamaan).

Tärkeimpiin keinoihin hallita menneisyyttä ja yrittää estää vastaavan toistuminen kuuluvat ohjauksen ja kasvatuksen lisäksi monenlaiset kiellot. Kiellettyjen sanojen, numeroiden, kuvien, symbolien, tekstin ja sävelten lista on pitkä.

Varsinkin toimittajien, opettajien, tuomareiden ja julkisuuden henkilöiden on pidettävä kieli keskellä suuta välttyäkseen joutumasta ongelmiin tai riskeeraamasta työpaikkaansa. Tiedotusvälineet tarttuvat mielellään päävirrasta poikkeaviin mielipiteisiin.

Koululaiset voivat järjestää vaikeuksia ja potkut historianopettajalleen kertoessaan vanhemmilleen, että tunnilla on laulettu Saksan kansallislaulusta ”Deutschland – Liedistä” myös ensimmäinen ja toinen säkeistö, koska virallisesti kansallislauluna pidetään vain sen kolmatta säkeistöä. (Arvelen, että ongelmana on se, että tuon laulun tapaisia lauluja ei nyt vain saisi laulaa, mutta tuolle yhdelle säkeistöllä on ikään kuin annettu poikkeuslupa).

Yleinen syyttäjä määrää tutkinnan, kun tunnettu näyttelijä heiluttaa Berliinin lentokentällä oikeaa kättään hallin laidalla seisovalle tuttavalleen. Joku paikalla olleista tulkitsi sen Hitler-tervehdykseksi ja tekee siitä rikosilmoituksen poliisille. (Aiheesta on itselläni muistikuva vuodelta 2017, jolloin eräs Sinisiin loikannut kansanedustaja kertoi TV-haastattelussa, että PS:n puoluekokouksessa tehtiin myös ao. tervehdyksiä - kuulemma valokuviakin oli. Itse näin valokuvia tilanteesta, jossa puheenjohtaja oli kysynyt porukoilta, että ”halutaanko tästä asiasta sähköinen äänestys”).

Näin kävi myös isäntänsä käskystä etutassuaan nostaneen berliiniläisen Adolf-koiran kohdalla. (Arvattavasti siis poliisitutkinta).

Rangaistavasta, mutta lakiteknisesti epämääräisestä ”Volksverhetzungista” (vihaan yllyttäminen), kansankiihotuksesta ja siihen läheisesti liittyvästä holokaustin kiistämisestä tai vähättelemisestä on tullut monikäyttöinen työkalu myös poliittisen kilpailijan tai muun epämukavan ihmisen tai tahon suun tukkimiseksi.

Kansankiihotusepäilyllä voidaan masinoida media ja yleinen mielipide kenen tahansa kimppuun. Kohteeksi joutuneen henkilön maine voi mennä ja ura voi katketa tällaisessa tapauksessa kerrasta, vaikka epäilys ei vahvistuisikaan todeksi. ”Natsi”-sanalla on valtava voima.

Yleisestä herkkyydestä kertoo tapaus, jossa saksalainen RTL-televisiokanava sensuroi jälkikäteen jo valmiiksi nauhoitetuista ”Saksa etsii supertähteä” -laulukilpailun jaksoista tuomaristossa istuneen tunnetun iskelmälaulajan hänen verrattuaan Saksaa koronarajoitusten takia keskitysleiriin.

Vertausta pidettiin holokaustia suhteellistavana ja antisemitistisenä. TV-yhtiö lopetti välittömästi kaiken yhteistyön hänen kanssaan. Tuomaristossa istunut laulaja häivytettiin digitaalisin keinoin ja hänen äänensä mykistettiin. (Vastaavia vaikkapa valokuvista poistojahan tapahtui tunnetusti myös Neuvostoliitossa henkilöiden jouduttua epäsuosioon).

Kuvaava on myös vaatimus korvata Bayreuthin oopperajuhlilla Richard Wagnerin Lohengrin-oopperan tekstiin sisältyvä ”Führer”, johtaja sanalla Schützer”, suojelija viittaamalla juhlien historialliseen vastuuseen.

Oopperan ohjaaja Christian Thielemann kieltäytyi muuttamasta musiikkihistoriaa poliittiskorrektisista syistä, sillä perusteella, että jos yksi sana muutetaan nykyisten moraalisten mittareiden mukaan, niin silloin olisi muutettavaa paljon muutakin. Lohengrinin ensi-ilta oli vuonna 1850.

Kollektiivinen syyllisyys, nykykielellä historiallinen vastuu natsien teoista, leimaa Saksassa yhteiskunnallista keskustelua.

Syyllisyydelle pohjautuva moraalikäsitys vaikuttaa suhtautumiseen omiin karkotettuihin, kieleen ja kulttuuriin, perinteisiin, naapurimaihin, Israeliin, juutalaisiin sekä pakolaisvirtojen tuomiin turvapaikanhakijoihin, maahanmuuttajiin, vieraisiin kulttuureihin ja uskontoihin.

Sodassa kaatuneiden muistopäivät ovat Saksassa hyvä esimerkki historian kipeydestä. Saksan suurimmalla sotilashautausmaalla viisikymmentä kilometriä Berliinin eteläpuolella sijaitsevassa Halben kylässä poliisit saartoivat eräänä vuonna koko alueen estääkseen muistelijoita laskemasta kukkiaan kaatuneiden haudoille.”

     ***     ***     ***

Samasta aiheesta Rönkkö jatkaa toisaalla kertomalla kaatuneiden muistopäivän kulkua. Tuossa mm. poliisi jakoi Halben kylässä olevalle suurelle sotilashautuumaalle menijät ulkonäön ja vaatetuksen perusteella junan eri osiin ja neutraaleilta näyttävät saivat jatkaa matkaa, mutta epäilyttävät ”ohjattiin aitaukseen, jossa poliisit tutkivat reput ja taskut, kopeloivat lahkeet ja hihat sekä tarkistavat, täyttävätkö heidän asunsa ja mahdolliset tatuointinsa päivän tilaisuudelle määrätyt ehdot.”

Edelleen samasta aihepiiristä mainittakoon ’rauniorouvat’. Noille käsipelillä pommituksissa raunioituneita kaupunkeja raivanneille sadoille tuhansille naisille puuhattiin näinä myöhempinä aikoina muistomerkkiä. Asiasta nousi iso kohu erityisesti erään puolueen poliitikkojen vastustaessa hanketta, koska jotkut noista ’rouvista’ olivat saattanut kuulua Hitlerin kannattajiin. (Tietenkin noin oli väistämättä).

     ***     ***     ***

Kirjaa voi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää tämän päivän Saksaa ja sen toimintaa Euroopassa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Jollain tavalla kirja kertoo myös ihmisluonteesta, siitä miten ympäristö ohjaa meitä outoihin ja huolestuttaviin suuntiin.