Iranin puhe Palestiinasta

Jeffrey D. Sachs & Sybil Fares | 9. helmikuuta 2026 | Common Dreams-sivustolta kirjoitti aiheesta Iranin kattava Rauhansopimusehdotus Yhdysvalloille. Mielestäni hyvä puhe ja ehdotus. Tietenkään USA ei rauhaa vaan sotaa yhdessä Israelin kanssa. Heidän tavoitteensa on Lähi-idän alistaminen ja Israelin laajentaminen. Toivon olevani väärässä, mutta en pidätä hengitystäni. Laitan loppuun vielä tuon Sachsin ja Faresin kirjoituksen.

https://www.commondreams.org/opinion/comprehensive-peace-plan-middle-east

Iranin islamilaisen tasavallan ulkoministerin, tohtori Seyed Abbas Araghchin, puhe Al Jazeera Forum Doha Qatar 7. helmikuuta 2026

بسم الله الرحمن الرحیم

Korkea-arvoisat kuulijat,

Arvoisat kollegat,

Hyvät naiset ja herrat,

السلام علیکم

On etuoikeus puhua teille tässä arvostetussa foorumissa ja keskustella alueemme syvällisestä kysymyksestä: PALESTIINASTA.

Aloitan tosiasialla, jonka alue on oppinut vuosikymmenten tuskallisen kokemuksen kautta, ja jonka maailma oppii jälleen hirvittävällä inhimillisellä hinnalla:

"Palestiinan kysymys ei ole yksi muiden joukossa."

Palestiina on oikeudenmukaisuuden ratkaiseva kysymys Länsi-Aasiassa ja muuallakin. Se on alueemme strateginen ja moraalinen kompassi. Se on testi siitä, onko kansainvälisellä oikeudella merkitystä, onko ihmisoikeuksilla yleismaailmallista arvoa ja onko globaaleja instituutioita olemassa heikkojen suojelemiseksi – vai pelkästään vahvojen vallan järkeistämiseksi.

Sukupolvien ajan Palestiinan kriisi ymmärrettiin ensisijaisesti laittoman miehityksen ja luovuttamattoman oikeuden, kansan itsemääräämisoikeuden, kieltämisen seurauksena . Mutta tänään meidän on tunnustettava, että kriisi on laajentunut paljon pelkän miehityksen rajojen ulkopuolelle. Gazassa todistamamme ei ole pelkkää sotaa. Se ei ole "konflikti" tasavertaisten osapuolten välillä. Se ei ole valitettava turvallisuustoimenpiteiden sivutuote. Se on siviilielämän tahallista tuhoamista massiivisessa mittakaavassa. Se on kansanmurha .

Israelin julmuuksien inhimilliset seuraukset Gazassa ovat haavoittaneet ihmiskunnan omaatuntoa. Ne ovat repineet auki muslimimaailman sydämen – ja ne ovat järkyttäneet myös miljoonia sen ulkopuolella olevia: kristittyjä, juutalaisia ​​ja kaikkien uskontojen ihmisiä, jotka edelleen uskovat, että lapsen henki ei ole pelimerkki, että nälkä ei ole ase, että sairaalat eivät ole taistelukenttiä ja että perheiden tappaminen ei ole itsepuolustusta.

Palestiina ei ole nykyään pelkästään tragedia; se on peili, joka on ojennettuna maailmalle. Se heijastaa paitsi palestiinalaisten kärsimystä, myös niiden moraalista epäonnistumista, joilla oli valta pysäyttää tämä katastrofi – ja jotka sen sijaan päättivät oikeuttaa sen, mahdollistaa sen tai normalisoida sen.

Mutta Palestiina ja Gaza eivät ole vain humanitaarinen kriisi. Siitä on tullut alusta jollekin suuremmalle ja vaarallisemmalle: laajentumishankkeelle, jota toteutetaan "turvallisuuden" varjolla.

Tällä hankkeella on kolme seurausta – jokainen niistä syvällinen, jokainen niistä hälyttävä:

Ensimmäinen seuraus on maailmanlaajuinen. Israelin hallinnon toiminta Palestiinassa ja sille myönnetty rankaisemattomuus ovat vahingoittaneet syvästi kansainvälistä oikeusjärjestystä. Meidän on sanottava tämä selvästi: maailma on menossa kohti tilaa, jossa kansainvälistä oikeutta ei enää kunnioiteta eikä se ohjaa kansainvälisiä suhteita.

Vaarallisinta on kenties luotu ennakkotapaus: jos valtiolla on riittävä poliittinen tuki ja suojelu, se voi pommittaa siviilejä, piirittää väestöä, kohdistaa iskuja infrastruktuuriin, salamurhata ihmisiä rajojen yli ja silti vaatia, että sitä pidetään laillisena.

Tämä ei ole pelkästään palestiinalaisten ongelma, vaan globaali ongelma.

Emme todista ainoastaan ​​Palestiinan tragediaa, vaan maailman muuttumista paikaksi, jossa laki korvataan väkivallalla.

Toinen seuraus on alueellinen. Israelin laajentumishankkeella on ollut suora ja epävakauttava vaikutus kaikkien alueen maiden turvallisuuteen.

Israelin hallinto rikkoo nyt avoimesti rajoja. Se loukkaa itsemääräämisoikeuksia. Se salamurhaa virallisia arvohenkilöitä. Se suorittaa terroristioperaatioita. Se laajentaa toiminta-aluettaan useilla sotatoimialueilla. Ja se tekee niin, ei huomaamattomasti, vaan oikeutetusti – koska se on oppinut, ettei kansainvälistä vastuuta tule.

Olkaamme rehellisiä: jos Gazan kysymys "ratkaistaan" tuhon ja pakkosiirtojen avulla – jos siitä tulee malli – niin seuraavaksi on Länsiranta. Alueen liittämisestä tulee politiikkaa.

Tämä on ydin siinä, mitä on pitkään kutsuttu "Suur-Israel" -projektiksi.

Kysymys ei siis ole siitä, uhkaavatko Israelin toimet vain palestiinalaisia. Kysymys on siitä, hyväksyykö alue tulevaisuuden, jossa rajat ovat väliaikaisia, suvereniteetti ehdollinen ja turvallisuutta ei määrää laki tai diplomatia, vaan militarisoidun miehittäjän tavoitteet.

Kolmas seuraus on rakenteellinen – ja kenties vaarallisin.

Israelin laajentumishanke edellyttää naapurimaiden heikentämistä – sotilaallisesti, teknologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti – jotta Israelin hallinnolla olisi pysyvä yliote.

Tämän hankkeen myötä Israel voi vapaasti laajentaa sotilasarsenaaliaan rajoituksetta, mukaan lukien joukkotuhoaseet, jotka pysyvät minkä tahansa tarkastusjärjestelmän ulkopuolella. Silti muita maita vaaditaan riisumaan aseensa. Toisia painostetaan vähentämään puolustuskykyään. Toisia rangaistaan ​​tieteellisestä edistyksestä. Toisia sanktioidaan selviytymiskyvyn rakentamisesta.

Kenenkään ei pitäisi hämmentyä: tämä ei ole asevalvontaa. Se ei ole leviämisen estämistä. Se ei ole turvallisuutta.

Se on pysyvän eriarvoisuuden vahvistamista : Israelilla on oltava "sotilaallinen, tiedustelu- ja strateginen etulyöntiasema", ja muiden on pysyttävä haavoittuvina. Tämä on vallan oppi.

Hyvät naiset ja herrat,

Siksi Palestiinan kysymys ei ole vain humanitaarinen kysymys. Se on strateginen kysymys. Se ei koske vain Gazaa ja Länsirantaa. Se koskee alueemme tulevaisuutta ja maailman sääntöjä.

Mitä siis on tehtävä?

Huolen ilmaiseminen ei riitä. Lausuntojen antaminen ei riitä. Suru ei riitä. Tarvitsemme koordinoidun toimintastrategian – oikeudellisen, diplomaattisen, taloudellisen ja turvallisuuspohjaisen – joka perustuu kansainvälisen oikeuden ja kollektiivisen vastuun periaatteisiin.

Ensinnäkin kansainvälisen yhteisön on tuettava oikeudellisia mekanismeja epäröimättä.

Toiseksi, rikkomuksista on oltava seuraamuksia.

Vaadimme kattavia ja kohdennettuja pakotteita Israelia vastaan, mukaan lukien:

• välitön aseidenvientikielto
• sotilas- ja tiedusteluyhteistyön keskeyttäminen
• virkamiehiin kohdistuvat rajoitukset

JA,

• kaupan kieltäminen

Kolmanneksi tarvitsemme uskottavan, lakiin perustuvan poliittisen horisontin. Kansainvälisen yhteisön on vahvistettava:

• miehityksen loppu
• oikeus paluuseen ja korvaukseen kansainvälisen oikeuden mukaisesti

JA,

• yhtenäisen ja itsenäisen Palestiinan valtion perustaminen, jonka pääkaupunkina olisi Al-Quds Al-Sharif

Neljänneksi, humanitaarista kriisiä on käsiteltävä kiireellisenä kansainvälisen vastuun asiana. Kollektiivista rankaisemista ei saa koskaan normalisoida.

Viidenneksi, alueellisten valtioiden on koordinoitava toimiaan suojellakseen itsemääräämisoikeuttaan ja estääkseen hyökkäyksiään. Periaatteen on oltava selvä: turvallisuutta ei voida rakentaa toisten turvattomuuden varaan .

JA,

Lopuksi , islamilaisen maailman, arabimaailman ja globaalin etelän maiden on rakennettava yhtenäinen diplomaattinen rintama.

Islamilaisen yhteistyön järjestön, Arabiliiton ja alueellisten järjestöjen on siirryttävä symboliikasta kohti koordinoitua toimintaa: oikeudellista tukea, diplomaattisia aloitteita, taloudellisia toimenpiteitä ja strategista viestintää.

Kyse ei ole vastakkainasettelusta. Kyse on alueen uudelleenmuokkaamisen estämisestä väkivalloin.

Hyvät kollegat,

Älköön kukaan laskeko väärin: aluetta ei voida pitää vakaana antamalla yhden toimijan toimia lain yläpuolella. Rankaisemattomuuden oppi ei tuota rauhaa;  se tuottaa laajempaa konfliktia .

Tie vakauteen on selvä: oikeutta Palestiinalle, vastuuta rikoksista, miehityksen ja apartheidin loppu sekä alueellinen järjestys, joka perustuu itsemääräämisoikeuteen, tasa-arvoon ja yhteistyöhön.

Jos maailma haluaa rauhaa, sen on lopetettava aggressioiden palkitseminen.

Jos maailma haluaa vakautta, sen on lopetettava laajentumispolitiikan mahdollistaminen.

Jos maailma uskoo kansainväliseen oikeuteen, sen on pantava sitä täytäntöön – johdonmukaisesti ja ilman kaksinaismoralismia.

Ja jos tämän alueen kansakunnat tavoittelevat tulevaisuutta, joka on vapaa jatkuvasta sodasta, niiden on tunnustettava tämä perustotuus:

Palestiina ei ole pelkästään solidaarisuuden syy; se on alueellisen turvallisuuden välttämätön kulmakivi.

Kiitos.

     ***     ***     ***

Iranin kattava rauhansopimusehdotus Yhdysvalloille

Jeffrey D. Sachs & Sybil Fares | 9. helmikuuta 2026 | Common Dreams

Lähi-itä on risteyskohdassa loputtoman sodan ja kattavan rauhan välillä. Rauhan viitekehys on olemassa. Tarttuuko Yhdysvallat lopulta siihen?

Historia tarjoaa toisinaan hetkiä, jolloin totuus konfliktista sanotaan niin selvästi, että sitä on mahdotonta sivuuttaa. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchin 7. helmikuuta   Dohassa,  Qatarissa, pitämä puhe  ( transkriptio täällä ) osoittautuu tällaiseksi hetkeksi. Hänen tärkeät ja rakentavat huomautuksensa vastasivat Yhdysvaltojen vaatimukseen kattavista neuvotteluista, ja hän esitti järkevän ehdotuksen rauhan saavuttamiseksi koko Lähi-idässä.

Yhdysvaltain ulkoministeri  Marco Rubio  vaati viime viikolla kattavia  neuvotteluja : " Jos iranilaiset haluavat tavata, olemme valmiita. " Hän ehdotti, että neuvotteluihin sisällytettäisiin ydinasekysymys, Iranin sotilaalliset voimavarat ja sen tuki alueen sijaisryhmille. Pinnalta katsottuna tämä kuulostaa vakavalta ja rakentavalta ehdotukselta. Lähi-idän turvallisuuskriisit ovat yhteydessä toisiinsa, ja diplomatia, joka eristää ydinasekysymykset laajemmasta alueellisesta dynamiikasta, ei todennäköisesti tule kestämään.

Iranin ulkoministeri Araghchi vastasi 7. helmikuuta Yhdysvaltojen ehdotukseen kattavasta rauhasta. Puheessaan Al Jazeera -foorumissa ulkoministeri käsitteli alueellisen epävakauden perimmäistä syytä – " Palestiinan... on Länsi-Aasian ja sen ulkopuolisen alueen oikeudenmukaisuuden määrittelevä kysymys " – ja hän ehdotti tietä eteenpäin.

Ulkoministerin lausunto on oikea. Palestiinan valtiokysymyksen ratkaisematta jättäminen on todellakin ruokkinut kaikkia merkittäviä alueellisia konflikteja vuodesta 1948 lähtien. Arabien ja Israelin väliset sodat, Israelin vastaisen militantin toiminnan nousu, alueellinen polarisaatio ja toistuvat väkivallan kierteet ovat kaikki seurausta epäonnistumisesta Palestiinan valtion  luomisessa  Israelin valtion rinnalle.  Gaza  edustaa tämän konfliktin tuhoisinta lukua, jossa Israelin raakaa miehitystä Palestiinassa seurasi Hamasin hyökkäys Israeliin 7. lokakuuta 2023 ja sitten Israelin  kansanmurha Gazan  kansaa vastaan  .

Puheessaan Araghchi tuomitsi Israelin laajentumishankkeen, jota " ajetaan turvallisuuden lipun alla ". Hän varoitti Länsirannan liittämisestä  , jota Israelin hallituksen virkamiehet, kuten kansallisen turvallisuuden ministeri  Ben Gvir , jatkuvasti vaativat ja josta Knesset on jo hyväksynyt esityksen  . Araghchi

korosti myös toista Israelin strategian perustavanlaatuista ulottuvuutta, joka on pysyvän sotilaallisen ylivallan tavoittelu koko alueella. Hän sanoi, että Israelin laajentumishanke edellyttää, että " naapurimaat heikennetään – sotilaallisesti, teknologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti – jotta Israelin hallinnolla on pysyvä yliote ". Tämä on todellakin  pääministeri Netanjahun 30 vuotta vanha puhtaan eron  oppi. Yhdysvallat on tukenut sitä innokkaasti antamalla Israelille 100 miljardia dollaria sotilasapua vuodesta 2000 lähtien, diplomaattisella suojalla YK:ssa toistuvien veto-oikeuksien avulla ja johdonmukaisesti kieltäytymällä Israelin kansainvälisen humanitaarisen lain rikkomuksista aiheutuvista vastuuvelvollisuustoimenpiteistä.

Israelin rankaisemattomuus on horjuttanut aluetta, ruokkinut asevarustelukilpaa, sijaissotia ja koston kierteitä. Se on myös rapauttanut kansainvälisen oikeusjärjestyksen jäänteitä.   Yhdysvaltojen ja Israelin harjoittama kansainvälisen oikeuden

väärinkäyttö, samalla kun suuri osa Euroopasta on pysynyt hiljaa, on heikentänyt vakavasti YK:n peruskirjaa ja ajanut YK:n romahduksen partaalle. Puheensa loppusanat hän tarjosi Yhdysvalloille poliittisen ratkaisun ja tien eteenpäin. " Tie vakauteen on selvä: oikeutta Palestiinalle, vastuuta rikoksista, miehityksen ja  apartheidin loppu sekä alueellinen järjestys, joka perustuu itsemääräämisoikeuteen, tasa-arvoon ja yhteistyöhön. Jos maailma haluaa rauhaa, sen on lopetettava aggressioiden palkitseminen. Jos maailma haluaa vakautta, sen on lopetettava laajentumispolitiikan mahdollistaminen."

Tämä on pätevä ja rakentava vastaus Rubion vaatimukseen kokonaisvaltaisesta diplomatiasta.

Tämä viitekehys voisi käsitellä kaikkia alueen konfliktin toisiinsa liittyviä ulottuvuuksia. Israelin laajentumisen ja miehityksen loppuminen Palestiinassa sekä Israelin paluu 4. kesäkuuta 1967 voimassa olleille rajoille lopettaisi ulkopuolisen rahoituksen ja sijaisryhmien aseistamisen alueella. Palestiinan valtion luominen Israelin valtion rinnalle parantaisi Israelin ja sen naapureiden turvallisuutta. Uusittu ydinsopimus Iranin kanssa, joka rajoittaisi Iranin tiukasti rauhanomaiseen ydintoimintaan ja yhdistettynä Yhdysvaltojen ja EU:n  pakotteiden poistamiseen, lisäisi alueellisen vakauden kannalta ratkaisevan tärkeän pilarin. Iran suostui tällaiseen ydinohjelmaan jo kymmenen vuotta sitten YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 2231 hyväksymässä yhteisessä kattavassa toimintasuunnitelmassa (JCPOA). Yhdysvallat  vetäytyi  sopimuksesta Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella, ei Iran.

Kattava rauha heijastaa modernin kollektiivisen turvallisuuden opin perustaa, mukaan lukien  Yhdistyneiden Kansakuntien  peruskirja itse. Kestävä rauha edellyttää kaikkien valtioiden suvereniteetin, alueellisen koskemattomuuden ja yhtäläisten turvallisuustakuiden vastavuoroista tunnustamista.

Alueellinen turvallisuus on kaikkien alueen valtioiden yhteinen vastuu, ja jokaisella niistä on historiallinen velvollisuus. Tämä kattava rauhanehdotus ei ole uusi, sitä ovat ajaneet vuosikymmenten ajan Islamilaisen yhteistyön järjestö (57 muslimienemmistöistä maata) ja Arabiliitto (22 arabivaltiota). Vuoden  2002 arabien rauhanaloitteesta lähtien kaikki nämä maat ovat vuosittain hyväksyneet maata rauhasta -periaatteen. Kaikilla Yhdysvaltojen liittolaisilla tärkeimmillä arabi- ja islamilaisilla valtioilla on ollut ratkaiseva rooli Yhdysvaltojen ja Iranin välisten neuvottelujen viimeisimmän kierroksen helpottamisessa Omanissa. Lisäksi  Saudi-Arabia  on selvästi muistuttanut Yhdysvaltoja siitä, että se normalisoi suhteensa Israeliin vain sillä ehdolla, että perustetaan Palestiinan valtio.

Yhdysvallat  on  totuuden hetken edessä. Haluaako se todella rauhaa vai seuraako se Israelin  ääriajattelua ? Yhdysvallat on vuosikymmenten ajan sokeasti seurannut Israelin harhaanjohtavia tavoitteita. Kotimaiset poliittiset paineet, voimakkaat lobbausverkostot, strategiset virhearvioinnit ja kenties hieman Epsteinin tiedostoissa piilevää kiristystä (kuka tietää?) ovat yhdessä alistaneet amerikkalaisen diplomatian Israelin alueellisille tavoitteille.

Yhdysvaltojen alistuminen Israelille ei palvele Amerikan etuja. Se on vetänyt Yhdysvallat toistuviin alueellisiin sotiin, heikentänyt maailmanlaajuista luottamusta Amerikan ulkopolitiikkaan ja heikentänyt kansainvälistä oikeusjärjestystä, jonka  Washington  itse oli mukana rakentamassa vuoden 1945 jälkeen.

Kokonaisvaltainen rauha tarjoaa Yhdysvalloille harvinaisen tilaisuuden korjata kurssiaan. Neuvottelemalla kokonaisvaltaisesta alueellisesta rauhasta, joka perustuu kansainväliseen oikeuteen, Yhdysvallat voisi saada takaisin aidon diplomatian ja auttaa luomaan vakaan alueellisen turvallisuusarkkitehtuurin, joka hyödyttää kaikkia osapuolia, myös Israelia ja Palestiinaa.

Lähi-itä on risteyskohdassa loputtoman sodan ja kokonaisvaltaisen rauhan välillä. Rauhan viitekehys on olemassa. Se edellyttää ennen kaikkea Palestiinan valtiollisuutta, turvallisuustakuita Israelille ja muulle alueelle, rauhanomaista ydinsopimusta, joka palauttaa YK:n kymmenen vuotta sitten hyväksymän perussopimuksen, talouspakotteiden poistamista, kansainvälisen oikeuden puolueetonta täytäntöönpanoa ja diplomaattista arkkitehtuuria, joka korvaa sotilaallisen voiman turvallisuusyhteistyöllä. Maailman tulisi kokoontua kokonaisvaltaisen viitekehyksen taakse ja hyödyntää tämä historiallinen tilaisuus alueellisen rauhan saavuttamiseksi.

https://www.commondreams.org/opinion/comprehensive-peace-plan-middle-east