Suur-Israelin projekti

Parentin kirjoitukset Israelin lobbausryhmästä ja laajemmasta Israel-hankkeesta olivat yhtä lailla profeetallisia.

Vuoden 2007 kirjassaan "Contrary Notions” Parenti tuomitsi ”Israel ensin” -neokonservatiivit ja Israelin roolin Irakin sodassa sekä ennusti kiistatta tulevia Israelin ja Yhdysvaltojen sotia Lähi-idässä Suur-Israelin ja Palestiinan etnisen puhdistuksen edistämiseksi.

Kirjan osiossa, jonka otsikko on osuvasti ”Israel ensin”, Parenti kirjoitti:

Bush Jr.:n hallinnon uuskonservatiiviset virkamiehet – Paul Wolfowitz, Douglas Feith, Elliot Abrams, Robert Kagan, Lewis Libby, Abram Shulsky ja muut – kannattivat voimakkaasti militaristista ja ekspansionistista sionismin muotoa, joka oli läheisesti kytköksissä Israelin oikeistolaiseen Likud-puolueeseen. Näillä "uuskonservatiiveilla" oli vaikuttavan yhtenäinen rooli Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan muokkaamisessa. 1980-luvun alussa Wolfowitzia ja Feithiä syytettiin luokiteltujen asiakirjojen välittämisestä Israelille. Vakoilusyytteen sijaan Feith menetti väliaikaisesti turvallisuusluokitustaan, eikä Wolfowitziin sovellettu mitään. Kaksikko jatkoi urakehitystään ja nousi Donald Rumsfeldin alaisuudessa Pentagonin toiseksi ja kolmanneksi komentajaksi.

Näille oikeistolaissionisteille sota Irakia vastaan ​​oli osa laajempaa kampanjaa, jonka tarkoituksena oli palvella Israelin yhteistä etua. Saddam Hussein oli Israelin johdonmukaisin vastustaja Lähi-idässä ja antoi paljon poliittista tukea palestiinalaiselle vastarintaliikkeelle. Uuskonservatiivit olivat ajaneet sotaa Irakin kanssa jo kauan ennen syyskuun 11. päivän iskuja, ja heitä avustivat hyvin rahoitettu ja vaikutusvaltainen israelilainen lobbausryhmä sekä molempien puolueiden merkittävät kongressin jäsenet, jotka kohtelivat Yhdysvaltojen ja Israelin etuja Lähi-idässä erottamattomina. Sionistiset uuskonservatiivit antoivat hälyttäviä raportteja Saddamin Yhdysvalloille aiheuttamasta uhasta joukkotuhoaseidensa vuoksi.

Vuonna 1996 Parentin nimeämään Bushin hallintoon myöhemmin päätyneet uuskonservatiivit, mukaan lukien Douglas Feith, kirjoittivat jälkimmäisen Israelin vastavalitulle pääministerille Benjamin Netanyahulle ja kehottivat tätä "keskittymään Saddam Husseinin syrjäyttämiseen vallasta Irakissa – tärkeä Israelin strateginen tavoite sinänsä".

Tämä suunnitelma muuttui lopulta Israelin tukemaksi juoneksi "tuhota seitsemän maata viidessä vuodessa, alkaen Irakista ja sitten Syyriasta, Libanonista, Libyasta, Somaliasta, Sudanista ja lopuksi Iranista", jotta palestiinalaiset eristetään ja Israelista tehdään Lähi-idän hallitseva voima.

Kuten Yhdysvaltain kenraali Wesley Clark myöhemmin paljasti, näiden sotien taustalla oleva ajatus oli: "Jos haluatte suojella Israelia ja haluatte Israelin menestyvän... teidän on päästävä eroon ympäröivistä valtioista".

Michael Parenti ennusti tämänkin tiukasti kirjoittaessaan: ”Uuskonservatiivien tavoitteena on ollut Israelin laajentuminen kaikille palestiinalaisalueille ja Israelin nouseminen alueen kiistattomaksi, täysin turvatuksi ja ylimmäksi voimaksi”. ”Tämä voitaisiin parhaiten saavuttaa romuttamalla palestiinalaismielisten valtioiden, kuten Syyrian, Iranin, Libyan ja Libanonin, taloudet…” ”Tärkein askel tähän suuntaan oli Irakin tuhoaminen kansakuntana, mukaan lukien sen armeija, virkamieskunta, poliisi, yliopistot, sairaalat, yleishyödylliset palvelut, ammattiluokka ja koko infrastruktuuri, lahkolaisriitojen repimä ja raunioina oleva Irak.”

Kuten Parenti oikein ennusti, puhtaan eron politiikkaa noudatettiin Israelin vuoden 2006 Libanonin-hyökkäyksessä, Naton vuoden 2011 Libyan-hallinnonvaihdossa, Syyrian vuoden 2011 likaisessa sodassa ja meneillään olevassa hybridisodassa Irania vastaan.

Kuten Columbian yliopiston professori Jeffrey Sachs on todennut:

Vuonna 1996 Netanjahu ja hänen amerikkalaiset neuvonantajansa laativat "puhtaan eron" strategian. He kannattivat, että Israel ei vetäytyisi vuoden 1967 sodassa valtaamiltaan palestiinalaisalueilta vastineeksi alueellisesta rauhasta. Sen sijaan Israel muokkaisi Lähi-itää mieleisekseen. Ratkaisevasti strategiassa nähtiin Yhdysvallat päävoimana näiden tavoitteiden saavuttamiseksi – sotien käyminen alueella Israelin Palestiinan hallintaa vastustavien hallitusten hajottamiseksi. Yhdysvaltoja kehotettiin käymään sotia Israelin puolesta.

Yhdysvallat ja Israel toteuttivat käytännössä puhtaan tauon strategiaa syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Kuten Naton ylin komentaja kenraali Wesley Clark paljasti, Yhdysvallat suunnitteli pian syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen " hyökkäävänsä seitsemän maan hallitusten kimppuun ja tuhoavansa ne viidessä vuodessa – aloittaen Irakista, sitten Syyriasta, Libanonista, Libyasta, Somaliasta, Sudanista ja Iranista ".

Ensimmäinen sota käytiin vuoden 2003 alussa, ja sen tarkoituksena oli kaataa Irakin hallitus. Lisäsotien suunnitelmat viivästyivät Yhdysvaltojen sotkeutuessa Irakin tilanteeseen. Yhdysvallat kuitenkin tuki Sudanin jakautumista vuonna 2005, Israelin hyökkäystä Libanoniin vuonna 2006 ja Etiopian hyökkäystä Somaliaan samana vuonna. Vuonna 2011 Obaman hallinto käynnisti CIA:n operaation Timber Sycamore Syyriaa vastaan ​​ja yhdessä Ison-Britannian ja Ranskan kanssa syrjäytti Libyan hallituksen vuoden 2011 pommituskampanjalla. Nykyään nämä maat ovat raunioina, ja monet niistä ovat sisällissodan partaalla.

Netanjahu oli näiden valitsemiensa sotien kannattaja – joko julkisesti tai kulissien takana – yhdessä Yhdysvaltain hallituksen uuskonservatiivisten liittolaistensa, kuten Paul Wolfowitzin, Douglas Feithin, Victoria Nulandin, Hillary Clintonin, Joe Bidenin, Richard Perlen, Elliott Abramsin ja muiden, kanssa.

Kuten Parenti ennusti, nämä sodat auttoivat Israelia kohti sen lopullista tavoitetta olla "alueen kiistaton, täysin turvattu ja ylin valta" sekä Gazan kansanmurhan ja Länsirannan siirtokuntien laajentumisen myötä edistettyä "Israelin laajentumista kaikille palestiinalaisalueille". Lopullisena tavoitteena – kuten Israelin tiede- ja teknologiaministeri Gila Gamliel myönsi – oli "tehdä Gazasta asumiskelvoton ihmisille, kunnes väestö lähtee, ja sitten... tehdä sama Länsirannalle".

Kuten Jeffrey Sachs totesi:

Syyskuussa 2023 Netanjahu esitteli YK:n yleiskokouksessa kartan "Uudesta Lähi-idästä", joka pyyhkii pois palestiinalaisvaltion kokonaan. Syyskuussa 2024 hän kehitti tätä suunnitelmaa esittämällä kaksi karttaa: toisen osan Lähi-idästä "siunauksena" ja toisen – johon kuuluvat Libanon, Syyria, Irak ja Iran – kirouksena, sillä hän kannatti hallinnon vaihtamista jälkimmäisissä maissa.

Israelin sota Irania vastaan ​​on viimeinen siirto vuosikymmeniä vanhassa strategiassa. Todistamme vuosikymmeniä kestäneen äärimmäisen sionistisen Yhdysvaltain ulkopolitiikan manipuloinnin huipentumaa.

Aivan kuten Ukrainassa, Israelin tapauksessakin Michael Parenti ennusti tarkasti Israelin ensimmäisten uuskonservatiivien tavoitteen Lähi-idässä ja lopullisen tavoitteen, suuremman Israelin ja Palestiinan etnisen puhdistuksen.