Uutiskooste linkkeinä osa 4.

16.02.2026

https://youtu.be/j1AoPlJgEBQ?t=550

Al-Jazeera kertoo kuinka Epstein toimi koko ajan Israelin hyväksi, mm. edistämällä Lähi-idän muutoksia Israelin eduksi – ei tietenkään muiden Lähi-idän maiden hyväksi. Kuinka tuomittu seksirikollinen käytti rahojaan ja kontaktejaan tuohon suuntaan mm. yhteistyössä Mossadin suuntaan. Epstein toimi siis välimiehenä noiden intressien edistäjän. Toki Epstein oli muutakin, mutta tuohon asiaan tässä keskitytään.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=RJhqGDZbqBI

Novara Media kertoo Epsteinin yhteyksistä Mossadiin ja niin päätymisistä valtamediaan. Noita yhteyksiä oli mm. The Times -lehdellä 8.2.2026. Jutussa todetaan, että jos tuota olisi joku työväenpuolueen edusta ihmetellyt 10 vuotta aikaisemmin, olisi The Times syyttänyt heitä antisemitismistä. Joka tapauksessa jutussa käydään julkaistuista (kaikkia ei ole julkaistu) asiakirjoista juuri sitä, kuinka Mossadin asiamiehet olivat kiinteästi tekemisissä Epsteinin ja vaikkapa Jared Kushnerin kanssa.

Kommenteissa muistutetaan, että Briteissä ja Israelissa vaikuttanut Robert Maxwell. joka auttoi Epsteinia alkuun sekä taloudellisesti että suhteillaan, sai valtiolliset hautajaiset Israelissa. Kaveri väittää, että Maxwell rosvosi ao. brittiyhtiön eläkevarat ennen siirtymistään Israeliin.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=UEaQnbA-PvM

Juttua siitä, että Saksan investoinnit USA:han ovat vähentyneet melkein puoleen. Tuota pidetään esimerkkinä sille, että Trumpin politiikka saa ulkomaisen pääoman siirtymään pois Yhdysvalloista. Eipä ihme, että Trump painostaa liittolaisiaan investoimaan USA:han ja ostamaan yhdysvaltalaisia aseita.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=EDyVhdrWu0c

Sean Foo kertoo samasta aihepiiristä, eli USA:n taloudesta suomiteksteillä. Puhutaan mm. USA:n joukkovelkakirjalainoista (arvoltaan lähes 10 biljoonaa), joita monet nyt maailmalla vierastavat, koska Trump pyrkii kieltämään niiden edelleenmyynnin. Siksi kulta on kovassa nousussa varallisuuden turvasatamana.

Scott Bessent on heikäläinen rahaministeri, jota mm. siteerataan. Muistutetaan, että Trump ja Bessent ’antavat’ syntyville lapsille lahjaksi 1 000 dollaria, jotka toki menevät jäädytetyille osaketileille kasvamaan korkoa, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Kyse on siis mekanismeista, joilla pyritään saamaan ilmaa USA:n osakemarkkinoihin.  Jutussa käydään läpi myös muita vastaavia tapoja, esimerkiksi kryptovaluuttojen luomisen nykyisten ’setelikonebittien’ lisäksi, kutsutaan nimellä ’stable coin’. Ideana on mm. luoda kryptovaluuttoja, jotka ovat USA:n velkakirjojen takaamia.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=LPaf8PEEPzs

NowMedia Gropu käy läpi mm. Davosin/WEF terveisiä. Todetaan, että Eurooppa on myös tuhonnut taloutensa. EKP:n pääjohtajaa Chirtine Lagrant’tia siterataan. Lagrant kertoo, että ”kaikki heidän (eurooppalaisten) arvostelijansa auttavat heitä keskittymään oleelliseen, lisäksi pitää työskennellä suunnitelman B-hyväksi (mikä lie), pitää lisäksi keskittyä innovaatioihin, tuottavuuteen ja muuhun sellaiseen. Sitten kohta kaksi, että olemme riippuvaisia toisistamme. Tekoäly on pääomavaltainen, energiavaltainen ja datavaltainen. Jos emme tee yhteistyötä, kaikkea edellistä on vähemmän. Ynnä muuta sellaista.” Siis täyttä roskaa. Tämä on eliittimme. Toinen tubettaja kertoo, kuinka on saanut aikoinaan paljonkin lokaa niskaan, kun on kritisoinut tuota Lagrantenkin promotoimaa ilmastoekstremismiä.  Muistutettiin Kanadan pääministerin Justin Trudeaun vaatimuksista kansalaisilleen uhrautua ilmastotoimien hyväksi.

     ***     ***     ***

Novara Media kertoo EU:n ulkoasiain komissaarin Kaja Kallaksen toimista ja tietämättömyydestä liittyen maailman asioihin. Hävettää. Huomautetaan, kuinka Kiina ja Venäjä taistelivat valtavin uhrauksin Japania ja Saksaa vastaa ja olivat sodan voittaneiden liittoutuneiden puolella. Kaja Kallis ei tunne tuota asiaa ollenkaan, eikä siis edes tiedä miksi Kiina ja Venäjä ovat YK:n turvallisuusneuvoston jäseniä.

https://www.youtube.com/watch?v=T3pCPOUUflA

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=XPZfED7yR24

Cyrus Jansenin ohjelmassa Neil McCoy kertoo maailman uudesta järjestyksestä, joka on muotoutumassa, kun vanha murenee. Esimerkkinä Trumpin ja USA:n hallinnon vaatimus saada Grönlanti USA:lle. McCoy oli käynyt juuri Filippiineillä ASEAN:in konferenssissa. Siellä monet kertoivat, etteivät ole kerta kaikkiaan innostuneita sotimisesta eikä sotilasmenoista. Sen sijaa tavoittelevat elintason nousua.

Euroopan johtajat, jotka tavoittelevat sotaa, mitä ilmeisimmin siksi, että kaikki mallit osoittavat, että monien EU-maiden taloudet romahtavat nykyisen politiikan seurauksena. Muistutetaan vaikkapa sähköstä, joka toi valtavan teollisuuden ja hyvinvoinnin läpimurron. Nyt vakaa ja varma sähköntuotanto on uhrattu ilmastoekstremismille. Ja talouden nyt romahtaessa Saksa hakee kasvua sotataloudesta; tuo ei voi edes toimia, puhumattakaan muista ongelmista. Ongelmia on myös esim. Kanadassa, jossa työväestö on romahtanut taloudellisesti monesta syystä, myös eteläisen naapurin määräämistä tulleista. Entäpä Kanadan Kiina-yhteys?

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=2Uz59-ORlq4

Jimmy Dore käy läpi Trumpin turvallisuusjoukkojen ICE:n toimintaa ja pohtii, johtuuko heidän kovat ja ylimieliset otteensa yhdysvaltalaisia kohtaan siitä, että he ovat israelilaisten kouluttamia. Verrataan ICE:n toimintaa Isreaelin joukkojen toimintaan palestiinalaisia kohtaan.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=03AxTE7R5Cg

Peak Prosperity ja Chris Martenson käyvät läpi Trumpin salamurhayritystä Pennsylvanian Butlerissa, jossa väitetysti Thomas Crooks -niminen kaveri yritti salamurhata Donald Trumpin.

Jutussa käydään aihetta läpi audionauhoitteiden pohjalta kansalaisjournalismin tukemana. Samalla ehkä selviää tapahtuman ympäristö ja vaiheet. Peak Prosperity -sivuilla on paljon lisämateriaalia aiheeseen. Heti alussa ihmetellään, miksi hallitus/tutkijat eivät vain kerro yksityiskohtaisesti mitä tapahtui. Lisään, että edelleenkään ei ole olemassa selkeää tapahtumakuvausta noista vaiheista. Aika erikoista, ja tuo johtaa tietenkin epäilemään, että jollakulla on jotain salattavaa.

Lainattuna ao. sivuston yleisökommenteista: "Ennen kuin Trumpin ampumiseen liittyvän Butlerin, Pennsylvanian osavaltiossa tapahtuneen todistusaineiston katon tyhjennettiin, Thomas Crooksin ruumis luovutettiin ruumiinavausta varten kaksoiskansalaiselle tohtori Areil Goldschmidtille. Israelilainen. Ruumis tuhkattiin sitten antamatta riippumattomien tutkijoiden analysoida sitä."

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=bPdcH8Gs4bc

Jimmy Dore Max Blumenthalin kanssa käyvät läpi Charlie Kirkin tapausta ja sitä, kuinka Kirk sanoi itsensä irti Israelista ja juutalaisista rahoittajistaan. Dore päättelee, että tuolla välirikolla oli jotain tekemistä salamurhan kanssa, ja kaikki ei mennyt niin kuin FBI sanoo (käsittääkseni tämänkin salamurhan tutkimustulokset ovat äärimmäisen köyhiä). Joten joudumme pohtimaan, kuka teon teki.

Klipissä Kirk mainitsee Lindsay Grahamin kannustamassa sotaan Irania vastaan ja vertaa Hillary Clintoniin Libyan (törkeissä) kommenteissaan, kaverihan toimii myös Stubbin neuvonantajana.

Max puolestaan toteaa, että Kirkin puheenvuorot käsittelevät ruohonjuurioikeiston erkaantumista ’Isreal First’ ajattelusta. Kirk todella heräsi näkemään Israelin ohjelmat sekä USA:ssa että Lähi-idässä.

Blumenthal muistuttaa, että niin monet ihmiset ajattelevat Israelin/Mossadin salamurhanneen Kirkin, koska Israel ja Mossad tekevät niin paljon salamurhia maailmalla ja kerskuvat niillä.

Lainataan uudelleen Kirkin sanomisia: kutsuu Grahamia lunatikoksi tämän haluille hyökätä Iraniin, ja syynä on Kirkin mukaan puhtaasti halu kaataa Iranin hallitus, muut ovat tekosyitä. Muistutetaan, kuinka USA:n nykyisen sotaministerin mukaan heidän ei tarvitse noudattaa sotilaallisissa toimissaan mitään sääntöjä, vaan käyttää tappavaa voimaa aina kun se on USA:n kannalta edullista.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=j08OuyTg1Yc

Double Down News huomauttaa, että Trump on ensimmäinen USA:n presidentti, joka on pommittanut Irania, Nigeriaa ja Venezuelaa. Kaikki tämä vuoden sisällä kautensa alussa. Trump on eniten sotaintoinen presidentti koskaan. Teille on kerrottu, että hyökkäys Venezuelaan johtui siitä, että Maduro on paha kaveri, mutta samalla Trump kättelee diktaattoreita, jotka ovat myötämielisiä Trumpin politiikalle, kuten Egyptin, Saudi-Arabian, Dubain ja Syyrian johtajat, jossa viimeisessä CIA ja Israel nostivat Al Qaidan al-Jolanin presidentiksi; kuulemma Trumpin mukaan hieno mies, eipä ihme että miellyttää presidentti Stubbiakin.

Samaan aikaan, kun USA sanoo tukevansa vapautta ja oikeudenmukaisuutta, nämä tukevat silti jo kaksi vuotta jatkunutta kansanmurhaa Gazassa. Missä on oikeudenmukaisuus lapsille, joita Israel (USA:n avustuksella) on murhannut viimeiset kaksi vuotta.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=CKDmAmuWc0k

The Gryzone ja Aaron Mate kertovat Syyrian Al Qaidan johtajasta Ahmed al-Sharaasta (eli Muhammad al-Jolanista), jonka CIA ja Israel nostivat Syyrian presidentiksi sen jälkeen, kun he saivat kaadettua Bashar al-Assadin vallasta. Aikoinaan 2012 Barack Obama antoi CIA:lle käskyn kaataa al-Assad. Mielenkiintoisesti tuo al-Sharaa on ensimmäinen Syyrian presidentti USA:ssa lähes 60 vuoteen; nyt täyttyivät Al Qaidan myötä vierailuvaatimukset. Aikaisemmin USA julkaisi 10 miljoonan dollarin etsintäkuulutuksen tästä Al Qaidan yhdestä perustajajohtajasta. Muistutetaan, että Al Qaidan itselleen antama tehtävä oli kristittyjen tappaminen ja alistaminen; Syyrian kristittyjen määrä onkin laskenut murto-osaan aikaisemmasta. Al Qaidan valtaannousun myötä myös muiden vähemmistöihin, kuten Alaviittieihin kohdistuu vastaavia vihakampanjoita.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=JYnuT83xk_g

Glen Scrivener haastattelee professori John Lennoxia aiheesta Hararin puhe AI:sta Davosissa. Tuo Lennox on kirjoittanut mm. kirjan ’2084 AI-vallankumous’. Lennox ei näe nykyistä AI:ta vielä varsinaisena tekoälynä. Sen sijaan on merkkejä, että ihmiskunta on joutumassa totalitaarisen maailmanjohtajan alaisuuteen ja meidän on oltava hyvin varovaisia.

     ***     ***     ***

https://www.youtube.com/watch?v=xabV-KDv_WI

Professori Jiang Xueq käy läpi kysymystä siitä miksi olemme samaan aikaan historian parhaimman hyvinvoinnin saanteita ihmisiä, mutta samaan aikaan hermostuneita ja hämmentyneitä. Jiang käy läpi myös rahan, kullan, lainan ja jumala -käsitteen luonnetta. Lisäksi sitä, miksi kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa on ollut johtava luokka, jolla on aivan erilaiset riitit kuin ’talonpojilla’. Nämä toteutuvat myös meillä, kuten on vaikkapa Epsteinin tapauksessa nähty.

20.09.2026Ursula von der Layen ja Ranskan yrittäjät
19.09.2026De Gaulle ja Nato
15.09.2026Trump ja tekoälyn vaarat
14.09.2026Dollari tänään ja huomenna
04.09.2026USA:n sijaissota Venäjää vastaan
07.08.2026DCA - Suomen antaumissopimus
01.08.2026Kuinka USA kaappasi eurooppalaisen eliitin
26.07.2026Tuhat päivää kansanmurhaa
21.07.2026Iran ja valeuutissivusto Yle
05.07.2026Kansanmurhan anatomia - Gazan lapset
28.06.2026Sotaa kohden Euroopan johdolla
21.06.2026Britannian joukkoraiskaukset - viranomaisten tieten
20.06.2026Iranin ja USA:n kommunikea
18.04.2026Suomen Pankki ja propaganda
13.04.2026Lännen pakotteet - pahuutta
11.04.2026Julistus ihmiskunnan omalletunnolle
05.04.2026Reaganin petos (?)1980
29.03.2026Vuosisadan virhearvio
22.03.2026USA:n sotasuunnitelma Lähi-idän kaatamiseksi
20.03.2026Kuuba, USA:n tyranni ja vapaus
14.03.2026Israel ja Israelin profetiat
07.03.2026Stanislav Krapivnikin haastattelu
06.03.2026Hyökkäys Iraniin ja Euroopan tuhon tie
28.02.2026Elina Valtonen ja loputtomat sodat
16.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 4.
14.02.2026Väyrynen ja Suomen väärät valinnat
10.02.2026Iranin puhe Palestiinasta
08.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 3.
07.02.2026Venäjän neuvotteluvaatimus 17.12.2021
02.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 2.
01.02.2026Eija-Riitta Korhola ja kokoomus
31.01.2026Uutiskooste linkkeinä osa 1.
29.01.2026Suur-Israelin projekti
26.01.2026USA:n hybridisodan periaatteet
23.01.2026Hybridisota Irania vastaan
20.01.2026Mossad ja CIA sekä Iranin levottomuudet
17.01.2026Perustuslain rapautus Suomessa
09.01.2026USA:n peiteoperaatioiden historia
06.01.2026Saksa 1938 - USA 2026
25.12.2025Ukrainan sodan syyt
22.12.2025Maria Corina Machado
15.12.2025Heikki Talvie ja Georgia 2008
11.12.2025Suomen omaisuuden ulosliputus
09.12.2025Kristillinen sionismi
22.11.2025Eurooppalaisen sotahakuisuuden anatomia
18.11.2025Israel Lobby, politiikka ja kansanmurha
29.10.2025Israelin tuhotyöt ja propaganda
16.10.2025Charlie Kirk kieltäytyi Netanyahun rahoista
09.10.2025Keskuspankkiraha ja fasismi
22.09.2025Rasismia suomalaisia kohtaan
16.09.2025Euroon siirtymisen vedätykset
31.08.2025Ruotsinkielisten etuoikeudet Suomessa
24.08.2025Nord Stream ja Bidenin hallinto
11.08.2025Jeffrey Sachs ja Lännen hegemonia
11.07.2025Libanonin joukkomurha 1982
09.07.2025Kansojen hyvinovinti ja älykkyys
30.03.2025430 miljoonan puhallus
17.03.2025Onko Suomessa siirrytty sotapropagandasta sotasensuuriin?
08.03.2025Raportti väestönvaihdon etenemisestä
06.03.2025Äärioikeistolaisuuden kuva
04.03.2025Paavo Väyrysen näkemykset
17.02.2025Trumpin puolustusministerin puhe Ukrainan sodasta
16.02.2025J.D. Vance ja München 2025
04.02.2025Saksa tyhmistyy
02.02.2025Holokaustikeskustelun alku
26.01.2025Poliisikoulutus ja DEI
17.01.2025Pax Americana 2025
06.01.2025Britannia - pahuuden valtakunta
04.01.2025Havaintoja Saksanmaalta
23.12.20242015 siirtolaiskriisin ajatusvirheet
20.12.2024Lavrovin haastattelu
12.12.2024Teemu Keskisarjan 612 puhe
07.12.2024Enron - kultaa kaasusta
01.12.2024Saksa tänään: Viidennen valtakunnan vieraana
21.11.2024Israelin motiivit Gazan holokaustissa
18.11.2024YK:n raportti Israelin harjoittamasta joukkotuhonnasta
17.10.2024Zelenskyn voittosuunnitelma 16.10.2024
12.10.2024Israelin sotarikoksissa on kuollut jo 200 000 gazalaista
01.10.2024Rikoslain luku 11 sotarikokset
22.09.2024George Orwell: Sotien tarkoitus
19.09.2024Mearsheimerin haastattelu syyskuu 2024
14.09.2024WTC:n muistopäivä 2024
13.09.2024USA 2024 vaaliväittely Trump Harris
29.08.2024Kannanotto Pohteen luottamushenkilöjohdolta
27.08.2024Kaasuputken uudet salaliittoteoriat
24.06.2024Vastavalkea - In memoriam
21.06.2024Brittien vaalit ja vähän muidenkin
30.05.2024USA lakien yläpuolella
11.05.2024Kielipolitiikka ja yöpäivystys
30.04.2024EU-vaalit ja talouden alamäki
25.04.2024Isokallion madonluvut 2013
19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus

Näytä lisää »