Sananvapaus

02.01.2021

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota pyritään nykyajan kulttuurimarxismin, intersektionaalisen feminismin sekä woke-ideologian puitteissa rajoittamaan. Voi sanoa myös, että elämme mielensäpahoittajien aikaa.

Nykyinen rikoslain lukua "Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan" käytetään tavallisten, usein tyhmien puheenvuorojen tuomitsemiseen. Tämä vaikka kaikki tietävät, että mistään tuon luvun otsikon mukaisista asioista ei ole ole kyse noissa tapauksissa.

Yksi keskeinen sananvapautta kaventava ilmiö Suomessa on Yle, jonka toiminta valtion tiedotusvälineenä ei kuulu länsimaiseen järjestelmään. Yle sekä välittää vinoutunutta ideologiaa, että näivettää muuta mediaa.                         

Tavallisen tyhmän puheen syyttämistä oikeudessa ei pitäisi tuon rikoslain luvun perusteella saisi pystyä tekemään.

Jos joku puhuu tyhmiä, niin se on ensi sijassa oma häpeä. Sitten kun puhutaan uhkailuista ja vastaavista asioista, niin sellaiset ovat tietenkin eri asioita.

Itse näen, että nykyisen poliittisen liturgian mukaisesti vihapuhekampanjoilla pyritään estämään maahanmuuton arvostelu, samalla toki kulttuurimarxistisessa hengessä myös pyritään kieltämään kaikenlaisia sukupuoliin liityviä sanontoja ja kuvia. Viimeisestä esimerkkinä vaikkapa sukupuolineutraalit liikennemerkit. Noitahan on vaihdettu vaikka edelliset ovat olleet ihan hyvässä kunnossa. 

Myös kaikki Musta Pekka -pelikortit tai murjaanien kuninkaan kasvojen mustaamiset, milloin mitkäkin nostetaan satunnaiseisella tavalla näiden woke-ihmisten toimesta esille. Ja säännöt ovat hyvin satunnaisen oloisia; joillain vain tuntuu olevan oikeus määrittää tällaiset asiat muiden puolesta, ainakin omasta mielestään.

Huomionarvoista on myös se, että islamin arvostelu tuntuu olevan enemmän kiellettyä kuin kristinuskon arvostelu. Tämä vaikka maailmalla nimenomaan kristittyihin kohdistuu huomattavaa vainoa muslimiterroristien kuten Boko Haramin tai ISIS-järjestöjen kautta.

Myös uskonrauhan rikkominen on tarpeeton laki, kotirauhan rikkominen on riittävä kattamaan myös uskonnon harjoittamiseen kohdistuvat todelliset rikokset.

Toki on huomattavaa on, että islam on uskonnon lisäksi myös teokratia, eli poliittinen, taloudellinen ja lainopillinen järjestelmä, jonka arvostelu siis näyttää olevan käytännössä kiellettyä.

Verorahoilla toimiva ja valtavaa yli 500 miljoonan euron budjettia hallinoiva Yle antaa viestinnässään vääristyneen kuvan nykyisestä kolmannesta maailmasta meille tulevasta maahanmuutosta. Kielteisiä asioita kerrotaan vain harvoin. Esimerkiksi tuon maahanmuuton järkyttävät kustannukset ja rikollisuus sekä gettoutuminen tähän liittyvänä ilmiönä on näihin päiviin asti sivuutettu täysin. Nyt kun Suomessakin on päästy todellisiin ongelmiin luultavasti peruuttamattomalla tavalla, niin noista on alettu puhumaan jossain määrin jopa Ylessä.

Myöskin maahanmuuttajataustaisten kantaväestöön suuntaama rasismi sivuutetaan. Myös poliisijohto pyrkii antamaan maahanmuutosta kaunistellun kuvan. Esimerkiksi poliisi ei kuuluta vaarallisia aseistettuja henkilöitä näiden tuntomerkkien tai aina edes sukupuolen perusteella. Syynä on ilmeisesti halu välttää ihmisten mielten pahoittaminen, joka on tärkeämpää kuin se, että ihmiset osaavat varoa vaarallista liikkujaa.

Todellisuudessa nykyiset vaatimukset vihapuhelaeista, maalittamisen estämisen laeista jne ovat perusteettomia, koska asiaan liittyvä lainsäädäntö on jo olemassa. Vanhat ovat aivan riittäviä ja kun katsoo vaikkapa valtakunnan syyttäjämme perusteetonta toimintaa Päivi Räsästä vastaan.

Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat leimataan populisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja ties miksi. Toiminta muistuttaa neuvostoajan propagandaa. Suomessa Yle edustaa valtiollista menneen ajan tapaan verorahoilla toimivaa tiedotuslaitosta. Tämä siitä huolimatta, että suurin osa siitä, minkä Yle tekee, voisivat avoimilla markkinoilla toimivat mediatalot ja pienemmätkin toimijat hoitaa aivan hyvin.

Ylestä pitäisi riisua suurin osa nykyisistä toiminnoista ja jättää vain sellaiset toiminnot, joita avoimelta sektorilta ei voi saada. Lisään vielä sen, että nyt Ylen ulkopuolisella medialla ei ole kunnollista elintilaa, jolloin muu media näivettyy ja Yle pystyy säilyttämään propagandistisen asemansa. Pitää vielä sellainen lisätä, että en tuomitse missään nimessä Ylen henkilökuntaa jossa tiedän olevan ammattitaitoista ja tasapuolistakin väkeä. Hallinto ja kriittiset toiminnon on ilmeisestikin vain miehitetty Ylen asemaa ja propagandaa edistävällä väellä.

Yle-vero tulisi poistaa ja Yle supistaa niin pieneksi, että välttämättömät toiminnot voidaan kattaa tavallisen veron osana. Olettaisin, että alle kymmenen prosenttia nykyisestä Ylestä tarvisi säilyttää. Muutos tulisi tietenkin tehdä vähitellen, ja huomattava osa toiminnosta voitaisiin ulkoistaa soveltuvin osin. 

 

      ***      ***      ***      ***      ***

 

 

14.08.2023Saara Huhtasaari tavoittelee presidenttiehdokkuuta
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
29.07.2023Kansanäänestys EU-jäsenyydestä ja euro
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton-hyokkayssodat ja niissä tehdyt sotarikokset
26.04.2023Ukraina ja uusi maailmanjärjestys
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
22.04.2023EU kuvittelee voivansa säätää myös Afrikan maiden lait
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne ja USA:n sotarikokset
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korholasta sitoutumaton
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
23.01.2023WEF ja Great Reset
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth suomalaisille
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman
24.04.2022Kun Allah saapuu kaupunkiin
07.03.2022Kuvauksia Trudeaun despoottimaisesta toiminnasta
22.02.2022 2:22Levittääkö EU:n komissio valeuutisia?
01.02.2022Eurooppa Vihertyy
24.01.2022Mika Anttosen teesit ympäristöstä
22.01.2022Valtionlaitokset kansalaisia vastaan
27.12.2021Uusia virkoja sivistystoimeen Oulussa
20.12.2021Aluevaalit tammikuussa, muista äänestää!
20.11.2021Pauli Vahteran teesit mm. velasta
26.08.2021Suomenruotsalainen ajattelu lähihistoriassamme
20.08.2021Miten käy naisten turvallisuuden translain myötä
18.08.2021Islam - Mitä lännen tulee tietää?
08.08.2021Valkoinen (ja muukin) orjakauppa
07.07.2021Anarkotyrannia - valtion tuleva olemus?
01.07.2021Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään
06.06.2021Tanska mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle
23.04.2021Taikauskoa yliopistoissamme
25.03.2021Vakava uhka demokratialle.
21.03.2021Elpymisväline voidaan kaataa
15.03.2021SDP:n ideologia
06.02.2021Tarkastusviraston pääjohtajan tarkastusmatkat
24.01.2021Hieman sarkastinen kuvaus Suomesta
23.01.2021Pakkosyöttöä kouluissamme
19.01.2021Suomen asuttuna pitäminen
18.01.2021Kehitysapu
17.01.2021Ruotsin kieli
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus
01.01.2021Maanpuolustus
31.12.2020Halla-ahon paras haastattelu
30.12.2020Korruptoitunut virkanimityskulttuurimme
27.12.2020Uusi latu Euroopassa Brexitin myötä!
26.12.2020Kun Suomi tuhottiin
25.12.2020Eurooppaan kylvetään riidan siemeniä
16.12.2020Eduskunnassa ei tule valehdella!
26.11.2020Irtisanoudunko rasismista?
22.11.2020Valtuuston kokouksista kannanotto
08.10.2020Jihadismi ja terrorismi
27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
01.06.2020Sisä- ja ulkoministeriemme prioriteetit hukassa
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?

Näytä lisää »