Thomas Massie - kongressin kapinallinen

28.10.2026

Thomas Massie kuuluu USA:n niihin julkisuudessa oleviin toimijoihin, jotka luovat uskoa USA:n mahdollisuuksiin selvitä maan nykyisestä kriisistä, joka on samalla koko maailmaa koskeva kriisi tuon toiminnan aiheuttamien sotien, kauppaboikottien, militarisoitumisten, ihmisten joukkotuhoamisten ynnä muiden kärsimysten myötä.

Massie on siis ollut useita kausia Kentuckyn kongressiedustajana ja kertoo saaneensa nykyistä edellisissä republikaanien esivaalissa 81 prosenttia äänistä. Tuo vaikka Trump oli luvannut tuhota tämän (kts. alempaa).

Kuten tiedetään, niin Massie on toiminut virassaan monella tavalla valtaeliitin tavoitteiden vastaisesti ja joutui 30 miljoonan dollarin vaalikampanjan uhriksi monine mustamaalauksineen. Massie kertoo, kuinka kampanjassa luotiin tekoälyllä asioita, joita hän ei ollut tehnyt ja erityisesti vanhat lähinnä televisiosta tietonsa saavat ihmiset uskoivat tuota.

Massie hävisi niukasti vastaehdokkaalle juuri tuollaisella ikäjakaumalla nuorten äänestäessä Thomas Massieta. Massien suurimpiin synteihin kuuluu vaatiminen USA:n rahojen käytöstä USA:n kansalaisten hyväksi, ei ulkomaiden kuten Israelin - siksi Israel Lobby vihaa Massieta.

Massie kuvaillee hauskoin vertauksin, kuinka sotaministeri Pete Hegseth oletettavasti kuvittelee, että Iranin sota pitää taukoa sinä aikana, kun Hegseth henkilökohtaisesti käy Kentuckyssä mollaamaasa Massieta edustajainhuoneen vaaleissa.

Massieta pidetään usein potentiaalisena tulevaisuuden presidenttiehdokkaana, vaikka ei siis voikaan asettua ehdolle nyt tämän vuoden täytevaaleissa.

Massie muistuttaa vastustaneensa useita valtionvelkaa isontavia lakiesityksiä, kuten Covidin alkaessa tehtyä lopulta kuudella biljoonalla lisänneitä valtion menoja. CNN kutsui Massieta Washingtonin vihatuimmaksi ihmiseksi - Massien mukaan kerrankin CNN:n uutinen piti paikkaansa.

Massie kertoo selväsanaisesti kaikista noista asioista, mm. kuinka ei ottanut vastaan Trumpin puheluja, koska oli juuri tiukka vaihe tulossa Trumpin lakiesityksen vastaesityksessä (ajoitus saattoi olla tarkoituksellinen).

Herkullista esiintymistä. Massie kuvaa myös hauskasti, kuinka Trump lupasi sitten puhelimessa monin sanankääntein 'tuhota' Massien.

Massie äänesti myös Trumpin nykyisellä kaudella Trumpin menojen lisäystä aiheuttavaa 'Suurta Kaunista Lakia' vastaan. ao. puheessaan Massie kertoi verranneensa lakia siihen, että Titanicin kurssi olisi otettu tarkoituksella jäävuoreen.

Massie edelleen kertoo, lähetelleensä niille kongressiedustajille, jotka ovat kauhistelleet USA:n nykyistä yli 40 biljoonan valtionvelkaa, että 'et sitten ottanut tätä asiaa huomioon ao. äänestyksessä?' Massie muistuttaa, että valtionvelan korot ovat tällä hetkellä 4 000 dollaria asukasta kohden vuodessa.

Massie muistuttaa, että kiinalaiset ovat viisaampia, eivätkä osta USA:n velkapapereita (vaan myyvät niitä) ja ostavat (myös USA:n) kultaa tilalle. Ja vaikka noista saisi 4,5 prosentin koron, nostaa USA vielä enemmän vuosittain dollarien määrää, jolloin tuo olisi tappiollinen kauppa.

Massie käy myös läpi Espteinin salattuja kansioita, jossa Massie oli saanut aikaiseksi kolmen miljoonan asiakirjan julkaisun, tosin oikeasti melkoinen osa kiinnostavista tiedoista oli edelleen mustattuna. Noiden takia prinssi Andrew menetti arvonimensä, Brittien USA:n suurlähettiläs joutui eroamaan, Norjan entistä pääministeriä vastaan nostettiin syyte, Ranskan entinen kulttuuriministeri on pidätetty, ym.

Massien suosikki tuntuu kuitenkin olevan Maailman Talousfoorumi (WEF) ja Klaus Schwab, joka joutui myös eroamaan Epstainin kansioiden avauduttua. Massie myös kertoi, kuinka onnistui tekemään tuon (eliitin vastustaman) julkaisulain, joka vaati luovimista menetelmäviidakossa.

Massie kertoo, että USA:n kongressi tarvitsee selkärangan, jota sillä nyt ei ole. Ja koska Massie hävisi, niin selkärangattomuus ja piileskely jatkuu (valitettavasti), muutamia nimeltä mainittuja poikkeuksia lukuunottamatta. Myös Marjorie Taylor Green saa erityismaininnan, koskapa tämä toimi samojen asioiden hyväksi kuin Massie, ja siksi painostettiin eroamaan kongressista.

Massie kannustaa toimimaan järjestelmää vastaan järjestelmän sen omilla ehdoilla. Eräs sananvaihto amissi-tuttavan kanssa oli, että he polttivat hallitukselta saamansa covid-shekit. Ja kysyttäessä kaveri vastasi, että jos otat shekkejä, he lähettävät sinut lopulta sotaan. Eivät mitään tyhmää väkeä nuo amissit.

*** *** ***

Edustajainhuoneen puhemies Johnson keskeyttää istuntokauden etuajassa estääkseen Epsteinein kansioiden todellisen julkaisun ja suojellakseen Pete Hegsethiä sotarikossyytteiltä.

Tuossa käydään muutamassa minuutissa läpi, kuinka:

1. Thomas Massie toisen kongressiedustajan kanssa teki vuosi sitten lakiesityksen naisten ja lasten hyväksikäyttäjän Jeffrey Epsteinin tutkimusaineiston kolmen miljoonan asiakirjan julkaisemisesta.

2. Kun valtapiirit eivät voineet estää tuon lain läpimenoa, heidän ratkaisukseksi tuli hyväksyä laki siten, että oikeusministeriö mustasi 'kaikki' kiusalliset yhdysvaltalaiset nimet ja vastaavat.

3. Hauskasti eurooppalaisen korruptoituneen eliitin paljastaminen ei kuitenkaan haitannut, vaan ne tulivat ainakin osittain julki.

4. Nyt kuitenkin kongressikauden lopulla Massie oli kerännyt tarvittavat allekirjoitukset parannettuun lakiesitykseen, jossa nimenomaan kiellettiin mustaamasta dokumenteja. Siis kun vaatii julkaistavaksi asiakirjoja, niin USA:ssa pitää vielä erikseen vaatia, ettei niitä samalla sensuroida.

5. Tässä oli imperiumin vastavetona sulkea kongressi etuajassa, jolloin läpinäkyvyyteen ja rosvojen paljastuksen tuovaa lakia ei ehditty käsitellä.

6. Lisäksi Thomas Massie esitteli kahdeksan kohdan virkasyytteen USA:n sotaministeriä Pete Heggsethiä vastaan mm. USA:n perustulain rikkomisella laittomien sotatoimien aloittamisista ja tekemisistä. Myöskään tuota ei siis käsitelty etuajassa tehdyn kongressin sulkemisen takia.

Näemme nykyään Yhdysvalloissa syvästi korruptoituneen suurvallan.

     ***     ***     ***

Niitä joita kiinnostaa, niin olen kirjoittanut erikseen USS Libertyyn vuonna 1967 kohdistuneesta Israelin tarkoituksella kohdistaneesta hyökkäyksestä, jonka myös Massie nosti viimeisellä kaudellaan esille.

Katso myös: USS Liberty incident - Wikipedia.

01.11.2026Iuulia Mendel - rauhanlähehettiläs
28.10.2026Thomas Massie - kongressin kapinallinen
27.10.2026Eurooppa miehitetty maanosa
15.10.2026EU tuhoaa Euroopan
28.09.2026RIAC: kysymyksiä Mearsheimerille
24.09.2026Sachs: USA:n laiton johto
20.09.2026Ursula von der Layen ja Ranskan yrittäjät
19.09.2026De Gaulle ja Nato
15.09.2026Trump ja tekoälyn vaarat
14.09.2026Dollari tänään ja huomenna
04.09.2026USA:n sijaissota Venäjää vastaan
07.08.2026DCA - Suomen antaumissopimus
01.08.2026Kuinka USA kaappasi eurooppalaisen eliitin
26.07.2026Tuhat päivää kansanmurhaa
21.07.2026Iran ja valeuutissivusto Yle
05.07.2026Kansanmurhan anatomia - Gazan lapset
28.06.2026Sotaa kohden Euroopan johdolla
21.06.2026Britannian joukkoraiskaukset - viranomaisten tieten
20.06.2026Iranin ja USA:n kommunikea
18.04.2026Suomen Pankki ja propaganda
13.04.2026Lännen pakotteet - pahuutta
11.04.2026Julistus ihmiskunnan omalletunnolle
05.04.2026Reaganin petos (?)1980
29.03.2026Vuosisadan virhearvio
22.03.2026USA:n sotasuunnitelma Lähi-idän kaatamiseksi
20.03.2026Kuuba, USA:n tyranni ja vapaus
14.03.2026Israel ja Israelin profetiat
07.03.2026Stanislav Krapivnikin haastattelu
06.03.2026Hyökkäys Iraniin ja Euroopan tuhon tie
28.02.2026Elina Valtonen ja loputtomat sodat
16.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 4.
14.02.2026Väyrynen ja Suomen väärät valinnat
10.02.2026Iranin puhe Palestiinasta
08.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 3.
07.02.2026Venäjän neuvotteluvaatimus 17.12.2021
02.02.2026Uutiskooste linkkeinä osa 2.
01.02.2026Eija-Riitta Korhola ja kokoomus
31.01.2026Uutiskooste linkkeinä osa 1.
29.01.2026Suur-Israelin projekti
26.01.2026USA:n hybridisodan periaatteet
23.01.2026Hybridisota Irania vastaan
20.01.2026Mossad ja CIA sekä Iranin levottomuudet
17.01.2026Perustuslain rapautus Suomessa
09.01.2026USA:n peiteoperaatioiden historia
06.01.2026Saksa 1938 - USA 2026
25.12.2025Ukrainan sodan syyt
22.12.2025Maria Corina Machado
15.12.2025Heikki Talvie ja Georgia 2008
11.12.2025Suomen omaisuuden ulosliputus
09.12.2025Kristillinen sionismi
22.11.2025Eurooppalaisen sotahakuisuuden anatomia
18.11.2025Israel Lobby, politiikka ja kansanmurha
29.10.2025Israelin tuhotyöt ja propaganda
16.10.2025Charlie Kirk kieltäytyi Netanyahun rahoista
09.10.2025Keskuspankkiraha ja fasismi
22.09.2025Rasismia suomalaisia kohtaan
16.09.2025Euroon siirtymisen vedätykset
31.08.2025Ruotsinkielisten etuoikeudet Suomessa
24.08.2025Nord Stream ja Bidenin hallinto
11.08.2025Jeffrey Sachs ja Lännen hegemonia
11.07.2025Libanonin joukkomurha 1982
09.07.2025Kansojen hyvinovinti ja älykkyys
30.03.2025430 miljoonan puhallus
17.03.2025Onko Suomessa siirrytty sotapropagandasta sotasensuuriin?
08.03.2025Raportti väestönvaihdon etenemisestä
06.03.2025Äärioikeistolaisuuden kuva
04.03.2025Paavo Väyrysen näkemykset
17.02.2025Trumpin puolustusministerin puhe Ukrainan sodasta
16.02.2025J.D. Vance ja München 2025
04.02.2025Saksa tyhmistyy
02.02.2025Holokaustikeskustelun alku
26.01.2025Poliisikoulutus ja DEI
17.01.2025Pax Americana 2025
06.01.2025Britannia - pahuuden valtakunta
04.01.2025Havaintoja Saksanmaalta
23.12.20242015 siirtolaiskriisin ajatusvirheet
20.12.2024Lavrovin haastattelu
12.12.2024Teemu Keskisarjan 612 puhe
07.12.2024Enron - kultaa kaasusta
01.12.2024Saksa tänään: Viidennen valtakunnan vieraana
21.11.2024Israelin motiivit Gazan holokaustissa
18.11.2024YK:n raportti Israelin harjoittamasta joukkotuhonnasta
17.10.2024Zelenskyn voittosuunnitelma 16.10.2024
12.10.2024Israelin sotarikoksissa on kuollut jo 200 000 gazalaista
01.10.2024Rikoslain luku 11 sotarikokset
22.09.2024George Orwell: Sotien tarkoitus
19.09.2024Mearsheimerin haastattelu syyskuu 2024
14.09.2024WTC:n muistopäivä 2024
13.09.2024USA 2024 vaaliväittely Trump Harris
29.08.2024Kannanotto Pohteen luottamushenkilöjohdolta
27.08.2024Kaasuputken uudet salaliittoteoriat
24.06.2024Vastavalkea - In memoriam
21.06.2024Brittien vaalit ja vähän muidenkin
30.05.2024USA lakien yläpuolella
11.05.2024Kielipolitiikka ja yöpäivystys
30.04.2024EU-vaalit ja talouden alamäki
25.04.2024Isokallion madonluvut 2013
19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo

Näytä lisää »