Koulutus

08.01.2021

Pisa-tuloksemme laskevat, vuoden 2018 tuloksissa Viro meni Suomen ohi ja Ruotsi puolestaan onnistui pitämään entiset (meitä huonommat) lukemat poistamalla maahanmuuttajia luvuista.

Nykyinen opetussuunnitelma vaikuttaa olevan susi jo syntyessään; opetus järjestetään perinteellisten luokkahuoneiden sijaan uusissa häiriöllisissä oppimisympäristöissä, oppiaineiden rajoja rikotaan ja jo alakoulun oppilailta edellytetään itse opetuksen hallintaa.

Arvosanojakaan ei enää jaeta todistuksissa niin kuin ennen. Oppimistulokset ovatkin selvässä laskusuunnassa. Yksi keskeinen aatteellinen ongelma nykyisessä peruskoulussa on tausta-ajatus, että oppilaiden välille ei voi eikä saa syntyä eroja koulun aikana. Kuka tahansa tavallinen ihminen ymmärtää tällaisen ajattelun järjettömyyden.

Kouluissa tuodaan lapsille ilmastoahdistusta ihan viran puolesta. Sitten ihmetellään mielenterveyspalvelujen tarvetta. Juuri tuossa hengessä esimerkiksi hiilidioksidia kutsutaan myrkyksi ja/tai sitä ei esitetä yhtenä kasvien välttämättömänä elinehtona jota ilman kuolisimme kaikki.

Erityisesti poikien osalta nykyinen koulu näyttää tuottavan syrjäytymistä. Naisopettajat ja arvatenkin feministeistä koostuvat johtoporukat eivät ota poikien koulutustarpeita huomioon. Kouluissakin pyritään häivyttämään sukupuolet, joka toiminta on nähdäkseni juuri poikia haittaavaa.

Yksi esimerkki opetushallituksen toimista on pojille sopivan teknillisten töiden lopettaminen omana oppiaineenaan. Nyt se on yhdistetty usein tyttöjä kiinnostaviin tekstiilitöihin. Mutta, kuten voi arvata, niin tämä ei poikia kiinnosta feministisistä naispedagogeista huolimatta. Jos vastaavia ongelmia olisi tytöillä, niin siihen kyllä puututtaisiin, vaikka millä keinoilla. Miesopettajille tulisikin asettaa koulutuksessa riittävän suuret kiintiöt.

Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelta puuttuu nuorilta 500 ammatillisten opintojen eriasteista koulutuspaikkaa. Sipilän hallitus vähensi näitä entisestään.

Yhteishakuun tuli joitakin vuosia sitten ongelmaksi ensihakijan etu. Kutsun tätä ongelmaksi, koska se aiheuttaa monesti taktikointimielessä opiskelijoille tarpeettomia välivuosia, jotka parhaimmillaan vain pidentävät valmistumisaikaa ja pahimmillaan lisäävät syrjäytymistä, kun opiskelijat tuon takia helposti myös jäävät elämään erilaisten tukien avulla. Tästä tulisi luopua.

Kaikille nuorillemme tulee taata mahdollisuus ammattiin johtavavaan suomenkieliseen koulutukseen. Englanninkielinen opetus lisääntyy suomen kielen kustannuksella joka puolella. Yliopistoissa opiskelee 8500 ulkomaalaista opiskelijaa ja ammattikorkeakouluissa suunnilleen saman verran. Meillä ei ole erityistä velvollisuutta tarjota kenellekään englanninkielistä opetusta, varsinkaan kun meiltä usein puuttuu varoja omien nuortemme suomenkieliseen opetukseen ja tukeen.

Näkisin, että ETA-alueen ulkopuolelta ammatilliseen koulutukseen tulijoiden tulisi maksaa lukukausimaksut itse. Näitä lukukausimaksuja ei myöskään tule kiertää stipendien jakamisella, kuten nyt näytetään tekevän.

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi olisi myös tärkeää ottaa varusmiespalvelukseen myös juuri niitä syrjäytymisvaarassa olevia. Käytännössä näistä monet hylätään, vaikka heille saattaisi olla armeijapalvelusta suuri etu yhteiskunnan sisällä pysymisessä. Onneksi joitain merkkejä tällaisesta on nykyään ilmassa, kiitos siitä.

 

 

     ***     ***     ***     ***     ***

 

 

15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!
15.01.2024Karkoitus Siperiaan vuonna 1914
13.01.2024JFK - avoin tapaus näyttää viattomuuden ajan lopun
29.12.2023Manifesti maahanmuutosta Suomessa
24.12.2023Viinivaaran vedenotto - vuosikymmenien hanke
17.12.2023Oulun kaupunginjohtajan teesit talousarviossa
09.12.2023Libyan tulva 2023 - jäljet johtavat vuoteen 2011
26.11.2023Vapaa Pohjoisnapa!
21.11.2023Der Layen hallitsemattomasta maahanmuutosta
20.11.2023Pohdintaa Ukrainan sodasta
19.11.2023Pohdintaa Euroopan tilanteesta
10.11.2023John F. Kennedy - unelma uudesta Camelotista
06.11.2023Manifesti maahanmuutosta Saksassa
05.11.2023Muutokset kansainväliseen terveyskäytäntöön, WHO
31.10.2023Tiedusteluväen apu Bidenin vaalikampanjassa
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton sodat
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korhola
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
23.01.2023WEF ja Great Reset
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth suomalaisille
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman
24.04.2022Kun Allah saapuu kaupunkiin
07.03.2022Kuvauksia Trudeaun despoottimaisesta toiminnasta
22.02.2022 2.22Levittääkö EU:n komissio valeuutisia?
01.02.2022Eurooppa Vihertyy
24.01.2022Mika Anttosen teesit ympäristöstä
22.01.2022Valtionlaitokset kansalaisia vastaan
27.12.2021Uusia virkoja sivistystoimeen Oulussa
20.12.2021Aluevaalit tammikuussa, muista äänestää!
20.11.2021Pauli Vahteran teesit mm. velasta
26.08.2021Suomenruotsalainen ajattelu lähihistoriassamme
20.08.2021Miten käy naisten turvallisuuden translain myötä
18.08.2021Islam - Mitä lännen tulee tietää?
08.08.2021Valkoinen (ja muukin) orjakauppa
07.07.2021Anarkotyrannia - valtion tuleva olemus?
01.07.2021Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään
06.06.2021Tanska mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle
23.04.2021Taikauskoa yliopistoissamme
25.03.2021Vakava uhka demokratialle.
21.03.2021Elpymisväline voidaan kaataa
15.03.2021SDP:n ideologia
06.02.2021Tarkastusviraston pääjohtajan tarkastusmatkat
24.01.2021Hieman sarkastinen kuvaus Suomesta
23.01.2021Pakkosyöttöä kouluissamme
19.01.2021Suomen asuttuna pitäminen
18.01.2021Kehitysapu
17.01.2021Ruotsin kieli
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus
04.01.2021Yleinen talousoppi
03.01.2021Maahanmuutto
02.01.2021Sananvapaus

Näytä lisää »