Suomen asuttuna pitäminen

19.01.2021

Nykymaailmassa näyttää olevan vaikeaa vastustaa keskittymistä. Tämä näkyy yhtä hyvin vaikkapa siinä, että me EU:n reuna-alueena taannumme. Samoin pääkaupunkimme menestyy hyvin suhteessa muuhun Suomeen. Näkisin Viron tai Islannin tiet tässä hyvänä meille. Esimerkiksi Pohjois-Suomen tulisi itsenäistyä vähintään osavaltion tasolle omaten lainsäädäntövaltaa.

Tähän liittyy keskeisesti maa- ja metsätaloudet, joiden harjoittamista tuee mahdollistaa nykyistä paremmin.

Tällä hetkellä häviää pari maatilaa päivässä ja toisaalta EU pyrkii viidennen kolonnansa voimin heikentämään talousmetsiemme käyttöä teollisuuspuuna. Suunta on muutettava.

 

 

     ***     ***     ***     ***     ***

04.02.2025Saksa tyhmistyy
02.02.2025Holokaustikeskustelun alku
26.01.2025Poliisikoulutus ja DEI
17.01.2025Pax Americana 2025
06.01.2025Britannia - pahuuden valtakunta
04.01.2025Havaintoja Saksanmaalta
23.12.20242015 siirtolaiskriisin ajatusvirheet
20.12.2024Lavrovin haastattelu
12.12.2024Teemu Keskisarjan 612 puhe
07.12.2024Enron - kultaa kaasusta
01.12.2024Saksa tänään: Viidennen valtakunnan vieraana
21.11.2024Israelin motiivit Gazan holokaustissa
18.11.2024YK:n raportti Israelin harjoittamasta joukkotuhonnasta
17.10.2024Zelenskyn voittosuunnitelma 16.10.2024
12.10.2024Israelin sotarikoksissa on kuollut jo 200 000 gazalaista
01.10.2024Rikoslain luku 11 sotarikokset
22.09.2024George Orwell: Sotien tarkoitus
19.09.2024Mearsheimerin haastattelu syyskuu 2024
14.09.2024WTC:n muistopäivä 2024
13.09.2024USA 2024 vaaliväittely Trump Harris
29.08.2024Kannanotto Pohteen luottamushenkilöjohdolta
27.08.2024Kaasuputken uudet salaliittoteoriat
24.06.2024Vastavalkea - In memoriam
21.06.2024Brittien vaalit ja vähän muidenkin
30.05.2024USA lakien yläpuolella
11.05.2024Kielipolitiikka ja yöpäivystys
30.04.2024EU-vaalit ja talouden alamäki
25.04.2024Isokallion madonluvut 2013
19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!
15.01.2024Karkoitus Siperiaan vuonna 1914
13.01.2024JFK - avoin tapaus näyttää viattomuuden ajan lopun
29.12.2023Manifesti maahanmuutosta Suomessa
24.12.2023Viinivaaran vedenotto - vuosikymmenien hanke
17.12.2023Oulun kaupunginjohtajan teesit talousarviossa
09.12.2023Libyan tulva 2023 - jäljet johtavat vuoteen 2011
26.11.2023Vapaa Pohjoisnapa!
21.11.2023Der Layen hallitsemattomasta maahanmuutosta
20.11.2023Pohdintaa Ukrainan sodasta
19.11.2023Pohdintaa Euroopan tilanteesta
10.11.2023John F. Kennedy - unelma uudesta Camelotista
06.11.2023Manifesti maahanmuutosta Saksassa
05.11.2023Muutokset kansainväliseen terveyskäytäntöön, WHO
31.10.2023Tiedusteluväen apu Bidenin vaalikampanjassa
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton sodat
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korhola
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth ja Augustin Ehrensvärd
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman

Näytä lisää »